Nilkka soirossa - katso kuvat!

Heti alkuun pahoittelut jos tekstissä on kirotusvihreitä, tabletilla autossa bloggaaminen on mulle uutta ja hankalaa. Nyt lienee kuitenkin korkea aika summata kisakauden kännistymistä. Edellisen tekstin jälkeen olen avannut kisakauden Tiomilassa, juossut yhdet kansalliset, sm-keskarin, huippuliigan ja ollut jukolaleirillä. Mitään isoa jutun aihetta ei ole ollut, mutta nyt kynnys ylittyy.

Tänään jätin esijukolan henk.koht kisan kesken. Nilkka ei ollut hyvä ja kun lähes joka askeleella keskittyminen oli enemmän jalan sopivassa asennossa kuin suunnistamisessa, niin eihän siitä mitään tule. Murtuneessa jalassa on ollut tuntemuksia, ja se on lähinnä tuntunut roikkuvan mukana. Teipeillä&nilkkatuella tukea on saanut riittävästi maastossa juoksua varten, mutta silti se on tuntunut heikolta. Sm-keskarin(22) ja huippuliigan(25) kohtuulliset tulokset ovat olleet lähinnä sopivan peesin ansiota - ei ole ollut tarve kuin keskittyä maastossa etenemiseen ja joku muu on hoitanut suunnistusouolen. Tänään ei tullut peesiapua. Lisäksi leirin rasituksesta ja viikon juoksukilsoista johtuen lihaksisto oli muutenkin kovilla. Joka tapauksessa kannatti tulla kesken pois. Ja varmaan kannattaisi ottaa tähän väliin pari viikkoalähes juoksutonta samalla keskittyen nilkan vahvistamiseen. Tyhmintä lienee totuttaa jalka juoksemaan väärässä asennossa ja väsyneenä. Ainakin suunto-gamekseen asti otan kevyemmin ja Jukolan jälkeen tavoitteenapitää olla nilkan kuntoutus.

Keskimatkan MM-katsastukset juostiin tänään ja huomenna olis pitkän vuoro. Se oli kauteen lähdettäessä yksi mun päätavoitteista. Ne päätin skippaa jo hyvissä ajoin. Nyt skippaan myös perjantaisen sprinttinäyttökissn Tampereella ja samalla seuraava merkityksellinen henk.koht kisa juostaan vasta syksyllä. Siihen on vielä aikaa kuntoutella jalkaa. Ja telakalta lähes suoraan kisoihin tullesssni kunto oli yllättävän hyvä, joten hyvillä korvaavillakin tiedän tarvittaessa pääseväni kuntoon. Soutulaitetaustoilla Martin Regbornkin nappasi tänään sprintin hopeeta lahden toisella puolen. Ja nyt pääsee korvailemaan enemmän ulkona!


Jutun otsikosta poiketen tässä jutussa ei ollut yhtään kuvaa ja se olikin tarkoitus. Ajattelin testata saanko iltapäivälehtityyppisellä myyvällä otsikolla yhtään enemmän klikkauksia kuin normaalisti. Pahoittelut epäasiallisesta otsikoinnista ja nuivasta jutusta.

Ensiaskeleet

Aloitetaan tuoreimmasta päästä: Tänään olin ensimmäistä kertaa juoksemassa telaluun murtumisen jälkeen. Oli hienoa päästä kastamaan nastarit märän avosuon turpeeseen ilta-auringossa. 45 minuuttia olin, vuorotellen 5 minsaa juoksua ja saman verran reipasta kävelyä. Joku omasta mielestään nokkela kaverihan voisi kutsua tätä kahden juoksutreenin päiväksi, koska aamupäivän ohjelmassa oli vesijuoksua. Ensimmäinen oikea kahden juoksutreenin päivä saattaa olla vielä muutaman viikon päästä, mutta tällä hetkellä tavoitteena on päästä SM-keskimatkaan mennessä finaalipaikkaan oikeuttavaan tikkiin ja siitä kesäksi edelleen sellaiseen kuntoon, ettei jalkaa tarvitsisi varoa harjoittelussa.

Oikeastaan tarkoitus oli päivittää blogia jo hieman aikaisemmin Lapin keväthangilta, mutta puolentoista viikon lomalla riitti taas sen verran tekemistä että päivittäminen jäi kotipuoleen ja siitäkin se venyi vielä muutamalla päivällä. Oli ensimmäinen kerta viiteen vuoteen kun pääsiäinen tuli vietettyä nuoruusvuosien tapaan Ylläksellä. Normaalistihan pääsiäisen aikoihin pitää olla Suomessa avaamassa kisakautta tai jossain muualla etsimässä sulaa avokalliota nastareiden alle. Ja onhan noi Lapin keväiset hanget sen verran mukavia, että mielellään siellä tuuppaa pitkää latua. Harmillisesti kisakausi vaan tuppaa alkamaan aikaisin ja vielä tärkeillä kisoilla, joten huippusuunnistajalle keväthanget ovat usein vain haave tulevaisuudessa tai muisto menneestä.

Tänä talvena tuli laskettua hiihtokilsat yhteen ja saldoksi tuli 1741km, joista arviolta 1650km on suksittu Ylläksen latuverkostolla. Etelässä kävin ehkä neljä kertaa Leppävaaran ja kerran Oittaan lumetetuilla laduilla. Loput tuli Ylläksellä, 35 hiihtopäivän aikana. Varmasti oma ennätys, ei kokonaiskilsoissa mutta Ylläksen kilsoissa ja päivissä. Viimeisen kymmenen päivän setin aikana pienen pieneksi tavoitteeksi muodostui hiihtää koko Ylläksen 330km pituinen latuverkosto tänä talvena läpi. Parilla lenkillä suunnittelin reittiä vähän sillä silmällä, että saisin uuden pätkän. Aika helposti kaikki latuosuudet tuli kuitenkin kasaan. Siinä varmasti auttoi se, että maalis-huhtikuussa tuli hiidettyä Ylläksen laduilla 15 päivänä. Ennen hiihtolomia pidetään auki käytännössä vain 1-hoitoluokan ladut, joiden kokonaispituus on reilu 130 kilometriä. Suuri osa laduista avataan ensi kerran vasta helmikuun puolivälissä ja koska usein olen ollut pohjoisessa itsenäisyyspäiväviikolla tai joulun-uudenvuoden aikaan, on näiden 2- ja 3-hoitoluokan latujen hiihtely jäänyt vähemmälle. Samasta syystä 1-luokan ladut ovat jo käyneet aika tutuiksi. Ei siis ihme, että mieli tekee välillä vieraammillekin laduille.

Talven hiihtoreittien heatmap Ylläkseltä

Yllä olevasta kartasta voinkin sitten tulevina talvina katsella mitkä ladut ovat jääneet vähemmille suksimisille. Samalla siitä näkee näppärästi kaikki latuosuudet (joita voi myös katsella paremmalla kartalla ja latukoneiden reaaliaikaisella seurannalla täältä: http://www.tamtron.net/yllas_new/). Täytyy vielä sanoa, että yo. kartan laatiminen kävi tosi helposti Strava Multiple Ride Mapping Toolin avulla edellyttäen, että on rekisteröitynyt Stravaan ja lenkit on tallentanut gps-laitteella. Täytyykin seuraavaksi pyöräyttää samanlainen kartta kotikontujen lenkkireiteistä. Vaikka tiedänkin keltaista väriä tulevan eniten Turuntien reunaan välille Leppävaara-Töölö.

Yksi päivä elämästä juoksuinvaliidina

Edellisistä juoksuaskelista on nyt aikaa tasan kuukausi. Merkkipäivän kunniaksi tempaisin kahden kovan korvaavan setin ja päivitin blogin.

Tuossa yksi päivä aloin pohtia millaista se loukkaantuneen urheilijan elämä oikeastaan on. Kuulen usein mielenkiintoisia juttuja siitä mitä telakalla olevat urheilijat tekevät tai eivät tee. Joidenkin mielestä loukkaantuneet urheilijat eivät tee tai ajattele mitään muuta kuin miten toteuttaa korvaavaa harjoitusohjelmaa mahdollisimman hyvin ja miten kuntouttaa itsensä takaisin juoksulaitumille. Toiset taas tuumivat, että välillä olisi hyvä ottaa vähän rennommin eikä miettiä treenejä juuri ollenkaan. Tuosta pohdinnasta keksin, että seuraava tekstini kertoo varsin tarkasti sen mitä olen tehnyt yhden korvaavan päivän aikana.

Klo 7.40
Herätyskello soi. Jos koira ei ole saanut edellisinä päivinä riittävästi liikuntaa ja siten uni ei ole maistunut, herään sen tepsutteluun ennen kellonsoittoa. Oli herääminen millainen tahansa, puen eilen illalla töistä tullessani kylppärin lattialle heittämäni pyörilykamat päälle.

Klo 8.00
Kiinnitän koiran remmiin ja lähdemme pienelle aamukävelylle. Lenkin idea on koiralle heittää pisut ja kakat. Itse yleensä availen paikkoja samalla venytys- ja liikkuvuusliikkein.

Klo 8.15-8.45
Yleensä syön aamupalan kotona. Tänään kuitenkin polkaisen ensin reilun 20 minuuttia töihin. Töissä suihku ja puuron ostoon. Aamupuuron lomassa on hetki aikaa lueskella eilisillan jälkeen saapuneet sähköpostit. Päivän työsuunnitelman olen jo laatinut työmatkalla.

Klo 11-12
Päivän ensimmäinen harjoitus työpaikan kuntosalilla alkaa. Tänään olen päättänyt tempoa 6*1000m soutuvedot. Harjoitus kestää verryttelyineen 50min, joten pystyn hyödyntämään siihen uuden työsuhde-edun: viikoittaisen tunnin liikuntarupeaman työajalla. Musiikit korvilla vedot sujuvat melko nopeasti ja suunnistajan ennen heikot käsilihaksetkin kestävät treenin alle 3'30'' kilometrivauhdilla loppuun asti.

Klo 12.00
Lounas. Koska työpaikan ruokalassa syödessä menee aikaa, syön työpisteen ääressä. Kerroskeittiön olosuhteissa lounas on yleensä kevyempää mallia, koska se pitää valmistaa mikrossa tai vedenkeittimellä. Jotta soijanuudeleiden lisäksi olisi jotain muutakin, ostan salilta tullessani pannarin reilulla hillo- ja kermavaahtovuorella. Koen ansainneeni ne.

Klo 13.00
Ohjelmassa on palaveri. Mikäli tänään olisi mahdollista nukkua päiväunet, tekisin niin.Yleensä siihen ei ole mahdollisuutta.

Klo 15
Palaveri päättyy ja on teen ja pienen välipalan aika, jotta iltapäivän harjoituksessa on riittävästi energiaa. "Virallinen" kahden kahvitauko jäi pitämättä palaverin takia, joten nappaan pari tuulihattua kahvipöydästä oman välipalan lisukkeiksi. Työn teko sujuu mukavammin.

Klo 18
Siirtyminen toisen kerran tänään työpaikan salille.Tällä kertaa vedän 5*4min crosstrainerilla. Syke nousee vetojen aikan alakynnyksen yläpuolelle, mutta soutaen nousee kyllä helpommin. Joka tapauksessa nyt kun olen voinut tehdä pari treeniä crosstrainerillä, voi sitten joskus olla aavistuksen helpompaa siirtyä takaisin juoksun pariin.

Klo 19.30
Päivällinen. Yleensä illalla on oman vaimokkeen valmistama kunnon ateria, mutta tänään  olen yksin kotona ja päivän kakkosateria on joidenkin äitien jossain teollisuuskeittiössä tekemiä ja mikron lämmittämiä pinaattilettuja. Teen kuitenkin siihen lisukkeeksi reilun broileri-avokado-raejuustosalaatin. Jälkiruoaksi mietin lämpimän ohrapirtelön ottamista, mutta kylmä heraproteiinipirtelö vie voiton. Makuna on tänään cookies and cream ja pakasteesta kaivan jäädytetyn banaanin lisäksi mukaan vaniljajäätelöäkin. Koen ansainneeni hyvän jälkkärin.

Klo 20.30-22
Epämääräisiä surffailua ja muuta mitä ei ole koko päivänä ehtinyt tekemään. Käytännön juttuja, harjoituspäiväkirjan täyttämistä ja seuraavan päivän suunnittelua ja joskus lihashuoltoa. Nyt koitan keskittyä lonkan liikkuvuuden parantamiseen.

Klo 22
Unille menemisen valmistelua eli iltatoimia, koiran ulkoilutusta yms. Pientä aammulla lukematta jääneen hesarin lukemista ja unen odottamista. Optimitilanteessa saan koko hesarin luettua jos nukhatamisella ei ole kiire.

23
ZzZzZz


Reilu kolme viikkoa on kulunut siitä kun sain lääkäriltä odotetun diagnoosin vasemman nilkan telaluun alkavasta rasitusmurtumasta. Odotettu se oli siinä mielessä, että tunnistin itse sen oireet hyvin samanlaiseksi kuin seitsemän vuotta aikaisemmin toisessa nilkassa täsmälleen samassa kohdassa olleen murtuman. Odotettu se ei kuitenkaan ollut siinä mielessä, että juoksukilometrit olivat olleet maltillisia. Samapa se, ei siinä auta kuin olla juoksematta 6-8 viikkoa ja sitten katsellaan tilannetta uudestaan. Vähintään puolet tuosta ajasta on lusittu ja jos kaikki menee hyvin, pääsen juoksemaan Tiomilassa. Joka tapauksessa kunto tulee olemaan tällaisen takapakin jälkeen sellainen, että kevään ja kesän osalta tavoitteet lensivät romukoppaan kuukausi sitten. Tälle kaudelle tavoitteet olivat asetettu nousujohteisesti helmikuusta heinäkuuhun. Nyt olen reenaillut fiilispohjalta ja ottanut vähän kevyemmin tavoitteellisesta harjoittelusta. Harjoitukset ovat olleet lähinnä työmatkapyöräilyä, voimalua salilla sen mitä pystyy, vähän vesijuoksua ja muutaman kerran reippaampaa soutulaitteella. Yllä kuvattu kahden kovemman treenin päivä on poikkeuksellinen, normaalina päivänä urheilut ovat menneet enemmänkin kategoriaan "kuntoilua omaksi iloksi".

Samana päivän kun lääkäri soitti magneettikuvien tuloksista juostiin Pirkkolan perinteinen testijuoksu. Itse starttasin omaan 6km soututestiin työpaikan kuntosalilla täsmälleen klo 18.15. Aikaa meni 22'08'', joka vastaisi Pirkkolan vähän alimittaisella reitillä aikaa 21'37''. Nyt soutuvetojen ajat ovat olleet n. 10s/km parempia kuin tuolloin, joten taidan ensi tiistaina tavoitella Pirkkolan varjotestissä aikaa 20'40''. Kaikkien itseään jollain tapaa huippusuunnistajina pitävien pitäisi alittaa tuo aika juosten... Vähän kovempaa pitäisi vielä meikäläisen soutaa, jotta Martin Regbornin pystyisin haastamaan. Olen ainakin yrittänyt ja katsotaan mihin se riittää. Mutta on kyllä hienoa, kun juoksuvammaisenakin huomaa kehittyvänsä ja on jotain mitä yrittää tavoitella. Lähinnä kuitenkin otan rennosti ja katselleen niitä suunnistustavoitteita sitten ehkä syksymmällä. Ei tässä vielä hirveä hinku ole kisoihin, mutta korvaavista olisi kiva päästä eroon. 

MC-kausi alkaa viikonloppuna ja seuraavalla viikolla sitten EM-kisat. Haluan toivottaa kisoihin lähteville menestystä. Muistakaa nauttia suunnistuksesta, itse kisoista ja siitä että pystytte tekemään juuri sitä mistä pidätte!

ps2. treeni-intoa kaivelin osittain Martin Regbornin blogista ja blogi-intoa Aaro Asikaisen blogista.

Paluu arkeen

Espanja ja Portugali; Punta Umbria – Nazare – Gouveia. Noin viikko kussakin paikassa. Erilaisia maastotyyppejä, paljon suunnistustekniikkaa ja maastojuoksuvauhdin hiomista. Hyvät harjoitusolosuhteet ja palautumiset väleihin. Reissun alkuun ja loppuun vedetyistä näyttökisoista paikka EM-kisoihin. Itseluottamus kohdilleen ja hyvä alku suunnistuskaudelle. Näinhän sen olin suunnitellut menevän, mutta totuus oli toinen – kuten urheilussa aika usein.

Edellisen kappaleen alun lauseet pitävät vielä aika lailla paikkansa, mutta mitä pidemmällä tekstiä lukee, niin sen kauemmaksi totuudesta siinä mennään. Kolmen viikon reissun suunnitelmat muuttuivat jo ennen reissua hieman epävarmoiksi jalkavaivasta johtuen, mutta Andalucia o-meetingin sprintin ja sitä seuranneen jalan kiputilan perusteella reissun painopiste siirtyi omassa ajatusmaailmassa tavoitteellisesta huippu-urheilijan tarkkaan harkitusta ja suunnitellusta leiristä suunnistusturistin lomareissuksi. Koska jalka esti täysipainoisen suunnistus- ja juoksuharjoittelun, oli tyydyttävä korvaaviin harjoitusmuotoihin ja köpöttelyvauhtisiin suunnistustekniikkatreeneihin. Parissa pehmeäpohjaisessa hiekkadyynimaastossa sain sen verran kivutonta juoksua aikaiseksi, että harjoituspäiväkirjaan pystyi merkkaamaan vauhtikestävyyssarakkeeseenkin jotain. Korvaavina tein vesijuoksua, pyöräilyä ja voimaa/kuntopiiriä. Yleensä kerta päivässä maastossa hölkötellen ja toinen sessio sitten jotain muuta. Aamulenkillä kävin kerran. Joka päivä kuitenkin vähintään kaksi treenikertaa, joten ei se reissu sentään nyt ihan herkkujen syömiseksi ja viinin juomiseksi mennyt. Jalan paranemisen kannalta ei välttämättä paras mahdollinen ratkaisu kuormittaa sitä noin paljoa, mutta maastopankin ja taidon kartuttaminen henkisen hyvän olon lisäksi painoivat vaakakupissa enemmän. Turismit jäi vähiin ja auton ainoana kuskina tuli kaikilla suunnistustreenipaikoillakin vierailtua. Hyvä puoli loma-asenteessa oli se, että motivaatio ei ole osittain pieleen menneestä tärkeästä leirijaksosta huolimatta valunut nolliin, vaan kotona jaksan toivottavasti taas tahkota korvaavia ja kuntouttaa jalkaa. Eilen vedin muuten ekan mk-treenin sitten AOM-sprintin: 5*1000m aikoihin 3'24''-3'42'' vitosen lähtövälillä. Soutaen. Sen verran hyvin onnistui, että taidan ottaa lähiaikoina uudestaan. Onneks työpaikan punttisalilta löytyy concepct2-laite ja nykyään työaikaakin saa käyttää tunnin viikossa urheiluun.

 Reissun paras maasto, jalkavaivaiselle

Viime viikonlopun hujakoilla juostiin Portugal o-meeting, jossa oli mahdollisuus antaa maastomatkojen näyttöjä EM-kisoihin. Itse olin tyytyväinen, että pääsin starttaamaan vaikka kisapaikka ei enää ollutkaan mielessä. Hyviä kovatasoisia rastirallikisoja kikkareikoissa ei ole liikaa tullut juostua ja sillä osa-alueella omassa tekniikassa on eniten kehitettävää, joten jotain kisoista jäi käteen kävelyvauhdissakin. Virheitä onnistuin silti tekemään, kun suunnistus oli kirjaimellisesti jaloissa (ts. katse aina maassa vasemman alan osuessa siihen sekä osittain myös reitinvalinnat sen perusteella missä on hyvää pohjaa). Muutamat välit olivat sellaisia, että kävelyvauhdillakin onnistuin voittamaan aika monta kaveria rastiväliajoissa.

POMin kisat herättivät paikan päällä olleiden kesken jonkin verran keskustelua, ja koska itselläni ei näissä kisoissa ollut mitään suurempia intressejä, uskallan nostaa muutaman asian esiin. Ensinnäkin, kolme ekaa kisaa olivat EM-näyttökisoja ja samaan aikaan juostiin Turkissa maailmancupin keskimatkaa ja sprinttiviestiä, joissa myös annettiin näyttöjä samoihin kisoihin. Kumpienkaan kisojen maasto ei vastannut EM-kisojen nopeaa korkkipuumaastoa. Kummassakaan ei juostu pitkää matkaa, POM:in ekan päivän "pitkän matkan" näyttökisan miesten matka oli 8,8km ja voittoaika 45 minuuttia. EM-kisoissa matkaa lienee ainakin tuplasti ja voittoaikakin pitäisi olla kaksinkertainen. Toisaalta eihän tuolla ole väliä, koska kyseisen kisan perusteella ei valittu ketään (miestä) kisoihin. POMin vikana päivänä oli tarjolla hyvä pitkän matkan rata, joka oli myös suht vauhdikas (13,9km/79min). Harmi vaan ettei sillä ollut näyttöarvoa, luultavasti takaa-ajosta johtuen. EM-kisoissa ei muuten ole noita kivikikkareita juuri ollenkaan. Lisäksi rasteja oli liikaa, maalista sai vain vettä, kisoissa satoi, parkkipaikalta oli liian pitkä matka ja ruoka oli kallista...

Toinen ihmettelyä herättänyt asia oli lähtöajat ja niiden aiheuttamat mahdolliset peesaus ja urahyödyt. Miesten supereliitissä oli vajaa sata ukkoa ja lähes samoja ratoja juosseessa normieliitissä suunnilleen saman verran. On varmaan selvää, että uria syntyy. Paikoitellen niistä saattoi olla suurtakin hyötyä. Kahtena ensimmäisenä päivänä mulle oli arvottu loppupään lähtöaika, ja voin kertoa maastossa juoksun olleen paikoitellen kuin polullajuoksua. Jopa minä pystyin kipeine jalkoineni juoksemaan aika paljon, koska edelliset juoksijat olivat raivanneet pusikkokohtiin hyväpohjaiset urat. Toisen päivän avoimemmassa maastossa urien juoksua nopeuttava hyöty oli pienempi, mutta kivikikkareiden seassa rastin tarkka sijainti oli helpompi päätellä rastille tulevista tai sieltä lähtevistä urista kuin rastimääritteistä - tai epäselvästä nuhjaantuneesta kartasta.

Suomalaisten lähtöajat oli arvottu sekaisin muunmaalaisten kilpakumppanien kanssa, mikä antoi mahdollisuuden olla paras suomalainen peesaamalla pari minuuttia perään lähtenyttä lähes koko radan. En tiedä miten tälläiset tilanteet huomioidaan mahdollisia valintojen rajatapauksia huomioidessa, mutta olisi voinut olla rastiväliaikojen tarkkailua helpompaa pyytää järjestäjiltä kaikkien suomalaisten lähtöaikojen sijoittamista sarjan alkuun. Omien EM-näyttökisojen järjestäminen jossain enemmän itse kisoja vastaavassa maastotyypissä ja kaikki urheilijat samoissa kisoissa olisi kuitenkin varmaan ollut liian vaikea haaste ratkaistavaksi.

Kolmanneksi, karttojen laatu ei tyydyttänyt ainakaan itseäni. Ensimmäisen päivän kartta näytti enemmän oksennukselta kuin onnistuneelta tulostukselta. Muistakin kartoista olisi tullut parempia, jos osa lähinnä kartan lukua sotkevista epäolennaisista apukäyrämuodoista olisi jätetty kartalta pois. Suurin keskustelunaihe kisapaikalla liittyi kuitenkin karttapaperin huonoon laatuun. Kerran kun karttaa taittoi yhdestä kohdasta, niin painoväri nuhjaanttui siitä aikalailla kokonaan pois. Siihen kun lisätään leipäpussia muistuttanut kestämätön karttamuovi ja sadekeli, niin saattaa käydä niin että kisa jää kesken kun puolet kartasta puuttuu. Hyvä esimerkki paperin heikosta laadusta itselläni on yösprintistä, jonka kävin ekan päivän iltana hölkkäilemässä ja kävelemässä. Tein kakkosrastille väärän reitinvalinnan, koska olin taittanut kartan yhden muurin kohdalta ja siitä kohdasta muurin paksu musta väri oli kadonnut ja näytti siltä kuin siinä olisi valkoinen kohta josta saa mennä. Ja "kisaa" oli kulunut noin kaksi minuuttia! Muissa kisoissa oltiin kuulemma mm. tehty reitinvalintoja sillä perusteella mistä karttaa vielä on jäljellä ja jääty odottelemaan apua takana tulevista kilpailijoista koska omalta kartalta puuttui seuravat kymmenen rastia.

Kävin eilen magneetikuvissa, tulokset kuulen alkuviikosta. Sen jälkeen hahmottelen kevään suunnitelmat uudestaan ja mietin koska seuraavan kerran laitan numerolappua rintaan tosimielellä. Blogiin en jaksa varmaan uutta uutista kuvien tuloksista laittaa, mutta twitterin kautta voi varmaan yrittää kuulumisia kalastella esim. näillä: @parjanne #telaluu

 Reissun isoimmat aallot, turistille

Reissun parhaat ruoat, osa setistä

Urheilijasta turistiksi

                           

Edellisessä blogitekstissä (Alle viikko kisakauden avaukseen?) spekuloin kisakauden avauksen kohtaloa. Nyt voin kuitenkin todeta kisakauden tulleen avatuksi yhden sprinttistartin merkeissä (tulokset). Kipulääkkeen ja teippien ansiosta jalka oli verryttelyssä parempi kuin pariin viikkoon. Kisaan lähtiessä pystyikin keskittymään suorituksenhallintaan enemmän kuin jalan tuntemusten tulkintaan ja sitä kautta sain ihan positiivisen fiiliksen. Eka kolmasosa radasta meni vielä jalan osalta ihan ok, suunnistuspuolella tuli pari pientä virhettä (yht. n. 8 sek.) sekä yhdelle rastille ylimääräiset mutkat laittomasti suljettujen portaiden kierron takia (n. 10 sek). Loput kaksi kolmannesta radasta nilkka tuntui kuitenkin jokaiseen kadun kulmaan jarruttaessa ja loppumatkasta en enää pystynyt juoksemaan rennosti tai aggressiivisesti. Rata oli tasainen ja kadutkin onneksi muuta kuin mukulakiveä, joten ihan kohtuullisille sijoille pääsin huonolla jalalla. Rata oli valitettavasti myös hyvin helppo, ja reitinvalintaerot olivat käytännössä olemattomia. Radalla mitattiin enemmänkin juoksuvauhtia, ja tällä hetkellä sitä ei tunnu kovin monelta suomalaismieheltä löytyvän. Olen yllättynyt siitä, mille sijalle itse päädyin tässä kunnossa, luultavasti murtuneella jalalla ja tuolla radalla. Paremmalla viimeisen parin viikon harjoittelulla ja kivuttomalla jalalla spekuloisin aikani olleen parikymmentä sekuntia parempi. Toivottavasti EM-kisojen sprinttiin mennessä löytyy yhden tai kahden riittävävauhtisen miehen lisäksi muitakin joilla jalka nousee lauantaina nähtyä paremmin.

Sunnuntaina Andalucia O-meetingissä olisi ollut tarjolla pitkää matkaa. Itse olin siirtynyt turistilinjalle ja poljeskelin spinningpyörää kisakatsomossa ja köpöttelin hakemaan kisakartan lähtöpaikalta. Illalla vielä multitekniikkareeni kävellen. Maanantaina pystyin jo vähän juoksemaan hiekkapohjaisessa maastossa ja tänään tiistaina eteneminen muistutti varmaan jo vähän juoksua. Sinänsä nämä pehmeät hiekkadyynimaastot sopivat jalalle hyvin, koska kovalla alustalla tulevia iskuja se ei kestä. Toisaalta myös maastossa tulevat pienetkin vääntöliikkeet tuntuvat, joten fiksu kaveri tekisi varmaan kaikkea muuta kuin juoksisi. Oma diagnoosi jalasta on tosiaan tällä hetkellä murtuma jossain telaluun tietävillä, mutta taidan päästä kuvauttamaan sen vasta reilun parin viikon päästä Suomessa. Sitä ennen juoksen sen minkä pystyn ilman kipulääkkeitä ja koitan tehdä korvavaavaa sen verran mitä helposti onnistuu. Fakta on kuitenkin se, että tämä kolmiviikkoinen on se, jota olen odottanut alkutalven ja samalla myös se aika jonka pystyn leikkimään ammattiurheilijaa. Lisäksi pitkin talvea olen käyttänyt aikaa majoitusten ja suunnistustreenien järkkäilyyn. Alkaisi masentaa, jos täällä ei nyt pääsisi yhtään kartan kanssa maastoon. Korvaavia pystyisi tekemään paremmin kotioloissa ja kaikki reissussa telakalla vietetty aika on pois loppuvuoden lomista ja siten tulevista leireistä.

 Kisaturistin maisemat maalisuoralle spinningpyörän selästä

Loppureissun vedän fiilisten mukaan nauttien mahdollisuudesta keskittyä treenaamiseen mikäli jalka on yhteistyökykyinen. Ja jos se ei kestä kunnolla, niin sitten keskityn enemmän turistin rooliin. Loppureissusta on vielä Portugal O-meeting, mutta taitaa olla niin, että kisakauden seuraava startti, johon valmistaudun kunnolla, on joskus toukokuulla jos silloinkaan. Riippuu aika pitkälti siitä, mitä parin viikon päästä kuvista löytyy ja mitä lääkärisetä sen jälkeen sanoo. Ja mikä on motivaatio sen jälkeen.

 

Turistin eväät...

... ja urheilijan iltakylmähoidot meressä multitekniikkatreenin päälle.

Alle viikko kisakauden avaukseen?

Suomen talvi suosi pitkään juoksua ja suunnistustakin. Kolmisen viikkoa sitten tuli lumet ja pakkaset, ja nyt molemmat tuntuvat loistavan poissaolollaan. Treeniolosuhteet kehittyisivät ilmeisesti täälläkin hyvään suuntaan, mutta tuskin ne Espanjassa ja Portugalissa paljoa huonommatkaan ovat. Torstaina olisi tarkoitus suunnata lämpimään kolmeksi viikoksi suunnistusajattelua ja maastojuoksua hiomaan. Kisakausikin on tarkoitus avata lauantaina 15.2. Andalucia o-meetingissä sprintin ja seuraavan päivän pitkän matkan merkeissä. Päättyneellä viikolla olen kuitenkin joutunut korvaavien harjoitteiden pariin, ja EM-näyttösprintin sijaan päällimmäisenä tavoitteena mielessä on ollut kivuton harjoittelu reissussa. Vaikka Suomessa olosuhteet eivät nyt ehkä olisikaan parhaat mahdolliset helmikuulle, niin korvaavien tekeminen kotioloissa tai vaikkapa Lapissa olisi helpompaa kuin etelässä, jossa oikeastaan ainoa vaihtoehto juoksemiselle on pyöräily. Täytyy siis vielä keskittyä jalan kuntouttamiseen ja koittaa ainakin alkureissusta pitää käsijarru päällä.

Tänä talvena olen koittanut keskittyä vähän enemmän tekemään tärkeät harjoitukset hyvissä olosuhteissa ja palautuneena. Suurimmaksi osaksi olenkin onnistunut siinä, mutta vajaa pari viikkoa sitten muuten onnistuneen treenin pilasi Esportin sisähallissa sisäkaarteessa vastapäivään kävellyt nainen. Radan sisäpuolen peittää vaatekaupan sermit, joten n. 3min/km vauhdissa näkymää tai reaktioaikaa ei kovin paljoa ollut tarjolla. Joku nopea pysäytys- tai väistöliike siinä tuli tehtyä, mutta juuri sillä hetkellä ei jalkaan sattunut vaan juoksin vedon loppuun. Illalla jalassa tuntui vähän, mutta kunnolla kipu realisoitui perjantaina yötreenissä. Maanantaina nilkkaa availtiin hierojalla ja tiistaina kävin urheilulääkärillä. Ärsyttävää, kun jotkut eivät osaa ottaa muita kanssaihmisiä huomioon. Yleensä kyseessä on nuoremman sukupolven edustaja, mutta osataan sitä näköjään vanhemmassakin ikäluokassa. Ja esportin henkilökunta tuntuu kuuluvan samaan notmybusiness -kategoriaan. Seuraavaa vastapalloon kävelijää lupasin vetää turpaan, joten kannattaa miettiä mitä esportissa tekee jos meikäläistä vielä siellä näkyy.

Nyt viikonloppuna pystyin jo jotenkin juoksemaan, ulkonakin, mutta en täysin rennosti. Parempaan päin on kuitenkin menty ja ehkä se jalka tästä vielä toipuu normaaliksi ennen ensi lauantaita. Puolitoista viikkoa kompromissiharjoittelua tähän väliin ei kyllä ole mikään optimaalinen valmistautuminen, varsinkin kun kovempaa vetoharjoittelua ei ole tullut tehtyä tässä vaiheessa talvea kuin pari kertaa. Suorituskyky siis loistanee vielä poissaolollaan. Mutta tällä hetkellä osaan taas arvostaa hyvin sujuvaa harjoittelua ja leirielämää. Itsensä haastaminen, jokapäiväiset hyvät treenit, vaihtelevat maastot ja uudet paikat ovat kuitenkin niitä tekijöitä joiden takia pidän suunnistuksesta. Tärkeintä ei ehkä olekaan yksittäinen päämäärä, vaan se että tykkää siitä mitä tekee sen mahdollisesti saavuttaakseen. Pidemmän päälle homma sujuu paremmin näin.

Ps. Onnittelut Anders Pardalille olympia-pronssista!

Viikonlopun ruokalista

Normaaleihin blogiteksteihini vastapainona ajattelin panostaa tällä kertaa muutamaan kuvaan ja linkkiin. Pääsee itekin helpommalla. Ruoanlaitossa ei ole viikonloppuna tullut mentyä siitä mistä aita on matalin, vaan keittiössä on syntynyt kokeilu- ja harrastusmielessä muutamia herkkuja. Ja ne on kaikki itse asiassa terveellistä, lisäaineet nollissa sekä turhat rasvat ja valkoiset hiilaritkin karsittu. Tsekatkaa vaikka linkeistä jos ette muuten usko. Reseptit on tuon paremman puoliskon bongaamia ja hyvin on maistunut molemmille.

 Kikherne-burgerit ja bataattiranet

Savulohi-rucolarahkapizza

 Tulinen broilericurry kookoskastikkeessa. Banaanilassit ja papadamit

Pannarit (tavalla kolme)

Viikonlopun ruokalistan annoksissa on edustettuina aika hyvin Outside Onlinen listaamat top10 palautusruoat. Seuraavana viikonloppuna voikin vaikka kokeilla jotain noista edellisen linkin resepteistä. Ihan Jauhojärven&Jylhän dieetille tai vaikka tähän en oo vielä ruokahifistelyssä lähtenyt. Eikä ehkä tarvikaan. Aika hyvin tuntuu porukat raxien ja burgereidenkin voimin liikkuvan. Enkä mäkään aina näin terveellisesti syö.
Lisäksi voin suositella itse tehtyjä proteiinipatukoita, joista lisää löytyy esimerkiksi Outi Ojasen blogista.

Uunissa tuoksuu nyt siltä, että pitää mennä ottamaan iltapalaleivät pois. Pitäähän nekin tehdä itse, kun se on alyttömän helppoa (esim. tällä reseptillä). Näkyy reeneis!