Päivälleen vuosi sitten kirjoitin blogiini jutun otsikolla
"Alkukesän vuoristorata". Vaikka tällä hetkellä alkukesä tuntuu
menneen aika pitkälti viimevuotisilla raiteilla ylös alas, ei tilanne ole
kuitenkaan yhtä ikävä kuin silloin. Tämä vuoden rata on ollut tasaisempi. Ja
mikä tärkeintä, olen päässyt nauttimaan ulkoilmaurheilusta
(c) Anttolan Urheilijat.
2014 kevät meni pitkälti sivu suun suunnistustouhuista ja
sitä myötä myös kauden tavoitteet jäivät vain kaukaisiksi unelmiksi. Pari vammakuukautta
ja treenaamistä lähinnä vain kuntosalin hämärässä. Tänä vuonna ainakin
ensimmäiset tavoitteet jäivät saavuttamatta, mutta vammaisena on mennyt vaan
pari viikkoa ja saman verran flunssassa. Molempina keväinä Tiomilaan olen
lähtenyt kokeilemaan juoksua, SM-keskarin olen juossut sijoille ynnä muut. Pisteenä
i:n päälle 2014 ja 2015 Suunto-Gamesin pitkät matkat Jukolaa edeltävän
sunnuntaina ovat päättyneet keskeytykseen. Viime vuonna reissu jäi kesken vähän
ennen kymppirastia. Tänä vuonna selvisin 50m kymppiä pidemmälle. Viime vuonna
siitä seurasi kuukauden juoksutauko, tänä vuonna riittänee pari päivää.
Kyllähän näitä yhtäläisyyksiä löytysi vielä muitakin, mutta pääpointtini on kuitenkin
se, että viimevuotisten vaikeuksien jälkeen osaan silti nauttia urheilusta
silloinkin kun kaikki ei mene ihan putkeen. Toisaalta huonot kisasuoritukset
harmittavat nyt ehkä enemmän. Johtuiskohan siitä että kunto on hyvä mutta en
ole saanut hommaa natsaamaan? Hyvät kisat ovat olleet taidollisesti todella
hyviä, joten rima saattaa olla tällä hetkellä aika korkealla. Itsehän sen sinne
olen asettanut ja yli meinaan mennä. Rutiinilla ja kerta toisensa jälkeen.
Pitää muistaa keskittyä positiivisiin tekijöihin
suorituksissa tai hakea onnistumisia hyvin menneistä kisoista. Suomalaisiin tai
suomalaiseen kulttuuriin on ehkä turhan paljon sisäänrakennettua negaatiota.
Realisti pitää olla, ei pessimisti (eikä itäsuomalainen...). Sprintissä pitäisi
olla agressiivisempi, maastossa rauhallisempi. Siinä voi olla välillä vaikea
tasapainoilla. Pienet asiat voivat heilauttaa balanssia jompaan kumpaan
suuntaan. Omalla ajatuksella se pitäisi saada korjattua. Suunnistusteknisesti
siis suhteellisen tasaisen vuoristoradan kyydin pitäisi olla tuloksia tuottava.
Sopivasti jarruttelee oikeissa kohdissa ja välillä saa ottaa kunnolla
mahanpohjastakin. Kuitenkin hallitusti. Yhtä huippua tai kunnon nousukiitoa
kuitenkin huutais just nyt. Taidan laittaa sellaisen tilaukseen ens
viikonlopuks.
(c) Hiironen
Tässä kirjoitellessa tuli mieleen, että en ehkä ole blogin
puolella jakanut kiitosta niille ihmisille joiden ansiosta viimevuoden
kaltaista jalan aiheuttamaa vuoristorataa on ollut helpompi hallita. Läheisten
lisäksi tärkeässä roolissa ovat olleet hieroja Aki Rissanen, Sun Osteopatian
Eero Palevaaraa, Kiropraktikko Anders Åkerman sekä fyssarit Jasmine Lönnroth ja
Juha Parikka. Suosittelen ja kiitän!