sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Palauttelua leirillä



Yhdentoista päivän Espanjan leiri Guardamar del Segurassa on viimeistä päivää ja kotimatkaa vaille kasassa. Sunnuntai on yleensä se päivä, jolloin tulee arvioitua päättyvän viikon treenejä ja niiden onnistumista. Viimeistään samaan aikaan tulee laadittua myös suunnitelmat seuraavan viikon treenien toteuttamisen suhteen. Nyt päättyvän viikon treenien analysoinnissa riittäisi työsarkaa. Onneksi leiriolosuhteissa suunnistustreenien jälkianalyyseille jää yleensä hyvin aikaa, eikä kaikkia viikon noin 500 rastiväliä tarvitse arvioida kerralla.

Näin muutaman vuoden työelämässä olleena leireillä tulee yleensä ihmeteltyä sitä, kuinka hyvin harjoituksista palautuu kun niiden välisen ajan voi viettää rennosti. Päivittäiset päiväunet ja Espanjan aurinkorannikon rento elämänmeno auttavat varmasti ainakin osittain. Jotenkin aina yllättyy siitä kuinka paljon kroppa kestää harjoittelua kunhan se saa välillä palautua. Sanoisin, että tämän viikon 19 tuntia ja 200 kilometriä juoksua (josta suurin osa suunnistusta maastossa) vastaa noin kymmenen tunnin treeniviikkoa kotona 38 tunnin työviikon kylkiäisenä. Eli karkeasti arvioiden leirillä voi harjoitella tuplamäärän työläisen arkeen verrattuna. Toki on hyvä muistaa, että esimerkiksi kolmen tunnin treenipäivien toistaminen pidempään ei enää ole kehittävää. Mutta jos kymmenenkin tunnin treeniviikolla jäisi aikaa palautumiselle muutamia ekstratunteja päivässä, saisi yksittäisistä harjoituksista vielä enemmän irti ja yliharjoittelun riski vähenisi. Paljon puhutaan kokonaisrasituksesta, mutta on aina yllättävää huomata mikä sen merkitys todellisuudessa on.

Otetaan toinenkin esimerkki. Pari viikkoa takaperin, hiihtololman aluksi eli muutama päivä ennen Espanjaan lähtöä, lensin työviikon päätteeksi Ylläkselle. Kyseessä oli tiivis visiitti: perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Koska joululoma kului Etelä-Afrikassa ja pääsiäisenä on tarkoitus olla Sloveniassa, oli tämän reissun toiveissa päästä täydentämään itsenäisyyspäivän pidennetyn viikonlopun aikana kertyneitä kilometrejä Ylläksen laduilla. Edeltävinä talvina olen hiihdellyt Ylläksen laduilla 2-4 viikkoa talvessa. Tämän talven saldo taitaa jäädä kuuteen päivään, mutta kilometrejä per päivä on tullut ihan hyvin. No asiaan: Tavallinen turisti menee Lappiin, hiihtää 7 päivässä 20 kilometriä per päivä, on etelään palattuaan tyytyväinen ja rentoutunut. Itse hiihdin 2 päivässä 70 kilometriä per päivä ja palasin etelään tyytyväisenä ja rentoutuneena. Eli 10 tuntia urheilua viikonloppuun ja tunsin itseni pirteämmäksi ja vähemmän stressaantuneeksi. Matalatehoisilla harjoituksilla sekä tietysti ympäristöllä oli varmasti iso osa tässä, mutta silti tässä on hyvä esimerkki liikunnan positiivisista vaikutuksista sekä ihan tavallisen arkielämän kuormituksesta, ainakin näin urheilijan kannalta.

Suunnistushan on siinä mielessä hyvä laji, että jos lähdet kuntorasteille työpäivän jälkeen, pääset metsään, jonka on tutkitusti todettu lievittävn stressiä. Myös liikunta vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää. Suunnistuksessa on vielä keskityttävä rastien löytämiseen, joten se toimii hyvänä ajatusten nollaajana. Keskittyminen seuraavan rastin löytämiseen ei anna sijaa muille ajatuksille. Toki keskittyminen suoritukseen ei aina välttämättä ole helppoa jos paikan päälle on tullut kiireellä suoraan tiukan työpäivän jälkeen ja hieman kiireellä. Näin leiriolosuhteissa olen taas huomannut senkin, että kun jokaiseen suunnistusharjoitukseen on mahdollista lähteä riittävän hyvin valmistautuneena ja keskittyneenä, jaksaa kymmenenkin päivän jälkeen keskittyä jokaiseen rastilta lähtöön ja rastinottoon yllättävän hyvin. Eli taito ja rutiinit tarttuvat eri malliin. Tänään aamulla juoksin vielä ekstrana 100 rastin treenin ja kymmenen päivän saldona komeilee nyt 565 rastia + 3 väylätreeniä. 60 rastia päivässä -luulisi rutiinit olevan pikku hiljaa kunnossa. Huomenna kotia kohti. Pitää koittaa varmistella, että keho ja mieli palautuvat tästä kun huippu-urheilijalle sopivat olosuhteet muuttuvat arkisemmiksi, lämpötila putoaa 20 astetta ja aurinkokaan ei paista enää 12 tuntia päivässä. Mutta koen taas itseni rentoutuneeksi.


Pari leirin kohokohdista: Hyvin sujuvaa yötä ja 14 vuoden takaista junnu-mm pikamatkaa

 

torstai 21. tammikuuta 2016

Kuumasta lämpimään

Joka aamu Afrikassa gaselli herää unestaan. Se tietää,
että sen on juostava nopeammin kuin nopein leijona,
jos se aikoo säilyä hengissä.

Joka aamu Afrikassa leijona herää unestaan. Se tietää,
että sen on kyettävä juoksemaan nopeammin kuin
hitain gaselli, muuten se nääntyy nälkään.

Sillä ei siis ole merkitystä oletko leijona vai gaselli.
Kun aurinko nousee, sinun on paras nousta ylös ja lähteä juoksemaan.


Etelä-Afrikka nähty ja koettu. Kisakausi päätetty ja aloitettu. Juostu, ajeltu, uitu. Urheilullisesti reissun voi jakaa hyvin karkeasti kolmeen osaan, vähän niin kuin koko reissun yleisestikin.
Eka viikko meni kevyiden reenien merkeissä etelä-rannikon kansallispuistoissa ja poluilla.
Tokalla viikolla Big5 o-week ja 10h muuta juoksua. Pysyttiin enemmän paikoillaan.
Kolmannella viikolla palauttelu ja selkäkivut. Bongattiin eläimiä ja hienoja maisemia.

Ensimmäisellä viikolla töiden päättymisen, pakkaus- ja joulukiireiden, pitkän matkan ja ilmaston vaihtumisen jälkeen flunssa yritti hyökätä, mutta onneksi kevyitä lenkkejä pystyi tekemään eikä tauti päässyt murtautumaan puolustuskilven läpi. Perussapluuna päivälle oli suurinpiirtein sellainen, että aloitin sen reilun puolen tunnin aamulenkillä seitsemän aikoihin tai jopa vähän ennen. Päivällä tehtiin mitä milloinkin ja illalla ihmeteltiin Lauran kanssa tunnin verran uusia lenkkipolkuja. Mukaan mahtui pari neljän tunnin vaellustyyppisempää päivääkin. Toisella viikolla juostiin rastiviikko. Turisminäkökulmasta tarjonta oli vähän köyhempää, joten iltaisin oli aikaa tehdä omia suunnistustreenejä tai vain lenkkeillä. Viimeisen viikon alkuun, kisojen päälle, suunnattiin Krugerin kansallispuistoon kolmeksi yöksi. Autosta ei saa poistua siellä kuin merkityissä paikoissa ja yöpyminenkin tapahtuu tent-campeissa, eli käytännössä aidatuilla leirintäalueilla. Lenkkimahikset ovat siis rajallisia, joten suunnittelin passailevani kolme päivää, jotta voisin reissun kolmena viimeisenä päivänä yrittää roikkua Yannickin ja Öysteinin perässä Dullstroomissa. Krugerin päivien aikana selkä meni autoilusta, vaihtuvista sängyistä ja varmaan myös lihashuollon puutteesta sen verran jumiin, että sinne tuli jonkinlainen pysyvä kramppi. Onneksi Lena Eliassonilta löytyi Dullstroomissa hierontalaite, jolla sain selän auki ja pääsin päättämään reissun parilla hyvällä treenipäivällä.

Yhteensä koko reissussa taisi tulla viisi päivää, jolloin aamulenkki jäi väliin. Aamu olikin paras aika juosta - iltapäivällä mittarissa oli enimmillään +38 C lukemia. Joku voisi kuvitella, että palaaminen talviseen Suomeen ei tuntunut kivalta... Helsingin seudulla ei kuitenkaan vielä ole menty yli 20 pakkasasteen ja pakkaslumi on melko pitävä juoksualusta. Jos pitäisi valita +40 ja -20 asteen väliltä, valitsisin pakkasen. Onneksi etelässä oli pääsääntöisesti ihmimillisemmät kelit, hienot juoksupolut ja paljon nähtävää. Ehdottomasti hieno kokemus! Ehkä reissusta saikin niin paljon intoa, että juoksu kotioloissakin on täyttä nautintoa. 

Kun aurinko nousee, nousen ylös ja lähden juoksemaan.