perjantai 18. joulukuuta 2015

Etelä-Afrikkaan

Tänään alkoi reilun kolmen viikon loma. Suuntana Etelä-Afrikka ja hieman Suomen loskaa piristävämmät olosuhteet. Jos minulta kysytään, kyseessä on puoliksi loma- ja puoliksi treenireissu. Jos matkakumppaniltani kysytään, kyseessä on luultavasti ainoastaan loma ;-) Joka tapauksessa pelkältä lomaltakin tarttuu niin paljon energiaa ja uusia kokemuksia, että jaksaa taas tarvittaessa tampata työmatkoja pimeässä vesisateessa. Vaihtelu virkistää.

Suuntana on siis Etelä-Afrikka 21.12.2015-10.1.2016. Suunnitelma on karkeasti seuraava: maanantaina matkaan, väliyöpyminen Johannesburgissa, jatkolento Kapkaupunkiin, viikon verran etelärannikolla kansallispuistoissa ja joulunvietossa, lento Johannesburgiin, Big5 suunnistusviikkoa viisi päivää, kolme yötä Krugerin kansallispuistossa villieläinten parissa ja pari päivää Dullstroomin leirikeskuksessa. Parin safaripuistossa vietetyn kevyemmän päivän jälkeen voi olla pieniä mahdollisuuksia lähteä treenaamaan Yannickin ja Öysteinin kanssa. Paluulento Eurooppaan yöllä ja vielä yksi päivä Amsterdamissa kaupan päälle.



perjantai 20. marraskuuta 2015

Kausianalyysi 2015

Perus perjantai-ilta. Töistä päästyä kotiin, yötreeni räntäsateessa, kaalilaatikkoa, venyttelyä, selän hierontaa+kausianalyysi. Kello on yksitoista. Nukkumaan.


Espoo
Heinola
Helsinki
Hämeenkyrö
Hämeenlinna
Ikaalinen
Inkoo
Kaarina
Kauniainen
Kemiönsaari
Kirkkonummi
Kittilä
Kolari
Lieto
Lohja
Loviisa
Mikkeli
Muonio
Mynämäki
Mäntyharju
Naantali
Nousiainen
Paimio
Parainen
Pöytyä
Raasepori
Salo
Sauvo
Sipoo
Siuntio
Tampere
Turku
Vantaa
Vihti
Ylöjärvi

Belgia
Espanja
Itävalta
Kroatia
Norja
Portugali
Ruotsi
Slovenia
Suomi
Viro
(Etelä-Afrikka tulossa 12/2015)

11 maata ja 35 kuntaa. Kauteni kartan ja kompassin kanssa.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

FIN5 kahdessa vuorokaudessa

Otin parin päivän syyslomasta ilon irti ja suuntasin Lauran kanssa Yläneelle TuMen toiselle kämpälle kahdeksi yöksi. Suunnitelmissa oli juosta viime kesänä juoksematta jääneitä FIN5-rastiviikon ratoja, nauttia syksyisestä metsästä ja fiiliksen mukaan juostuista treeneistä. Toteutuksena olikin sitten 47 kilometriä suunnistusta ja kaikki H21E sarjan viisi kisarataa kahteen vuorokauteen.

Liedon sprintti oli helppo juosta menomatkalla sunnuntai-iltana. Suuria suunnistushaasteita Liedon lannalta tuoksahtava taajama ei tarjonnut, varsinkin kun vauhti oli melko leppoisaa. Hyvästä aamupäivän puolimaratonin loppuverryttelystä treeni kuitenkin kävi. Palautuksesi rullakebab (kausi ohi ja yli 30 juoksukilsan päivä) jonka jälkeen Yläneelle saunan ja mökin lämmitykseen.

Maanantain aamupäivän ohjelmassa oli 2. etapin 5,7km. Arvonnassa molemmille oli osunut loppupään lähtöaika, joten aamulla nukuttiin pitkään loma-aamun kunniaksi.Loppupään lähtöajasta huolimatta uria ei kovin paljoa näkynyt. Rastitkin oli ehditty keräämään pois, mutta pukit ja prikat olivat paikoillaan. K-viitoituksella, noin viidenellä maastoaskelleella viikkoon, potkaisin jalan kunnolla juureen ja kaaduin. Onneksi maastossa juoksu sujui vähän paremmin ja rastitkin löytyivät. En kuitenkaan arvannut, että tämä "kisa" jäisi yhteisutuloksissa huonoimmakseni ja siten putoaisi uuden laskutavan mukaan pois. Lounaan ja päikkäreiden jälkeen piti kiirehtiä takaisin Hirvijärvelle, jotta 3. etapin 12,2km ehtisi selvittää kevyemmällä vauhdilla ennen pimeää. Kisassa tämä oli juostu tunti 17 minuuttiin. Itsellä meni tunti 40 min eli takkiin tuli jonkun verran. Ehdin kuitenkin juuri pois ennen totaalista pimeää. Liekö viikonlopun Kiipulähölkkä (8km/26'15'') ja Fiskarsin puolmara (76') painaneet jaloissa? Ei tämä toisaalta mikään perinteinen kahden kisan viikonlopun jälkeinen maanantain palautuspäiväkään ollut. Illalla aamulla juureen potkaisemani varvas kipeytyi ja nukahtaminen ei onnistunut ilman kipulääkettä. Yölläkin heräilin särkyyn. Heitin mielessäni pyyhkeen kehään yhteiskilpailun osalta ja päätin että vähintään jätän toisen tiistain yli 12 kilsan radoista väliin.

Tiistaina aamulla herätessäni varvas oli kuitenkin melko hyvä ja ajattelin, että on ne varpaat ennenkin turtuneet. Eiköhän lähdetä kokeilemaan. Juoksu sujui yllättävän hyvin ja unohdinkin kivun (kuten yleeensä kisoissa käy). 12,2 kilsan baanalla olisin hävinnyt kärkeen vain 13 minsaa ja nyt oli urista päätellen vielä alkupään lähtöpaikkakin. Yhteiskilpailussa nousin haastaamaan Heikki Toiviota ja Jussi Taussia. Tässä vaiheessa luulin vielä että uuden pistelaskutavan mukaan yhden viidestä kisasta voi jättää väliin. Niin voikin, mutta se ei voi olla viimeinen. Eli jos halusin yhteistuloksen oli viimeinen starttikin vielä klaarattava. Ohjelmassa oli ei enempää eikä vähempää kuin 12,4km Pohjois-Hirvijärveläistä talousmetsää mahdollisesti kipeellä varpaalla höystettynä. Tuloksista katselin, että Toivio sekä Taussi tulisivat jäämään viimeisessä kisassa ilman tulosta, joten yhteiskilpailun sijoitukseni ei muuttuisi mihinkään jos vain pääsisin maastosta pois ennen pimeää. Tänään aikaa oli varattu hieman ennemmän ja jotenkin maastojuoksukin napsahti kulkemaan. Kärkeen olisi tullut 12 minsaa, mutta suht hyvällä juoksulla nousinkin yllättäen haastamaan Lauri Pohjolaa yhteiskilpailun kahdeksannesta sijasta. Todennäköisesti tämän taistelun olisi hävinnyt, sillä maalisuorat jäivät sprinttiä lukuunottamatta varmaankin vähän vajaiksi. Hyvä mies miestä vastaan taistelu tästä kuitenkin kehkeytyi, vaikkakin näin virtuaalisesti ja pk-vauhdilla.

http://2015.fin5.fi/

Kaiken kaikkiaan antaisin Hirvijärven lokakuun varjo-FIN5:lle hyvän arvosanan. Maastot olivat hyviä, radat vaihtelevia sekä rastipukit ja prikat paikoillaan paria poikkeusta lukuun ottamatta. Lähtöajatkin oli arvottu meille molemmille lähes samoille minuuteille kaikkina päivinä. Lisäksi autolle löytyi sopiva parkkipaikka kilpailukeskuksen läheltä. Lähtöviitoituksia en kaivannut, kartalla löysi perille. Sen sijaan bajamajat oli kerätty jo pois lähdöistä. Kilpailukeskuksessa tapahtuman jälkiä ei enää näkynyt. Majoitus oli tarkoitukseen loistava, sijainti 20km päässä kisakeskuksesta lammen rannalla myös oikein hyvä. Hyvä setti, mutta enempää ei olisi jaksanut. Keskiviikolle riittikin vain yksi suunnistus; Helsinki Night Challenge. Hyvää settiä oli tarjolla myös Vallilassa, mutta ei ihan Hirvijärvelle vetänyt vertoja.

4 vrk ja 113km. Kohti ensi kauden distanssimatkoja.
Seuraavaksi jalat kattoon. Sitten Madridin kautta Smålandskavleniin.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Balsamicoa haavoihin

Kisakausi päättyi osaltani viime viikonloppuna. Lienee paikallaan kirjoitella muutama sana viime viikonloppujen kisoista ja syksystä yleisestikin. Edelliset postaukset ovat olleet negatiivissävytteisiä, joten tällä kertaa olisi ollut kiva tarjota jotain positiivisempaa luettavaa. Sellaista en kuitenkaan viime viikonloppujen kisojen perusteella pysty näppäimistölläni tuottamaan. Sen verran koitin kuitenkin tulla lukijoita vastaan, että sensuroin negatiiviset osiot.

Aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin: SM-pitkästä. Edellisessä blogitekstissä toivoin etten tule kipeäksi. Toiveeni toteutui. SM-pitkän fyysinen monttutila meni ohi parissa päivässä. Sunnuntain b-finaalin sijasta nukuin kolmet päiväunet, maanantain lepäsin ja tiistainkin otin kevyesti. Viikonloppuna olikin sitten siistiä treenailla muutama päivä Ylläksen ruskassa ja käydä välillä hienoissa häissä Levillä. Toisaalta selkeää syytä tuolle tilapäiselle montulle ei löytynyt,                                                                                                                                              .

Kesällä olin pystynyt harjoittelemaan melko nousujohteisesti ja heinä-elokuulle sain hyvän pidemmille matkoille valmistavan jakson aikaiseksi. eGames viikkoa ennen Karjaata antoi vielä sopivasti itseluottamusta.                                                                                                               . SM-sprinttiin lähdin kuitenkin luottavaisena omaan kuntooni ja uskoin kevään sprinttisatsauksen vielä auttavan taidollisella puolella. Karsinta menikin aika lailla suunnitelmien mukaan, mitä nyt                                                                       . Iltapäivän finaaliin valmistautuessa jaloissa tuntui hyvältä ja terävältä, joten pystyin keskittymään vain suoritukseen valmistautumiseen. Päällimmäisenä lähtöviivalla oli tunne, että on kiva päästä ratkomaan ratamestarin minulle asettamia haasteita. Homma tuntui lähtevän hyvin käyntiin, mutta                                                                                  . Ajanhukka oli kuitenkin pieni vaikka                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                     . Itseluottamus ja näytämisen halu (lähinnä itselleni) olivat sen verran kovia, että sanoin managerille olevani valmis juoksemaan seuraavan päivän viestissä ankkurina ja olevani valmis taistelemaan mitaleista. Katseiden kääntämisessä viestiin auttoi vielä illalla tehty lyhyt tutustuminen mallimaastoon ja kisakeskuksen tuijottelu suoraan majapaikan ikkunoista.


Viesti                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                   . Toisella osuudella Jussi kuitenkin juoksi osuuden nopeimman ajan ja siitä sitten itsekin motivoiduin näyttämään että kyllä sitä kuitenkin jotain osataan. Sain alkuverryttelyn sijasta seurailla naisten plaketistien maaliintulot. Omaa alkuverryttelyä säästin vielä metsän puolelle, taktiikkana säästellä kroppaa SM-yövalmistautumiseen. Ykköselle jäin noin 15 sekunnin pikku varmistuskaarroksella Tranchandille 1min50sek, mutta sen jälkeen rastivälitappiot olivat huomattavasti pienempiä vaikka en ihan satalasissa juossutkaan. Osuusaika ja erityisesti pieni ero muihin suomalaisiin oli iloinen yllätys. Tuntui, että olisi voinut hyvinkin jatkaa toisen kymmenen kilsaa samalla vauhdilla heti perään.

Ennen SM-yötä alla oli tältä syksyltä Nighthawkin yöosuuden lisäksi viisi yötreeniä, joten karsintaan oli melko turvallinen olo lähteä. Homma olikin hyvin hallussa alusta alkaen ja juoksu tuntui helpolta. Vähän                                                                                                                                                                                      . Toisaalta koukku oli hyvä muistutus finaalia varten ja ilman sitä olisin joutunut odottelemaan maalileimausta minuutin verran. Vanha totuushan on, että ainoa kisa jota ei kannata voittaa on SM-yön karsinta. Siitä ei seuraa kuin tyhjä metsä eikä seuraa hajonnoille finaalissa.

Vaikka                                                                            , tunsin jo herätessäni olevani pirteä ja valmis illan kisaan. Päivä kului mukavasti mökillä lähinnä lepäillen. Kisapaikalle ajellessani kävin vielä läpi tulevan kisan taktiikkani ja vakuuttelin itselleni, että taito & tikki ovat riittävällä tasolla. Muiden suorituksiin en voisi vaikuttaa, vaan tehdä ainoastaan omaa perusduunia joka riittäisi korkealle tai juuri siihen mitä olisin ansainnut. Vaikka                                                                      , en antanut sen häiritä, sillä koko alkubaana näytti vaikealta ja tiesin muidenkin tekevän virheitä. Lisäksi vilkaisu loppurataan kertoi sen sopivan minulle todella hyvin. Vaikka                                                                     , olin silti väliaikojen mukaan seiskalla toisena. Kasille lähtiessä                                                                              . Vaihdoin suunnitelmaa lennosta koska totesin ojan olevan selkeä johdatteleva kohde.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                             . Luotin kuitenkin itseeni enemmän kuin kompassiin, harmi vaan että                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                . Onneksi kuitenkin oli varakompassi mukana.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      .

Vaikka                                                                             , totesin henkisen hyvinvoinnin kannalta olevan tärkeää pystyä päästelemään ylimääräisiä höyryjä pois, joten suuntasin Koirakiven kierrokselle. Neljän vuoden takaa tiesin kyseessä olevan mukavan kylähölkän, jossa palkinnotkin ovat kohdillaan. Juoksu kulkikin ihan hyvin ja 6,1km reitillä ajakseni tuli 19min25s. Aika on 19 sekuntia parempi kuin neljä vuotta sitten vaikka alla olikin nyt kaksi (okei, puolitoista) yökisaa ja kahteen yöhön yhteensä yhdeksän tuntia unta. Kovempaakin olisi voinut päästä, mutta nyt voitto ratkesi oikeastaan jo puolentoista kilometrin kohdalla eikä minun sen jälkeen tarvinut kuin pitää ero takanatuleviin riittävänä. Kunto siis on tai                               hyvä. Tänään iltaa kohti on tuntunut siltä, että                                               . Toisaalta se ei ole mikään yllätys viikonlopun fyysisen ja henkisen rasituksen jälkeen.

Koko syyskausi meni                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                       . Pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että pystyn juoksemaan ilman ongelmia ja nilkkakin pelaa ihan hyvin maastossa. Tästä on hyät edellytykset jatkaa harjoittelua ja fiilistellä hyviä treenejä syyskeleissä. Katseita ensi kauteen voi suuntailla joskus syksyn pimeimpään aikaan.





ps. piti oikein testata, kyllä se balsamico kirvelee haavassa.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Tulisinpa kipeäksi

SM-pitkä matka päättyi osaltani karsiutumiseen tänään Karjaalla. Karsiutuminen ja finaalista putoaminen ei edes ollut käynyt mielessä kisoihin valmistautuessa. Pettymys olisi varmasti jotenkin helpompi niellä jos olisin tehnyt yhden ratkaisevan ison virheen tai loukkaantunut. Nyt kuitenkin tuntuu, että olin läpikotaisin huono - kunto tuntui hävinneen viikossa täysin. Finaaliin pääsy olisi vaatinut käytännössä virheettömän suorituksen.

Vielä reilu viikko sitten olin hieman epävarma kunnostani. Olin tehnyt intervalliblokin heinäkuun alun peruskuntosetin ja kuun vaihteen 9 kisaa yhdeksään päivään -vk-setin päälle. Juoksin kaikki 14 intervallitreeniä 12 päivään. Vaikka treeneissä tiellä ja radalla vauhti tuntui parantuneen setin aikana, oli suunnistusvire hieman kysymysmerkki ennen eGamesia. Vielä lauantain kisaan lähtiessä kroppa ei tuntunut palautuneen viikolla päättyneestä kovasta treenijaksosta ja juoksu oli omasta mielestä niin heikkoa, että arvoin jo suorituksen aikana kannattaako sunnuntain kisaan lähteä. Kolmen minuutin virheillä keskimatkalla päädyin kuitenkin sijalle 5, +1.20 nopeimmasta. Vauhti vaikutti omista tuntemuksista poiketen olevan hyvää myös väliaikojen perusteella. Harvoin on ollut varaa tehdä virhettä väleillä joilla rastivälisijoitus on 1 tai 2... Sunnuntain pidempään kisaan lähdin sitten hieman rauhallisemmin hakemaan pitkän matkan sujuvuutta. Se löytyikin jollain tapaa alun koukkujen jälkeen ja olin päivän tuloksissa toinen. Yhteistuloksissa sija oli myös 2, +16sek sunnuntain kisan voittaneesta Liukkosen Oskarista. Kisojen jälkeen tuntui, että noin huonoilla suunnistussuorituksilla en olisi ansainnutkaan voittaa suht kovatasoista kaksipäiväistä kisaa. Tiesin kuitenkin olevani valmis tämän viikonlopun SM-pitkille, ja nälkääkin jäi sopivasti.

Mikä sitten meni pieleen? Maanantaina olo tuntui yllättävän palautuneelta, mutta maltoin pitää täysin lepopäivän. Tiistaina lyhyitä teräviä vetoja radalla ja keskiviikkona vähän rennon reipasta suunnistusta Solvalla silokallioilla pk2-vk1 alueella. Torstaina ja perjantaina 40min työmatkajuoksua. Ei mielestäni liikaa keventelyä, mutta ei toisaalta liian kovaa viimeistelyäkään. Toki töissä oli melko kiireistä, mutta iltaisin koitin ottaa rennosti kotona. Karsintaan lähdettäessä jalat eivät ehkä ollet ihan niin tuoreen tuntuiset kuin olisi halunnut, mutta totuus alkoi valkenemaan metsässä jo alkumatkasta. Tuntui siltä kuin lonkan ja polvien välillä olisi ollut pätkät sulaa betonia, jotka kisan kuluessa vähitellen alkoivat jähmettymään. Reisien voima, hermotus ja lihaskoordinaatio loistivat poissaolollaan eikä haponpoisto toiminut alkuunkaan. Ketään ei ollut kotona reisistössä. Hommaa ei helpottanut ykköselle tehty noin kahden minuutin koukku. Tiesin, että sen jälkeen loppuradalla olisi pidettävä suunniteltua kovempaa vauhtia. Iso yllätys oli kuitenkin se, että tosissaan yrittäessänikin muut tuntuivat pitävän helposti samaa vauhtia. Ylä- ja alamäissä olin heittopussi. On surullista huomata jo kisan aikana, että kroppa ei pelaa niin kuin normaalisti. Pystyin kuitenkin suunnistamaan loppuradan aika hyvin, 12-13 välin rastipisteen ihmettelyä lukuunottamatta. Se ei kuitenkaan riittänyt. Ja vaikka olisikin, ei tällaisilla jaloilla olisi ollut huomisessa finaalissa mitään sanottavaa. Luultavasti olisin tullut kesken pois.

Viikko sitten tuntui, että fyysisesti olin vahvempi kuin muut eGamesin osallistujat. Totesinkin jollekin olevani paremmassa maastokunnossa kuin pariin vuoteeen. Tänään olin heikompi kuin muut samoihin aikoihin maailmanrankin perusteella karsintaan lähteneet. Viime viikonloppuna en ollut mielestäni täysin palautunut, täksi viikonlopuksi olisi ainakin normaalisti pitänyt palautua edeltävän viikon harjoittelulla. Nyt niin ei käynyt. Kisan päättymisestä on kulunut viisi tuntia enkä ole keksinyt mitä tein valmistautumisessa väärin. On hyväksyttävää, että välillä sattuu heikompiakin päiviä. Itse en ole kuitenkaan vielä koskaan kokenut näin täydellistä fyysistä floppia ilman mitään syytä. Toivottavasti se syy löytyy tälläkin kertaa ettei tarvitsisi samoja virheitä toistaa. Helpointa olisi, jos tulisin kipeäksi. Silloin flopin voisi laittaa alkavan taudin piikkiin.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kesähuolto

Pitäisi olla matkalla Kainuuseen MM-katsastuksiin ja Huippuliigan pariin viimeiseen kisaan. Pitäisi olla valmis tekemään hyvät suoritukset ja  omalta osaltani pyrkiä vaikuttamaan siihen, että suomipaitaan ei tarvitse valita ketään huonokuntoista. Ennen kaikkea pitäisi olla tikissä. En ole.


En ole pystynyt harjoittelemaan sillä tavoin kuin olisin halunnut tai kuten onnistuneen tammi-maalikuun harjoittelun perusteella olin kuvitellut. Viimeisestä kymmenestä viikosta suunnitelmien mukaan olen harjoitellut ehkä parina viikkona. Mitään isoa vaivaa ei ole ollut - sen sijaan kaikkea erilaista pikkuhäikkää. Kunto on ihan kohtuullinen, mutta kun tiedän että olisin voinut tehdä asiat paremminkin, se vaikuttaa henkiseen puoleenkin. Tämä näkyi esimerkiksi Loviisan viikon takaisessa MM-katsastussprintissä, johon lähdin jo ehkä hieman luovuttaneella asenteella.

Tämä sapluuna alkaa olla tuttu jo edellisiltä vuosilta: talven ja kevään harjoittelu sujuu ilman suurempia ongelmia, mutta keväällä kisakauden kuluessa pienet ongelmat sotkevat kuvioita ja lupaavasti alkamassa oleva kausi lässähtää keskinkertaiseksi. Eikä kyse omasta mielestäni ole ollut liian kovasta harjoittelusta, korkeintaan kohonneesta kokonaisrasituksesta ja/tai huonosta tuurista. Kisaruljanssi jatkuu maaliskuulta käytännössä katkeamattomana joka-viikonloppu-kisoissa -putkena lokakuun loppuun. Nuorempana sen saattoi vielä kestää ja jossain välissä aina osui kulku ja taitopuoli samoihin kisoihin kohdilleen. Näin veteraanisarjoja jo lähempänä olevana kaverina olen kuitenkin joutunut toteamaan, että paikat eivät kestä. Toisaalta olen oppinut, että väkisin ei kannata vetää vielä yksiä (kisoja), koska sitä seuravana viikonloppuna on kuitenkin vielä jotain muka-niin-tärkeää kisaa tarjolla. Silloin on otettava aikalisä tai erätauko kun kroppa niin ilmoittaa. Parin viime vuoden aikana kroppa on ilmoitellut turhan usein. Ja jotain olen oppinut. Parasta laittaaa lappu luukulle jossa kerrotaan, että palaan lomien jälkeen.

Fakta on se, että MM-katsastuksissa ei minulla olisi ollut suurta sanottavaa kisalippuja jaettaessa. Sprintin suhteen liput taisivat livetä kourasta jo Särkänniemessä ja maastomatkoille ei reilun kuukauden projektilla hankita riittävää pohjaa jos lähtötaso siihen on heikompi kuin vuosiin. Toisaalta jo parin viikon tiukemmalla metsäsuunnistusjaksolla onnistuin pääsemään Anttolan kansallisten voittoon ja lähellä se olisi voinut olla Suunto-Gameksessakin jos en olisi vääntänyt nilkkaa ympäri. Jukolan yössä meinasi tulla kylmä vaikka mittari näytti +17C. Muilla kakkososuuden kavereilla ei joko tossu ollut syönnillään tai sitten tuli koukkua niin paljon, että oli itsekin karkumatkalla tehtävä yksi iso sivuunajo, jotten olisi tullut rikkoneeksi joukkueen taktiikkaa. Terävien treenien puute näkyi kuitenkin loppusuoralla jossa jäin Huovilalle kuin Jethro Rostedt Jukolan lähtökiihdytyksessä.
Noihin kisoihin peilaten olisi ollut kiva nähdä mihin rahkeet riittäisivät silloin kun kaikki kovat kaverit ovat tosissaan samalla starttiviivalla.

Varman päälle tien kautta. Vanhan kartan (oik.) ajoura oli kadonnut. Tilalle ykkösosuuslaiset olivat tampanneet uuden uran soiroon (sininen reitti).

Kainuun kisat, erityisesti pitkä matka, olisivat toimineet samalla myös hyvänä lähtötason mittarina syksyn SM-pitkää ja -yötä varten. Pari viikkoa sitten suunnittelin vielä syksyn tavoitteiksi noita pidempiä kisoja. Tosin alla oli vain yksi yli 10km suunnistus, Jukola. Sekin 70min. Toinen "pitkä matka" tuli juostua Itävallan Thermenland Openissa juhannuksena, 10,3 km/55min. Vähän eri kaliiberia kuin MM-katsastusten 15 km/92min tai syksyn SM-pitkän samanmoinen. Kisakauden alettua olen saanut kasaan säälittävät kaksi yli sadan kilometrin viikkoa. Niitä pitäisi saada kesän aikana pari lisää sisältäen mielellään pidempää rentoa vk-suunnistusta, jotta syksyn tavoitteet voisivat olla maastossa. Pienillä juoksumäärillä voisi vielä yrittää sprinttimenestystä, mutta jos lyhyiden kovien vetojen juokseminen ei onnistu, niin ei sprintissäkään taida saada irti sitä mihin parhaimmillaan pystyisi. Ehkä tässä kesän huoltotauon aikana syksynkin tavoitteet selkeytyvät. Kauden päätavoitteena on kuitenkin ollut, se että pystyisin ylipäätään juoksemaan ja suunnistamaan.

Jotain tavoitteita syksyksi pitää asettaa, jos haluan motivoida itseni kuntouttamaan jalkaa tosissaan. Toinen vaihtoehto on ottaa löysemmin rantein ilman suunnitelmaa. Silloin myös nilkkajumpat jäisivät helposti tekemättä ja juoksut juoksematta. Välivaihtoehdot eivät tule kyseeseen - turha on itseään huijata. Joko tehdään asiat hyvin tai sitten ei. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi, sanoisi Paavo Pystynen.

Itävallan reissulla en syönyt yhtään burgeria. Silti voitin Burgerlandin sprinttimestaruuden. Yli sadan kilsan juoksut vaativat myös kunnon tankkausta, kuten puolikkaan paneroidun kanan parilla salaattilautasella.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Alkukesän vuoristorata 2015



Päivälleen vuosi sitten kirjoitin blogiini jutun otsikolla "Alkukesän vuoristorata". Vaikka tällä hetkellä alkukesä tuntuu menneen aika pitkälti viimevuotisilla raiteilla ylös alas, ei tilanne ole kuitenkaan yhtä ikävä kuin silloin. Tämä vuoden rata on ollut tasaisempi. Ja mikä tärkeintä, olen päässyt nauttimaan ulkoilmaurheilusta

 (c) Anttolan Urheilijat.

2014 kevät meni pitkälti sivu suun suunnistustouhuista ja sitä myötä myös kauden tavoitteet jäivät vain kaukaisiksi unelmiksi. Pari vammakuukautta ja treenaamistä lähinnä vain kuntosalin hämärässä. Tänä vuonna ainakin ensimmäiset tavoitteet jäivät saavuttamatta, mutta vammaisena on mennyt vaan pari viikkoa ja saman verran flunssassa. Molempina keväinä Tiomilaan olen lähtenyt kokeilemaan juoksua, SM-keskarin olen juossut sijoille ynnä muut. Pisteenä i:n päälle 2014 ja 2015 Suunto-Gamesin pitkät matkat Jukolaa edeltävän sunnuntaina ovat päättyneet keskeytykseen. Viime vuonna reissu jäi kesken vähän ennen kymppirastia. Tänä vuonna selvisin 50m kymppiä pidemmälle. Viime vuonna siitä seurasi kuukauden juoksutauko, tänä vuonna riittänee pari päivää. Kyllähän näitä yhtäläisyyksiä löytysi vielä muitakin, mutta pääpointtini on kuitenkin se, että viimevuotisten vaikeuksien jälkeen osaan silti nauttia urheilusta silloinkin kun kaikki ei mene ihan putkeen. Toisaalta huonot kisasuoritukset harmittavat nyt ehkä enemmän. Johtuiskohan siitä että kunto on hyvä mutta en ole saanut hommaa natsaamaan? Hyvät kisat ovat olleet taidollisesti todella hyviä, joten rima saattaa olla tällä hetkellä aika korkealla. Itsehän sen sinne olen asettanut ja yli meinaan mennä. Rutiinilla ja kerta toisensa jälkeen.

Pitää muistaa keskittyä positiivisiin tekijöihin suorituksissa tai hakea onnistumisia hyvin menneistä kisoista. Suomalaisiin tai suomalaiseen kulttuuriin on ehkä turhan paljon sisäänrakennettua negaatiota. Realisti pitää olla, ei pessimisti (eikä itäsuomalainen...). Sprintissä pitäisi olla agressiivisempi, maastossa rauhallisempi. Siinä voi olla välillä vaikea tasapainoilla. Pienet asiat voivat heilauttaa balanssia jompaan kumpaan suuntaan. Omalla ajatuksella se pitäisi saada korjattua. Suunnistusteknisesti siis suhteellisen tasaisen vuoristoradan kyydin pitäisi olla tuloksia tuottava. Sopivasti jarruttelee oikeissa kohdissa ja välillä saa ottaa kunnolla mahanpohjastakin. Kuitenkin hallitusti. Yhtä huippua tai kunnon nousukiitoa kuitenkin huutais just nyt. Taidan laittaa sellaisen tilaukseen ens viikonlopuks.

 (c) Hiironen

Tässä kirjoitellessa tuli mieleen, että en ehkä ole blogin puolella jakanut kiitosta niille ihmisille joiden ansiosta viimevuoden kaltaista jalan aiheuttamaa vuoristorataa on ollut helpompi hallita. Läheisten lisäksi tärkeässä roolissa ovat olleet hieroja Aki Rissanen, Sun Osteopatian Eero Palevaaraa, Kiropraktikko Anders Åkerman sekä fyssarit Jasmine Lönnroth ja Juha Parikka. Suosittelen ja kiitän!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ei mitään

Kevätkauden ensimmäinen tärkeä viikonloppu on takana. Tuloksena Huippuliigan sprintin 13 ja SM-keskimatkan 30 sija. Ei välttämättä kaikkien mielestä katastrofaalisia sijoja. Mutta minulle molemmat ovat olleet sen suuruisia pettymyksiä, että yöt ovat menneet enemmän suorituksia analysoida ja virheiden syitä vatvoessa kuin nukkuessa. Varsinkin sprintin suhteen itseluottamus oli hyvä ja fysikaan puolesta olisi ollut saumat vaikka voittoon. En kuitenkaan onnistunut silloin kun olisi pitänyt. En onnistunut tekemään edes kohtuullista suoritusta. Se harmittaa. Kevään sprinttisatsauksesta ei tullut toivomiani tuloksia. Ei tullut maailmancup-paikkaa ja sitä myöten taisi mennä saumat myös muihin sprintin edustustehtäviin tänä vuonna. Myös pari etukäteen tärkeää viikonloppua menetti merkityksensä. Tuntuu, että henkilökohtaisella puolella kevätkausi oli tässä. Kevään saldo: ei mitään.


Lauantain Särkänniemen sprintti oli mielenkiintoinen kisa. Kuvittelin olevani valmistautunut siihen hyvin. Fysiikan puolella oli vielä pientä hiottavaa ennen seuraavia kisoja. Ilmakuva-analyysit oli tehty, vanha kartta opeteltu, rastivälejä suunniteltu ja reitivalintojen pituuksia mittailtu. Yhteen asiaan en kuitenkaan ollut valmistautunut riittävän hyvin: ihmisiin.

Huvipuistoympäristössä havainnoitavaa riittää normaalia kaupunkia enemmän. Erivärisiä laitteita, hattarakojuja ja kopperoita riittää. Tästä ympäristöstä rastit eivät erotu yhtä hyvin kuin harmaata betonia vasten. 4000-mittakaavan kartalla luettavaa riittää ja kartan perusteella voi olla välillä vaikea päätellä mitä mikäkin symboli vastaa maastossa. Kun tähän lisättiin vielä sinne tänne sinkoilevat lapsiperheet ja omaa kisaansa juoksevat veteraanit, ei oma havainnointikyky enää riittänyt.
Heti K-pisteen jälkeisessä kulmassa meinasin törmätä pikkutyttöön. Isä ehti kuitenkin nykäisemään lapsensa syrjään. Viisi sekuntia myöhemmin syyllistyin tahattomaan kyynärpäätaklaukseen seuraavan pikkutytön kanssa. Ennen ykköstä jouduin vielä pysähtymään lukemaan kartasta rastin tarkempaa sijaintia, koska ennakosta poiketen en sitä nähny ihmisten takaa. Rauhoitin tilanteen, mutta en enää koko kisan aikana päässyt kiinni normaaliin sprinttituntumaan. Olin liian varovainen.



Vitoselle mennessä jälkimmäisestä portista juostessani karttakäsi osui vastaantulleeseen vanhempaan rouvashenkilöön. Kartta putosi. Nappasin sen mukaan ja jatkoin juoksua. Yhtäkkiä maasto ei näyttänytkään siltä kuin oli kuvitellut. En pysähtynyt riittävän pitkäksi aikaa suuntaamaan karttaa ja paikantamaan itseäni. Säntäsin takaisin tulosuuntaani. Umpikujaan. Se oli 25 sekunnin Särkänniemiseikkailu. Tokavikalla ihmettelin vielä hetken aikaa Tukkijokea. Onhan se hyvä vähän katsella paikkoja, jos vaikka taas kahdenkymmenen vuoden päästä vierailen seuraavan kerran Särkänniemessä.


Pettymyksen läpikäynti ja muuttuminen sprintteristä vaativan keskimatkan taitajaksi ei  sujunut ihan yhdessä yössä vaikka lauantai-illan mallisuunnistuksesta jäikin positiivinen fiilis. Keskimatkan aamupäivän karsinnassa homma oli vielä hakemista. Finaaliin suoritus kuitenkin riitti. Itse finaalissa homma toimi aika lailla niin hyvin kuin minulla keskimatkalla vaan voi. Normaalista poiketen pari reitinvalintavirhettä, mutta ei varsinaisia yli 5sek virheitä rasteille. Homma oli hallinnassa yli puoli tuntia.



Rastille 16 koin selvittäneeni alkuvälin hyvin ja edessä olisi enää rastiympyrään lähestyminen selkeää polkuväylää suoraan viivan alla. Maastosta vastaan tuli kuitenkin iso aukko jota en kartasta löytänyt. Taktiikka oli ollut ottaa kiinni polusta ja pyöräyttää siitä kohti pohjoista mäkien välissä kulkevaa polkua ja keltaista kaistaletta pitkin. Polkua en hakkuujätteen alta nähnyt ja keltainenkin tuntui olevan hehtaarin kokoinen. Lisäksi pari käyrää noustuani vasemmalla näytti olevan isompaa rinnettä alaspäin (todellisuudessa vähän ennen rastia oleva rinne, näkyi aukon takia kauas). Maasto ei vastannut ennakkoani. Koska en voinut olla luulemassani kohdassa, paikallistin itseni sata metriä länteen seuraavan mäen reunustalle. Ehkä aikasemmin oikealla näkemäni suo olikin ollut ison suon sijaan lähempänä rastiväliviivaa oleva pienempi suo ja olin siitä korjannut turhaan vasemmalle. Ihan tyhmä ajatushan tuo jälkikäteen on. Kisassa olisi pitänyt rauhoittaa tilanne ja paikallistaa itsensä kunnolla. Iso virhe oli tosiasia vasta kun mäen ylitettyäni juoksin notkelmassa ollutta heikkoa metsäkoneen uraa pitkälle pohjoiseen vain sillä ajatuksella, että olen oikealla rastin lähelle vievällä uralla. Sitten en enää oikein jaksanut yrittää kunnolla ottaa kiinni. Pakka hajosi. 3,5 minuuttia on isoin virheeni pitkään aikaan. Se on eksyminen.







Molemmat kisat ovat pilaneet virheet jotka ovat lähteneet liikkeelle siitä, että on tapahtunut jotain yllättävää. Perusrutiineilla homma on näköjään melko hyvin hanskassa. Mutta heti kun jotain yllättävää tapahtuu, hanskat hukkuu. Jukolassa pitäisi koittaa pitää hanskat mukana koko osuuden.

Leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä,
Antti 


Disclaimer:
Teksti saattaa kuulostaa pettyneen tilitykseltä. Sitä sen pitää ainakin osittain ollakin, tai muuten olisin ollut liikkeellä liian lepsulla asenteella. Virheistä on tarkoitus oppia, myös vanhemmalla iällä. Siksi asiat pitää analysoida. Usein helpottaa jos ne kirjoittaa myös auki. Ihan kaikkia jatkoajatuksia en halua, tai en ole vielä valmis, julkiseen blogiin jäsentelemään. Siksi tekstistä saattaa saada käsityksen, että etsin virheitä lähtökohtaisesti ulkoisista tekijöistä (mm. kilpailuformaatista, radasta tai kartasta). Ne ovat samat kaikille. Virheet ovat omissa toimintatavoissani. Toivottavasti kukaan järjestäjä ei pahoita mieltään.