sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mammuttimarssi

Tuli tuossa perjantai-lauantai välisenä yönä käytyä vähän pidemmällä lenkillä. Tai oikeastaan en tiedä mihin treenikategoriaan treeni oikeastaan kuuluisi, olihan päässä lamppu ja kädessä kartta koko 9,5 tunnin ajan. Kyse oli Vihdissä tänä vuonna järjestetystä mammuttimarssi -nimisestä tapahtumasta, joka on tapahtuman kotisivun mukaan reipashenkinen seikkailukilpailu, mikä koostuu vähintäänkin lievää suunnistaitoa vaativasta jotoksesta ja todennäköisesti matkan varrella olevista pikku tehtävistä. Nyt palauttelen rasituksista sohvalla ja samalla on hyvä kirjoitella raporttia.

Idea osallistumisesta muhi päässä jonkun aikaa. Oikeastaan osallistumispäätöksen tein jo kun selvisi ettei Smålandskavleniin oltu tänä vuonna lähdössä. Ilmoittautumisen mammuttiin pystyi tekemään vielä pari päivää ennen starttia, kun sääennuste sekä etukäteen koordinaatein kerrotut rastipisteet olisivat selvillä. Samalla pystyi arpomaan omaa fyysistä vireyttä eikä kisaan tarvisi lähteä heikossa hapessa. Huonon sään ja vireen sattuessa ajattelin hypätä lauantaina Nuuksio Classic -maratonreitin juosseeseen porukkaan. Nyt lupailtiin kisayöksi aikamoista pakkasta, mutta oikeastaan +1C ja sade olisi ollut pahempi. Keskiviikkona päätin laittaa ilmon kehiin noin 100km marssi -sarjaan ja alkaa pakkailemaan kamoja. Rastit ja kartat tulostin perjantaina ja iltapäivän käytin lepäilyyn sekä reitinvalintojen suunnitteluun.

Varustus kisaan aiheutti aika paljon mietittävää ensikertalaiselle. Tarjolla ei tulisi olemaan minkäänlaista huoltoa lukuunottamatta uimarastin kuumaa mehua. Lisäksi reitti näytti kiertelevän Vihdistä pohjoiseen ja länteen melko harvaan asutuilla seuduilla eikä grillien, 24h huoltoasemien tai aamuyön pizza-kebab paikkojen varaan voinut laskea. Juomaa toivoin löytäväni jostain, mutta varmuuden vuoksi pakkasin muutaman vedenpuhdistustabeltin reppuun. Suurimman haasteen varustelupuolelle aiheutti kuitenkin luvatut -7C pakkaslukemat. Hikoiluun ei olisi varaa, mutta kylmäkään ei saisi tulla. Eli koko ajan olisi pysyttävä liikkeessä ja tarvittaessa varavaatetta pitäisi olla sen verran ettei hypotermia pääsisi yllättämään. Maa ei ollut päivän-parin pakkasten jälkeen ehtinyt täysin jäätyä, joten kenkien kastuminen ja sen jälkeen jäätyminen tulisi luultavasti olemaan suurin kylmettymistä aiheuttava onglema. Samoin ongelmia voisi aiheuttaa mahdollinen juomapussin ja -letkun jäätyminen neopreenisuojauksista huolimatta. Alla vähän listaa siitä mitä mulla oli päällä ja mukana (jos joskus itse vielä mietin samoja juttuja tai joku muu on lähdössä kokeilemaan).

päällä: jalassa Skins puolipitkät kompressiotrikoot, Nonamen talvitrikoot, vaellussukat ja Inov-8 212 kengät. Yläosassa ohut Catmandoon kerrasto, Ullmaxin korkeakauluksinen kerrasto ja erittäin ohut Salomonin xa-juoksutakki. Päähän buffi ja käteen hanskat. Garmin 405 & sykevyö. Otsalampuksi katsoin riittävän Retken Focus Q4 -ledilampun 125 lumenin teholla. Kunnon yösuunnistuslamppu olisi vaatinut useamman akun ja melko paljon lisää kannettavaa.

Haglöfsin LIM 18 litran repussa: polvipituiset kompressiosukat, Berghausin gore paclite housut, Sastan Polartec fleece, varabuffi, magicglove-hanskat ja fleecehanskat. 1,5 litran Sourcen lämpöeristeinen juomapussi jossa vettä. Puhelin, varaparistot lamppuun, kompassi, pelastuslakana, kerttakäyttöiset jalan lämmittimet, särkylääkettä, leukoplastia, compeedeja, voidetta, vedenpuhdistustabletteja, luottokortti&20€, mp3-soitin, nenäliinoja. Energiapuolella 4*geeli, 2*snickers, 3*myslipatukka, 2*minisalami, glukoosipastilleja ja muutama kofeiini ja magnesiumtabu.



Startti tapahtui klo 21.00 Vihdin Enä-Sepän kurssikeskuksesta. Ykkösrasti oli Salmen laskettelurinteen puolenvälin tolpassa. Karkasin heti paukusta ja sain juosta ykköselle omaa reitinvalintaa tähtikirkkaan taivaan ja lähes täyden kuun valossa muutaman millin lumikerroksen peittäessä maata. Hieno fiilis. Kakkonen oli lyhyt vain 13min väli ennen pidempää 11 kilsan (matkat juostua reittiä pitkin) väliä kolmosen uima-/sakkorastille. Tässä olisi ollut ennakkomittausten mukaan n. 700m lyhyempikin valinta tarjolla, mutta se olisi pitänyt sisällään kaksi metsäpätkää, joista toisella olisi ollut puron ylitys. Varoin kenkien kastumista ja otin alle isompaa tietä yhtä 100m metsäoikoa lukuunottamatta. Vauhti oli sellaista 5'30''/km, isoimmat mäet kävelin.

Kolmosella Haimoossa oli tarjolla mammuttimarssiin kuuluva n. 15 metrin uinti tai vaihtoehtoisesti sakkolenkki rastille nro 4 n. 1,9km päähän ja takaisin. Pelkäsin uinnin kylmettävää vaikutusta ja tieto sen hetkisistä pakkaslukemista, -11C, vain vahvisti päätöstäni lähteä sakkolenkille. Repun jätin uintirastille lämpimään kaminatelttaan. Sakkolenkki otti reilu 20 min ja matkaa tuli gps:n mukaan 4,4km. Uinnin olisi varmasti suorittanut vaatteidein vaihtoineen nopeammin, mutta toisaalta kuumaam mehua sakkolenkin jälkeen hörppiessäni kuuntelin pyöräsarjassa olevien keskytysspekulaatioita uinnin jälkeen. Suurin osa porukasta taisi uida jo hieman jäätyneessä joessa. Teltasta lyötiin vielä matkaevääksi mukavasti käsiä lämmittävä grillimakkara. Söin siitä kaksi kolmasosaa juostessani ja loput heitin mäkeen.

Vitosen kohdilla tarjottiin vähän enemmän polkua alle ja inovit alkoivat keräämään pintaansa pientä kuurakerrosta. Niillä kohdilla vedin ensimmäisen geelin ja tajusin että repun vyöhihnan taskussa ne alkoivat jo jäätymään. Myös juomaletkun kanssa piti olla tarkkana. Alkuun juomaväli oli ollut n. 30 min, mutta tihensin sitä 20 minuuttiin jäätymisen estämiseksi. Kutosella Vihtijärven kohdilla alkoi mittarissa olemaan 40km. Juomaväli oli tässä vaiheessa n. 15min, mutta silti letku oli päässyt jäätymään, ilmeisesti unohdettuani puhaltaa letkusta ylimääräiset nesteet takaisin juomapussin puolelle edellisen juomakerran yhteydessä. Kutosen leimauksen jälkeen ylämäkeen kävellessäni yritin availla tukosta puhaltelemalla ja vääntelemällä letkua. Yllättäen letkun koko pääosa lähti irti ja nesteet letkusta purkautuivat hanskoilleni paineella. Vähän aikaa kesti ennen kun sain pääosan takaisin paikoilleen. Vähän kastuneiden hanskojen lisäksi harmitti menetetty vesimääräkin. Kaivoin repun sivutaskusta ohuet alushanskat ja vedin ne kastuneiden alle. Seiskalle mennessä tiellä tuli maratonin lukemat garminiin ajassa 3h43min.

Seiskalta kasille oli tarjolla kisan pisin väli, mun suoraviivaista reittiä pitkin juostuna 14,3km ja aikaa kului 1h32min. Alkuun jonkun verran heikkoa polkua, väliin tietä ja loppupuolella lehmäaitausta, polkua ja tietä. Siinä tuli vedettyä isompaa myslipatukkaa ja hörpittyä tasaiseen tahtiin säiliöstä. Kengät pysyivät vielä suht kuivina kun koitin olla varovainen ja aina metsäpätkien jälkeen pyyhin lumet pois kenkien päältä ja sukkavarsista. Ysille Vanjärven lintutornille jatkettiin suunnilleen samanpituisella välillä. Polkupätkällä ura alkoi olemaan heikompi kun jo jonkun aikaa hyytymään olleiden lampun paristojen teho, joten paristojen vaihto piti suorittaa keskellä metsää ilman kuun valaisevaa vaikutusta. Onneksi kännykän taustavaloa pystyi hyödyntämään. Operaatio otti kaikkine säätöinen nelisen minuuttia, mikä olikin pisin tauko. Vähän kylmä pääsi tulemaan, ilmeisesti myös Garminille joka ilmoitti akkujen olevan heikot. Tielle päästyäni otin lisäenergiaa minisalamilla ja melkolailla heti perään snickersillä. Garmin ei näistä valitettavasti pystynyt ottamaan omaansa vaan lopetti toimintansa ajassa 6,5h ja 69km. Sen jälkeen aikaa katseltiin kännykästä ja kilsat mittailin jälkikäteen kansalaisen karttapaikalta ja googlemapsista.

Kymppi-ykstoistaset oli lyhyitä välejä, noin 20 minuuttisia. Ysin laavulta toivoin löytäväni joka lämmittävän nuotion tai kaivon juomapussin täyttämiseksi. Ei tullut jättipottia eikä edes sivuosumia. Tässä tapasin ensimmäiset ihmiset (pari 170km pyöräsarjalaista) uimarastin jälkeen. Kymppi oli Jokikunnan hyppyrimäessä ihan golfclubin vieressä. Valitettavasti sieltäkään ei löytynyt toimivaa vesihanaa.
Ykstoistanen oli ison mäen päällä olevalla mastolla. Helppo löytää, mutta raskas kiivetä. Samalta rastilta alkoi myös x-factor -rastitehtävä, jonka kirjalliset ohjeet annettiin lähdössä. Kompassin astelukemilla vedettiin juoksuhautahässäkkään, josta risteyksien kääntymisohjeiden (tyyliin toinen risteys oikealle) perusteella piti löytää leimaamaan rastille 12.

Rastia 13 ja Vihdin kirkonkylää lähestyessäni jo lähes varmana pitämäni maaliin pääsy koki kovan kolauksen. Loivaan alamäkeen pyörätiellä juostessani askel liukui hieman, ehkä sellainen viitisen senttiä. Seuraavaan ylämäen jälkeen kävelystä juoksuun lähtiessäni huomasin yllättäen vasemman polven sisäsyrjän olevan todella kipeä. Mitään ongelmia tai edes tuntemuksia sen kanssa ei oluut aikaisemmin, joten päättelin kivun johtuvan pienestä liukastelusta. Yritin parisataa metriä verrytellä ja venytellä ja hieroa sitä, mutta tilanne ei tunttunut paremmalta, joten kaivoin repusta särkylääkkeen. Vähän aikaa repulla kyykittyäni jatkoin matkaa ja huomasin kivun lieventyneen. Itse asiassa jalka ei tuntunut juostessa juurikaan. Rastille 13 Birgitan kirkon raunioille tullessani piti taas laittaa kävelyksi ja heti alkoi tuntumaan kipua polvessa. Rasti oli raunion muurien päällä ja ehkä pieni kiipeily verrytti sen verran, että pystyin taas juoksemaan Vihdin keskustan läpi. Pari siompaa ylä- ja alamäkeä pakotti kuitenkin kävelemään (alamäkeen ei ollut mitään mahdollisuuksia juosta tuolla polvella ja ylämäissäkin juostessa siihen sattui). Venyttelyt ja hieronnat auttoivat aina hetkeksi aikaa ja sain vielä yhden juoksupätkän aikaiseksi kakkostin ylityksen kohdilla. Sitä seurannee ison mäen päälle tilanne oli kuitenkin se, että jalalla ei pystynyt enää ottamaan minkäänlaisia askeleita. Oikeastaan pelkkä seisoskelukin sattui. Kipulääkkeen ottamisesta oli kulunut jo reilu tunti eikä kipu ollut ainakaan helpottanut. Muita vaihtoehtoja ei jäänyt kuin soittaa järjestäjien raatotaksi hakemaan ja hyväksyä kesksytyksen olevan tosiasia.

 Tokavikalle jäi kesken kun vain 8,5km oli jäljellä. Pisimmän välin 14,3 kilometriin verrattuna ei siis juuri mitään.



Hankaluudet alkoivat 87km ja 8h20min kohdilla ja siitä raatotaksin saapumiseen 1,5h myöhemmin mennessä olin edennyt 8,5km eli 95,5km tuli mittariin. Raatotaksin tilaamisen jälkeen oli ihan pakko pysyä jonkinlaisessa liikkeessä kylmettymisen välttämiseksi, joten etenin sen 15-20 minuutin aikana vielä sen verran että olin taksin saapuessa tokavikan rastin kohdilla vihtiskin risteyksessä. Laskin jälkikäteen, että siitä olisi ollut minun reitinvalintoja pitkin matkaa maaliin vain 8,5km. Se on todella vähän verrattuna siihen mennessä taitettuun 95,5 kilometriin, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Jos kyseessä olisi ollut tärkeämpi kisa, niin olisin voinut hammasta purren ja itkua vääntäen koittaa raahautua maaliin asti. Silläkin olisi varmaan irronnut voitto. Nyt keskeytys oli ainoa järkevä ratkaisu. Olin kuitenkin päässyt kokemaan koko yön kestävän ultrakisan ja huomannut että jaksoin fyysisesti ja henkisesti rasituksen hyvin. Muuten ei siis vielä tuntunut keskeyttäessä kovin heikolta, mutta polvi oli eri mieltä. Lihaksisto vain taisi olla sen verran tiukilla että pienikin äkillinen liike sai aikaan vakavaa vauriota. Harmittaa, koska olisi ollut kiva juosta maaliin ja saada elämäni pisimmäksi juoksulenkiksi kolminumeroinen luku. Nyt täytyy tyytyä tuohon reiluun 95 kilsaan. Ihan heti en ole aikeissa kokeilla uudestaan, vaikka mitenkään huono maku kisasta ei jäänyt. Aikaisintaan ensi vuonna mammuttimarssilla tai sitten jonkun vuoden kuluttua lämpöisemmissä oloissa kesällä. Suosittelen itsensä haastamista pitkillä matkoilla kuitenkin kaikille. Itse ainakin mieluummin lähdin tässä vaiheessa kautta tavoittelemaan pituusennätystä aikatavoitteiden sijasta.

Mitään varavaatteita en käyttänyt, sukat olin ajatellut vaihtaa, mutta sinä aikana olisi voinut tulla kylmä, joten vedin samoilla ja lopussa jo märillä sukilla koko kisan. Myöskään jalan lämmittimiä en ottanut käyttöön. Eenergiat riitti hyvin ja pari geeliä, snickersi ja minisalami jäi yli. Muutamt kofeiinigeelit ja tabletit pitivät mielen virkeinä eikä yksin edetessä tullut tylsää. Mp3:sta en kaivannut esille, vaan oli ihan kiva nauttia aamuyön rauhallisesta luonnosta. Aika helpolta tuntui henkisesti. Kai se on aika pitkälti kiinni asenteestakin. Muutamia tiepätkiä juoksin lamppu pois päältä kuun valossa. Hieno tunne. Länsi-Uusimaalaiset tiet tuntuvat olevan rauhallisia jopa viikonloppuöinä eikä muuta liikettä pahemmin näkynyt. Yksi hirvi, pari peuraa ja lauma lehmiä osui lampun valokeilaan.

Reilu vuorokausi kisan päättymisen jälkeen polvi on ihan kohtuullisen hyvän tuntuinen. Kävely onnistui jo eilenkin ja sauna sekä sähköstimulaatio ovat varmaankin auttaneet. Taidan lähteä vesijuoksemaan ja laittaa ilmottautumisen ensi lauantaiksi Raatojuoksuun 20 kilometrille. Se tuntuukin eilisen jälkeen pieneltä verkkalenkiltä. Näkyy treeneissä!


Ja loppuun vielä aiheeseen erittäin hyvin sopiva musiikkilinkki (yksi niistä jotka kisan aikana soivat päässäni): The loneliness of the long disntance runner





maanantai 22. lokakuuta 2012

Ylimenokausi

Olen pidellyt tässä jonkinlaista off-seasonia viimeisen henkilökohtaisen kisan, SM-yön, jälkeen. Ylimenokautta olen kaivannut henkisesti, en niinkään fyysisesti. Ensimmäinen viikko meni ilman suurempia suunnitelmia yhteistreenien merkeissä melko normaalisti parilla lepopäivällä höystettynä. Mannan jälkeen tulikin ulkoiltua reilummin, koska jalat ja mieli kaipasivat selkeästi kevyitä juoksukilometrejä; työmatkajuoksua, lamppulenkkiä Hakunilasta ja viikon kruununa 25km karttalenkkiä Kattilasta itseäni vanhemmilla kartoilla. Nyt edellisellä viikolla jatkoin suunnilleen samanlaisella ulkoilulinjalla, joskin viikonloppuun tuli kolme kovempaa juoksusuoritusta. Ainakin pari viikkoa voi jatkaa samalla linjalla, mutta jossain vaiheessa voisi alkaa tekemään perusvoimaa.


Mikä on ylimenokausi? 

Juoksijalehden mukaan ylimenokausi tarkoittaa urheilijan ja kuntoilijan tarvitsemaa lepokautta. Samalla jätetään hyvästit menneelle kilpailukaudelle ja aletaan suunnata katse kohti seuraavia tavoitteita. Ympäri vuoden systemaattisesti harjoittelevilla kesälajien urheilijoilla ylimenokausi ajoittuu syksyyn.

Juoksija-lehden sivuilla listataan myös neljä asiaa, jotka tulee ottaa huomioon kun haluaa levätä ja pitää ylimenokautta. Katsotaas miten oma ylimenokausi uppoaa näihin suosituksiin.
1) Nollaa tilanne henkisesti. Olen jollekin sanonut, että nollaus onnistuu helposti kahdella tavalla: juoksemalla tai juomalla tarpeeksi pitkään. Itse nollasin toissa viikolla 157 ja viime viikolla 123km. Check.
2) Lepää kunnolla. Sunnuntai-iltapäivät olen levännyt ja syönyt hyvin. Kyllä se syysflunssa tai liukkaat kelit vielä sieltä tulee ja sit on pakko levätä tai ainakin juosta hyvin vähän.
3) Kokeile muita lajeja. Viime viikolla käytiin Nixun kanssa pitkästä aikaa kiipeilemässä ja vielä neljä kertaa tulee ainakin käytyä. Check.
4) Jos harjoittelet, harjoittele kevyesti. On tässä tullut kovempaakin rasitusta kisojen merkeissä, ja parissa testijuoksussa kävin mannan jälkeen keskeyttämässä ja toteamassa ettei pää halua juosta juuri nyt kovaa. Pääasiassa check.

Ei siis ihan oppikirjan mukaan, mutta toisaalta miksi levätä väkisin kun kuitenkin tykkään harjoittelusta. Aina ei kuitenkaan jaksa tavoitteellista harjoittelua tähtäimessä seuraavan viikonlopun tai seuraavan vuoden kisat. Ehkä tämä on tällaista kovakuntoisen kuntoilijan harrastelua. Ja kuntoilijathan käy hölkkäkisoissa, joten kävin eilen Kotojärven ympärijuoksussa Pornaisissa. Syitä oli kaksi: hölkkäkisoissa ei ehdi käymään kuin loppusyksystä tiiviin suunnistuskisakalenterin takia ja olin uuden mikron tarpeessa. Kotojärvellä palkinnot on perinteisesti olleet kodinkoneita, joten toivoin tänä vuonna palkintopöydältä löytyvän hyödyllistäkin tavaraa. Edellisen päivän Halikon aloitusosuus ja pari tuntia myöhemmin vedetty toinen kierros eivät taineet paljon painaa, tai sitten palautuminen tapahtui tupareissa klo 19-02. Kotojärven 14,3km tuli joka tapauksessa kirmattua aikaan 46'53'', joka on sellaiset kolme minuuttia nopeampi kuin edelliset noteeraukseni vuosilta 2008 ja 2010 vaikka lähdin matkaan ilman tavoitteita (tai siis ainoastaan päästä valitsemaan palkintoja ensimmäisenä). Selvä voitto irtosi, mutta harmikseni ei mikroa. Sen sijaan jos joku on kahvinkeittimen tarpeessa, niin täältä löytyis nyt ihan perinteistä tai kapselimallia. Itsehän en kahvia käytä.


Lukijakilapilun oikea vastaus
Kaikkia blogini noin kymmentä lukijaa kiinnostaa varmaankin oikea vastaus edellisessä blogipostausessani esitettyyn kysymykseen. Vastauksia näyttäisi olevan vajaa kolmekymmentä, mutta koska jotkut ovat kuitenkin olleet kovin pullannälkäisiä, lienevät he vastanneet useamman vaihtoehdon puolesta. Aina löytyy niitä, joilla on hirveä makeanhimo ja toisaalta vastaus kysymykseen oli mielestäni sen verran selkeästi pääteltävissä, että sen ei olisi pitänyt olla ylivoimaisen vaikeaa. Vastausjakauma oli tosiaan yllättävän tasainen rivien 12X, 2X1, X12 ja X21 saadessa kaikkien 22-28 % vastauksista. Oikea vastaus oli X21 eli Kevätyö/tuotepaketti - Elonen/herkkuja - yö/ruisleipä.



Ja perustelut sille miksi vastaus olisi voinut olla pääteltävissä heillekin ketkä eivät kyseisiin kisoihin osallistuneet:
Sprintti on pullamössösukupolven laji, mitäs muuta sieltä jaettaisiin palkinnoksi kuin pullaa? Ennen miehet oli kovempia, sm-yöt vedettiin pelkillä tuohipäreillä ja palautuminen hoidettiin sataprosenttisella ruisleivällä. Ja 4-miehiseen kevätyön joukkueseen mahtuu aina vähän eritasoista ja -ikäistä porukkaa. Tuotepaketin sisällöt voi jakaa uudelleen kätevästi joukkueen kesken, muut voivat leipoa sämpylät tai keitellä puurot, kun taas lähes joka joukkueeseen mahtuva junnu tai kiintiösprintteri voi vedellä välipalakeksit ja palautella pullilla. Oikein arvanneiden kesken lupasin arpoa pullaa. Valitettavasti taloudestani on tällä hetkellä pikapullajauhot lopussa, mutta muita herkkuja löytyy ja tarvittaessa pyöräytän korvapuustit arvonnassa onnettaren suosiossa olleelle nimimerkki OP:lle. Hakemaan saa tulla lähes koska vaan. Oikeaan osoitteeseen taitaa pullat mennä. Ja tähän hymiö.


Kattilan 25

tiistai 9. lokakuuta 2012

Lukijakilpailu

Kaudella 2012 sain kolmessa kisassa palkinnoiksi leipomotuotteita: Kevätyön viestissä (2. sija), Elonen-sprintissä(4.) ja SM-yössä(3.).

Kilpailutehtävänä on yhdistää edellä mainitut kilpailut ja niistä saadut palkinnot.

palkinnot:
1) 100% luomuruisleipä
x) tuotepaketti: puurohiutaleita, sämpyläjauhoja, pastaa, ohrasuurimoita, pikapullajauhoja, välipalakeksejä
2) porkkanakakku 550g, 4 kuningatarleivosta, mustikkamuffini 500g, ruispaloja ja joku n. 500g makea piirakka jota en muista.

Oikea vastaus kerrotaan seuraavassa blogipäivityksessä. Oikein arvanneiden kesken arvotaan pullaa.


 Mannan aurinkoa. Lynx päätyi ankkuroimanani sijalle 22.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Pronssinen yö

Kuva: hirppa.kuvat.fi

Ei turhaan tullut edellisessä blogipäivityksessä mainittua olevani valmis sm-yöhön. Suunnistus sujui aikalailla niin kuin pitikin ja Kuusankoskelta oli kotiin tuomisina pronssia. Se tuntuu erityisen hyvältä vaihtelevan heikosti menneen kisakauden päättyessä.

Perjantaina ohjelmassa oli karsinta 6,3km/14 rastia finaalin naapurimaastossa. Neljä karsintaerää, jossa jokaisessa reilu 40 miestä ja 15 parasta pääsisi lauantain finaaliin. Itselle karsinnan piti toimia hyvänä viimeistelynä ja tarkoitus oli saada homma oikeille raiteille. Raiteet eivät joko menneet oikeaan suuntaan tai sitten rastit eivät sattuneet yöunan valokeiloihin. Laskeskelin jälkikäteen, että rasti numero seitsemän oli ensimmäinen jossa heijastin osui silmiin ennen rastipistettä tai rastilippua. Kakkosella varmistin vielä rastikumpareella kartasta että tässä sen pitäisi olla. Kolmosella ja nelosella rastikivi ei näkynyt viiden metrin päähän. Omat ennakko-odotukset näiden maastojen suunnistusteknisistä haasteista ja yösuunnistusradoista olivat hieman erilaiset, eikä vähiten edellisen vuoden sm-yö esikisan takia. Silloin heijastimet näkyivät hyvin ja maastokin oli avoimempaa. Annoin muuten viime vuoden kisan jälkeen ratamestaritiimille positiivista palautetta heijastimien laadusta ja näkyvyydestä. Luulin heidän omaavan kanssani saman käsityksen yösuunnistuksesta, eli että rastivälien sujuva toteuttaminen on ratkaisevaa eikä se, että rasti pitää kaivaa kuusen kolosta tai hyvällä tuurilla löytää rastille edellisen kaverin siellä leimatessa. No, sija karsinnassa oli oman erän (K1) kolmas, eli juurikin sellainen kuin halusinkin. Vanha viisaushan on, että yössä karsintaa ei kannata voittaa, varsinkin jos on ensimmäisessä tai viimeisessä karsintaryhmässä. Finaalin viimeinen lähtöpaikka ei ole kiva.

Perjantain karsinnan jälkeen oli mukava päästä suoraan kisapaikalla kunnon puusaunaan. Ihmeen hyvin löytyi tilaa ja löylytkin irtosi palauttelemaan miestä. Lynxin yömiesten majoitus oli n. 30km päässä Jaalassa, jossa lauantaina oli hyvä nukkua pitkään, pelailla petankia, K&N.iä ja carcassonea sekä tehdä pieni verkkalenkki ennen ruokaa ja tietty päikkäreitä.

Päätin lähteä pitkällisen harkinnan jälkeen kisaan akulla jonka kestoaika täydellä teholla oli 90min ja sillä sitä myös polttelin koko ajan. Karsinnan kilsavauhdilla akku ja siten myös lamppu olisi hyytynyt ennen maalia, joten taisin tosiaan edelleen uskoa nopeampaan maastoon ja itseeni. Tein myös peliliikkeen ajelemalla lähtökynnykselle 3,5km päähän autolla välttääkseni liian pitkät alkuverkat kaatosateessa (miksi muuten kynnys piti olla niin kaukana, eikö 1km olisi riittänyt kun kynnyksellä on sitten kuitenkin vielä verkattava ennen starttia?). Onneksi sade loppui ennen omaa starttia ja kuukin taisi pilkahtaa pilvien raosta. Fiilis oli hyvä.

Reitti löytyy gps-seurannasta ja rastiväliajat järjestäjien sivuilta. Tarkempaa rastivälien analysointia en nyt taida jaksaa tehdä, vaikka hyvin menneistä kisoista sellainen onkin kiva tehdä. Pari poimintaa matkan varrelta kuitenkin:
1-2. Välin alussa luulen tulleeni isommalle tielle, enkä huomaa risteystä oikealla. Juoksen väärää tieuraa soiroon. +20s.
3-4. Kompassisuunta kääntyy rastilta lähdön jälkeen ja vedän suolle. Korjausliike kestää liian kauan ja kärsin raskaasta pohjasta 40s verran.
4-5. Liian viistosti tielle ja rastinotto isolta keltaiselta aukolta ei meinaa täsmätä. Jään ihmettelemään ja Nurmonen päräyttää paikalle. Vähän pelästyn, koska alku on mielestäni sujunut ihan hyvin. Minuutti välin nopeimmalle, mutta tälle rastille tehdään kisan isoimmat virheet, joten ei kovin paha tappio kuitenkaan minulle.
5-6. Nurmosen peesissä liikaa tiheikössä puskien.
7-8. Selkeä pitkä reitinvalintaväli. Vasen hyppää silmille. Nurmonen vetää ja itsellä on aivan liian vaikeaa. Tiellä onneksi juoksu paranee hieman. Pohja-aika.
9-17. Salmiakkihajonnoilla perusduunia varman päälle vetäen. 12 rastilla saan Myllärisen ja Mertasen valokeilaan, mutta yhteistyö jää Myllärisen vetämän 13-14 päättävään 20s virheeseen.
18: Helppo rasti, koska tässähän on käyty aikaisemmin. Aukon jälkeen tien ja uran yli mäkeen ja avokallintöppyrän taakse. Väärä ura ja töppyrä aiheuttavat 35s ajanhukan ja mahdollisuuden päästä Nurmosen&Sirenin seuraan loppuradalle.
18-19. Kiertovalinta. +21s välin nopeimmalle. Kaivan energiageeliä välin alussa enkä raaski heittää roskaa maastoon vaan yritän tunkea sitä jusotessani trikoiden takataskuun huonolla menestyksellä n. 200m matkan. Näytti varmaan erikoiselta.
Virhettä laskin itse 2min40s, My-O:n mukaan saldo oli 3min17s. Se on ihan hyvin. 81min kisasta suunnistin yksinäni 60min. Veikkaan, että virhettä olisi tullut enemmän muiden sählätessä ympärillä. Juoksu oli valitettavasti voimattoman tuntuista koko ajan ja alle taisikin sattua syksyn huonoin pari. Onneksi mäkeä ei ollut enempää. Iso tunnustus itselleni siitä, etten antanut sen sotkea suunnistusta. Maalissa 10min seisoskelun jälkeen loppuverkkaan (hakemaan autoa lähtökyynykseltä, toim.huom) oikea reisi pettikin alta ja ensimmäiset parisataa metriä meni aikamoiseksi köpöttelyksi. Tänään tiistaina alkaa onneksi jo tuntua paremmalta reisistössä.


Jotenkin tuntui ennen kauden päättävää sm-yötä siltä, että en ole tällä kaudella onnistunut oikein missään kovin hyvin. Kunto on ollut hyvä, mutta kaikenlaiset muut ongelmat ovat tulleet aina sotkemaan kuvioita silloin kun on olisi ollut menestysmahdollisuuksia. Mitään isompaa ongelmaa, kuten vammoja, ei kuitenkaan kaudella ole ollut. Viidestä henkilökotaisesta sm-startista olen päässyt kuitenkin viivalla ainoastaan keskarilla ja yössä, em- ja mm-katsastukset menivät myös enempi tai vähempi sairastellessa. Jatkoa varten olikin tosi tärkeää saada onnistumisen elämyksiä kauden loppuun, vaikka juoksu yössä ei mitenkään maaginen ollutkaan. Riittävä kuitenkin, ja osoitus siitä että oma perustaso on ihan kelvollinen. Sopivasti itseluottamusta ja motivaatiota pitäisi nyt löytyä talven harjoituspoluille.

SM-yöstä napsahti myös aika mukavat ranking-pisteet: 101.07. Se riitti nostamaan sijoitusta 17. sijalta yhdeksänneksi. Odotettavissa on ettei se siitä reilun viikon päästä juostavien pikkukansallisten jälkeen mihinkään muutu, joten rankisijoitus lienee sama kuin edelliselläkin kaudella. Tällä hetkellä tuo sija tuntuu ihan hyvältä, mutta toisaalta edellisten vuosien rankikehitys 21-19-17-9-(9?) koki nyt kenties pienen tasaantumisen. Toisaalta viime vuoden hypähdys oli sen verran iso, että ei tästä voi huolestua vaikkakin tänä vuonna melko paljon kärkiukkoja tuntui kärsivän loukkaantumisista. Kai sitä täytyy siitä lähteä, että ens kauel sija ei ainakaan putoaisi. Ens kauesta ehkä enemmän joskus myöhemmin, koska vielä on pari seuraviestiä jäljellä. Ensimmäisenä 25-manna nyt tulevana viikonloppuna.

And dark it was...