Edellisessä blogitekstissä (Alle viikko kisakauden avaukseen?) spekuloin kisakauden avauksen kohtaloa. Nyt voin kuitenkin todeta kisakauden tulleen avatuksi yhden sprinttistartin merkeissä (tulokset). Kipulääkkeen ja teippien ansiosta jalka oli verryttelyssä parempi kuin pariin viikkoon. Kisaan lähtiessä pystyikin keskittymään suorituksenhallintaan enemmän kuin jalan tuntemusten tulkintaan ja sitä kautta sain ihan positiivisen fiiliksen. Eka kolmasosa radasta meni vielä jalan osalta ihan ok, suunnistuspuolella tuli pari pientä virhettä (yht. n. 8 sek.) sekä yhdelle rastille ylimääräiset mutkat laittomasti suljettujen portaiden kierron takia (n. 10 sek). Loput kaksi kolmannesta radasta nilkka tuntui kuitenkin jokaiseen kadun kulmaan jarruttaessa ja loppumatkasta en enää pystynyt juoksemaan rennosti tai aggressiivisesti. Rata oli tasainen ja kadutkin onneksi muuta kuin mukulakiveä, joten ihan kohtuullisille sijoille pääsin huonolla jalalla. Rata oli valitettavasti myös hyvin helppo, ja reitinvalintaerot olivat käytännössä olemattomia. Radalla mitattiin enemmänkin juoksuvauhtia, ja tällä hetkellä sitä ei tunnu kovin monelta suomalaismieheltä löytyvän. Olen yllättynyt siitä, mille sijalle itse päädyin tässä kunnossa, luultavasti murtuneella jalalla ja tuolla radalla. Paremmalla viimeisen parin viikon harjoittelulla ja kivuttomalla jalalla spekuloisin aikani olleen parikymmentä sekuntia parempi. Toivottavasti EM-kisojen sprinttiin mennessä löytyy yhden tai kahden riittävävauhtisen miehen lisäksi muitakin joilla jalka nousee lauantaina nähtyä paremmin.
Sunnuntaina Andalucia O-meetingissä olisi ollut tarjolla pitkää matkaa. Itse olin siirtynyt turistilinjalle ja poljeskelin spinningpyörää kisakatsomossa ja köpöttelin hakemaan kisakartan lähtöpaikalta. Illalla vielä multitekniikkareeni kävellen. Maanantaina pystyin jo vähän juoksemaan hiekkapohjaisessa maastossa ja tänään tiistaina eteneminen muistutti varmaan jo vähän juoksua. Sinänsä nämä pehmeät hiekkadyynimaastot sopivat jalalle hyvin, koska kovalla alustalla tulevia iskuja se ei kestä. Toisaalta myös maastossa tulevat pienetkin vääntöliikkeet tuntuvat, joten fiksu kaveri tekisi varmaan kaikkea muuta kuin juoksisi. Oma diagnoosi jalasta on tosiaan tällä hetkellä murtuma jossain telaluun tietävillä, mutta taidan päästä kuvauttamaan sen vasta reilun parin viikon päästä Suomessa. Sitä ennen juoksen sen minkä pystyn ilman kipulääkkeitä ja koitan tehdä korvavaavaa sen verran mitä helposti onnistuu. Fakta on kuitenkin se, että tämä kolmiviikkoinen on se, jota olen odottanut alkutalven ja samalla myös se aika jonka pystyn leikkimään ammattiurheilijaa. Lisäksi pitkin talvea olen käyttänyt aikaa majoitusten ja suunnistustreenien järkkäilyyn. Alkaisi masentaa, jos täällä ei nyt pääsisi yhtään kartan kanssa maastoon. Korvaavia pystyisi tekemään paremmin kotioloissa ja kaikki reissussa telakalla vietetty aika on pois loppuvuoden lomista ja siten tulevista leireistä.
Kisaturistin maisemat maalisuoralle spinningpyörän selästä
Loppureissun vedän fiilisten mukaan nauttien mahdollisuudesta keskittyä treenaamiseen mikäli jalka on yhteistyökykyinen. Ja jos se ei kestä kunnolla, niin sitten keskityn enemmän turistin rooliin. Loppureissusta on vielä Portugal O-meeting, mutta taitaa olla niin, että kisakauden seuraava startti, johon valmistaudun kunnolla, on joskus toukokuulla jos silloinkaan. Riippuu aika pitkälti siitä, mitä parin viikon päästä kuvista löytyy ja mitä lääkärisetä sen jälkeen sanoo. Ja mikä on motivaatio sen jälkeen.
Turistin eväät...
... ja urheilijan iltakylmähoidot meressä multitekniikkatreenin päälle.
