Paluu arkeen

Espanja ja Portugali; Punta Umbria – Nazare – Gouveia. Noin viikko kussakin paikassa. Erilaisia maastotyyppejä, paljon suunnistustekniikkaa ja maastojuoksuvauhdin hiomista. Hyvät harjoitusolosuhteet ja palautumiset väleihin. Reissun alkuun ja loppuun vedetyistä näyttökisoista paikka EM-kisoihin. Itseluottamus kohdilleen ja hyvä alku suunnistuskaudelle. Näinhän sen olin suunnitellut menevän, mutta totuus oli toinen – kuten urheilussa aika usein.

Edellisen kappaleen alun lauseet pitävät vielä aika lailla paikkansa, mutta mitä pidemmällä tekstiä lukee, niin sen kauemmaksi totuudesta siinä mennään. Kolmen viikon reissun suunnitelmat muuttuivat jo ennen reissua hieman epävarmoiksi jalkavaivasta johtuen, mutta Andalucia o-meetingin sprintin ja sitä seuranneen jalan kiputilan perusteella reissun painopiste siirtyi omassa ajatusmaailmassa tavoitteellisesta huippu-urheilijan tarkkaan harkitusta ja suunnitellusta leiristä suunnistusturistin lomareissuksi. Koska jalka esti täysipainoisen suunnistus- ja juoksuharjoittelun, oli tyydyttävä korvaaviin harjoitusmuotoihin ja köpöttelyvauhtisiin suunnistustekniikkatreeneihin. Parissa pehmeäpohjaisessa hiekkadyynimaastossa sain sen verran kivutonta juoksua aikaiseksi, että harjoituspäiväkirjaan pystyi merkkaamaan vauhtikestävyyssarakkeeseenkin jotain. Korvaavina tein vesijuoksua, pyöräilyä ja voimaa/kuntopiiriä. Yleensä kerta päivässä maastossa hölkötellen ja toinen sessio sitten jotain muuta. Aamulenkillä kävin kerran. Joka päivä kuitenkin vähintään kaksi treenikertaa, joten ei se reissu sentään nyt ihan herkkujen syömiseksi ja viinin juomiseksi mennyt. Jalan paranemisen kannalta ei välttämättä paras mahdollinen ratkaisu kuormittaa sitä noin paljoa, mutta maastopankin ja taidon kartuttaminen henkisen hyvän olon lisäksi painoivat vaakakupissa enemmän. Turismit jäi vähiin ja auton ainoana kuskina tuli kaikilla suunnistustreenipaikoillakin vierailtua. Hyvä puoli loma-asenteessa oli se, että motivaatio ei ole osittain pieleen menneestä tärkeästä leirijaksosta huolimatta valunut nolliin, vaan kotona jaksan toivottavasti taas tahkota korvaavia ja kuntouttaa jalkaa. Eilen vedin muuten ekan mk-treenin sitten AOM-sprintin: 5*1000m aikoihin 3'24''-3'42'' vitosen lähtövälillä. Soutaen. Sen verran hyvin onnistui, että taidan ottaa lähiaikoina uudestaan. Onneks työpaikan punttisalilta löytyy concepct2-laite ja nykyään työaikaakin saa käyttää tunnin viikossa urheiluun.

 Reissun paras maasto, jalkavaivaiselle

Viime viikonlopun hujakoilla juostiin Portugal o-meeting, jossa oli mahdollisuus antaa maastomatkojen näyttöjä EM-kisoihin. Itse olin tyytyväinen, että pääsin starttaamaan vaikka kisapaikka ei enää ollutkaan mielessä. Hyviä kovatasoisia rastirallikisoja kikkareikoissa ei ole liikaa tullut juostua ja sillä osa-alueella omassa tekniikassa on eniten kehitettävää, joten jotain kisoista jäi käteen kävelyvauhdissakin. Virheitä onnistuin silti tekemään, kun suunnistus oli kirjaimellisesti jaloissa (ts. katse aina maassa vasemman alan osuessa siihen sekä osittain myös reitinvalinnat sen perusteella missä on hyvää pohjaa). Muutamat välit olivat sellaisia, että kävelyvauhdillakin onnistuin voittamaan aika monta kaveria rastiväliajoissa.

POMin kisat herättivät paikan päällä olleiden kesken jonkin verran keskustelua, ja koska itselläni ei näissä kisoissa ollut mitään suurempia intressejä, uskallan nostaa muutaman asian esiin. Ensinnäkin, kolme ekaa kisaa olivat EM-näyttökisoja ja samaan aikaan juostiin Turkissa maailmancupin keskimatkaa ja sprinttiviestiä, joissa myös annettiin näyttöjä samoihin kisoihin. Kumpienkaan kisojen maasto ei vastannut EM-kisojen nopeaa korkkipuumaastoa. Kummassakaan ei juostu pitkää matkaa, POM:in ekan päivän "pitkän matkan" näyttökisan miesten matka oli 8,8km ja voittoaika 45 minuuttia. EM-kisoissa matkaa lienee ainakin tuplasti ja voittoaikakin pitäisi olla kaksinkertainen. Toisaalta eihän tuolla ole väliä, koska kyseisen kisan perusteella ei valittu ketään (miestä) kisoihin. POMin vikana päivänä oli tarjolla hyvä pitkän matkan rata, joka oli myös suht vauhdikas (13,9km/79min). Harmi vaan ettei sillä ollut näyttöarvoa, luultavasti takaa-ajosta johtuen. EM-kisoissa ei muuten ole noita kivikikkareita juuri ollenkaan. Lisäksi rasteja oli liikaa, maalista sai vain vettä, kisoissa satoi, parkkipaikalta oli liian pitkä matka ja ruoka oli kallista...

Toinen ihmettelyä herättänyt asia oli lähtöajat ja niiden aiheuttamat mahdolliset peesaus ja urahyödyt. Miesten supereliitissä oli vajaa sata ukkoa ja lähes samoja ratoja juosseessa normieliitissä suunnilleen saman verran. On varmaan selvää, että uria syntyy. Paikoitellen niistä saattoi olla suurtakin hyötyä. Kahtena ensimmäisenä päivänä mulle oli arvottu loppupään lähtöaika, ja voin kertoa maastossa juoksun olleen paikoitellen kuin polullajuoksua. Jopa minä pystyin kipeine jalkoineni juoksemaan aika paljon, koska edelliset juoksijat olivat raivanneet pusikkokohtiin hyväpohjaiset urat. Toisen päivän avoimemmassa maastossa urien juoksua nopeuttava hyöty oli pienempi, mutta kivikikkareiden seassa rastin tarkka sijainti oli helpompi päätellä rastille tulevista tai sieltä lähtevistä urista kuin rastimääritteistä - tai epäselvästä nuhjaantuneesta kartasta.

Suomalaisten lähtöajat oli arvottu sekaisin muunmaalaisten kilpakumppanien kanssa, mikä antoi mahdollisuuden olla paras suomalainen peesaamalla pari minuuttia perään lähtenyttä lähes koko radan. En tiedä miten tälläiset tilanteet huomioidaan mahdollisia valintojen rajatapauksia huomioidessa, mutta olisi voinut olla rastiväliaikojen tarkkailua helpompaa pyytää järjestäjiltä kaikkien suomalaisten lähtöaikojen sijoittamista sarjan alkuun. Omien EM-näyttökisojen järjestäminen jossain enemmän itse kisoja vastaavassa maastotyypissä ja kaikki urheilijat samoissa kisoissa olisi kuitenkin varmaan ollut liian vaikea haaste ratkaistavaksi.

Kolmanneksi, karttojen laatu ei tyydyttänyt ainakaan itseäni. Ensimmäisen päivän kartta näytti enemmän oksennukselta kuin onnistuneelta tulostukselta. Muistakin kartoista olisi tullut parempia, jos osa lähinnä kartan lukua sotkevista epäolennaisista apukäyrämuodoista olisi jätetty kartalta pois. Suurin keskustelunaihe kisapaikalla liittyi kuitenkin karttapaperin huonoon laatuun. Kerran kun karttaa taittoi yhdestä kohdasta, niin painoväri nuhjaanttui siitä aikalailla kokonaan pois. Siihen kun lisätään leipäpussia muistuttanut kestämätön karttamuovi ja sadekeli, niin saattaa käydä niin että kisa jää kesken kun puolet kartasta puuttuu. Hyvä esimerkki paperin heikosta laadusta itselläni on yösprintistä, jonka kävin ekan päivän iltana hölkkäilemässä ja kävelemässä. Tein kakkosrastille väärän reitinvalinnan, koska olin taittanut kartan yhden muurin kohdalta ja siitä kohdasta muurin paksu musta väri oli kadonnut ja näytti siltä kuin siinä olisi valkoinen kohta josta saa mennä. Ja "kisaa" oli kulunut noin kaksi minuuttia! Muissa kisoissa oltiin kuulemma mm. tehty reitinvalintoja sillä perusteella mistä karttaa vielä on jäljellä ja jääty odottelemaan apua takana tulevista kilpailijoista koska omalta kartalta puuttui seuravat kymmenen rastia.

Kävin eilen magneetikuvissa, tulokset kuulen alkuviikosta. Sen jälkeen hahmottelen kevään suunnitelmat uudestaan ja mietin koska seuraavan kerran laitan numerolappua rintaan tosimielellä. Blogiin en jaksa varmaan uutta uutista kuvien tuloksista laittaa, mutta twitterin kautta voi varmaan yrittää kuulumisia kalastella esim. näillä: @parjanne #telaluu

 Reissun isoimmat aallot, turistille

Reissun parhaat ruoat, osa setistä