Viikonlopun ruokalista

Normaaleihin blogiteksteihini vastapainona ajattelin panostaa tällä kertaa muutamaan kuvaan ja linkkiin. Pääsee itekin helpommalla. Ruoanlaitossa ei ole viikonloppuna tullut mentyä siitä mistä aita on matalin, vaan keittiössä on syntynyt kokeilu- ja harrastusmielessä muutamia herkkuja. Ja ne on kaikki itse asiassa terveellistä, lisäaineet nollissa sekä turhat rasvat ja valkoiset hiilaritkin karsittu. Tsekatkaa vaikka linkeistä jos ette muuten usko. Reseptit on tuon paremman puoliskon bongaamia ja hyvin on maistunut molemmille.

 Kikherne-burgerit ja bataattiranet

Savulohi-rucolarahkapizza

 Tulinen broilericurry kookoskastikkeessa. Banaanilassit ja papadamit

Pannarit (tavalla kolme)

Viikonlopun ruokalistan annoksissa on edustettuina aika hyvin Outside Onlinen listaamat top10 palautusruoat. Seuraavana viikonloppuna voikin vaikka kokeilla jotain noista edellisen linkin resepteistä. Ihan Jauhojärven&Jylhän dieetille tai vaikka tähän en oo vielä ruokahifistelyssä lähtenyt. Eikä ehkä tarvikaan. Aika hyvin tuntuu porukat raxien ja burgereidenkin voimin liikkuvan. Enkä mäkään aina näin terveellisesti syö.
Lisäksi voin suositella itse tehtyjä proteiinipatukoita, joista lisää löytyy esimerkiksi Outi Ojasen blogista.

Uunissa tuoksuu nyt siltä, että pitää mennä ottamaan iltapalaleivät pois. Pitäähän nekin tehdä itse, kun se on alyttömän helppoa (esim. tällä reseptillä). Näkyy reeneis!

Aika riittää kaikkeen todella tärkeään

Edellisestä postauksesta on kulunut melkein kaksi kuukautta. Nyt on pakko laittaa jotain tekstiä, jotta porukat eivät luule tämän blogin hiljentyneen lopullisesti. Hiljaisempi jakso kertoo siitä, että mitään kovin ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta myös siitä, että on ollut parempaakin tekemistä. Blogin pitäminen ajan tasalla ei ole ollut ihan ykkösprioriteettejä viime aikoina. Etusijoille ovat menneet treenien lisäksi työt, uni, lihashuolto ja kaikenlainen urheilun ulkopuolinenkin elämä. Treenipohjien lisäksi olen yrittänyt hoitaa muita asioita sille mallille, että nyt olisi mahdollisuus keskittyä normaaliin urheilulliseen arkeen. Osan treeneistä päivitin tuohon oikean reunan palstaan.

Viimeiseen pariin kuukauteen on mahtunut pari Ylläksen keikkaa ja tämän talven hiihtokilsat ovatkin omalta osaltani jo aikalailla kasassa. Yksi lyhyt pohjoisen reissu on tosin vielä maaliskuulla tulossa. Sitä ennen edessä on kuitenkin lähes kolmen viikon Portugalin ja Espanjan reissu. Talven leirikuviot olivatkin tänä vuonna helppo päättää. MC-kisoihin ei näytöt riittäneet ja muut näyttömahdollisuudet ovat Espanjassa ja Portugalissa parin viikon välein helmi-maaliskuussa. Siihen meneekin sopivasti talven lomat jos haluaa näyttää sprintti- ja maasto-osaamista. Suoraan Andalucia o-meetinkiin ja POM:sta sitten kotiin. Välissä rastinottotreenejä 1:7500 mittakaavalla, jotta voi iskeä pitkän matkan näyttökisan 8,8km ja 29 rastin radalla riittävät näytöt. Ja jos se ei onnistu, niin seuraavien päivien 5,5km ja 30 rastia radoilla voi yrittää keskarin näyttöjä. Pitkät kevyet juoksulenkit jätinkin jo pois tämän kauden harjoitusohjelmasta. Nykyään juoksen reippaasti, spurtaten tai en ollenkaan.

Blogia päivitän taas kun sopivaa aikaa löytyy, toivottavasti silloin syntyy mielenkiintoisempaa tekstiä. Enhän mä jaksais lukea tätä itekään.

Ylimenokausianalyysi

Ylimenokausi mallia 2013 on nyt takana. On aika katsoa hieman taaksepäin ja miettiä missä onnistuin ja mikä meni pieleen. Samalla ajattelin tehdä pienen yhteenvedon siitä, mitä kulunut ylimenokausi piti sisällään.

Harjoittelu

Kaiken kaikkiaan loka-marraskuun ylimenokaudella harjoitustunteja kertyi noin 89. Se pitää sisällään suunnistuksen, vesijuoksun, pyöräilyn, vaelluksen, voiman ja juoksun. Viimeisenä mainittua lajia on vajaa 40 %. Tukiharjoittelua, kuten tasapainoa, juoksutekniikkaa, liikkuvuuta jne en ole laskenut harjoitteluksi. Enhän ole niitä juurikaan tehnyt ;-)

Ylimenokausi lähti SM-yön jälkeen suht koht hyvin liikkeelle kunnon ollessa vielä hyvällä tasolla. Melko nopeasti sain kuitenkin suorituskyvyn laskemaan perusvoimaharjoittelun aloittamisen myötä. Harjoittelu tapahtui lähinnä työmatkoilla ja punttisalilla sekä fiiliksen mukaan maasto- ja lamppulenkeillä. Muutama reippaampi treeni tuli tehtyä ylimenokauden alkupuolella. MK-puolella ei kuitenkaan tullut vierailtua kuin hölkkäkisoissa ja ehkä mannassa Kratovin perässä roikkumista yrittäessä. Marraskuun alussa kilpailuiden täydellinen loppuminen muutti harjoittelua enemmän ylimenokauden suuntaan. Marraskuussa kilsoja kertyi lähinnä fillarilla, juosten ja salilla. Taitoharjoittelu onnistui ylimenokaudelle melko hyvin, sillä marraskuussa onnistuin olemaan suunnstamatta lähes kolme viikkoa putkeen. Joinain päivinä onnistuin jopa jättämään ns. kirjoituspöytäharjoitteet tekemättä, joten uskoisin onnistuneeni saamaan uutta motivaatiota jatkoa varten ja samalla antaneeni aivotyöskentelylle rentoutumisaikaa.

Ylimenokausi oli myös aikaisempiin ylimenokausiin verrattuna erilainen, koska sairaspäiviä ja dagen efter -päiviä oli vähän.Ehkä yksi molempia. Loukkaantumispuolella sain odotella aika pitkään ennen kuin jo lähes perinteiseksi muodostunut joka ylimenokautinen pikkuvaiva ilmaantui. Tänä vuonna se oli plantaarifaskiitti, joka sai ilmeisesti alkunsa syksyn kisakauden nilkkateippauksista ja huonoista suunnistuskenkien pohjallisista. Marraskuussa jouduinkin vähentämään juoksukilsat pariksi viikoksi lähes nolliin ja tekemään ahkerasti liikkuvuutta lisääviä liikkeitä.

Kilpailut

Ylimenokaudella ohjelmassa oli muutama kilpailu, joista yksikään ei ollut henkilökohtaiselta kantilta katsoen tärkeä. 25-manna ja Halikkoviesti oli kuitenkin syytä juosta jollain tavalla hyvin, jottei näitä seuralle tärkeitä viestejä muistettaisi Antin flopeista. Ylimenokaudella juoksin lisäksi Raatojuoksun ja kävin parissa hölkkäkisassa vaihtelun vuoksi.

Muut

Harjoituksellisen ja kilpailullisen keventämisen lisäksi ylimenokaudella ravinnon merkitys on yleensä ollut tärkeä. Tänä vuonna luulen syöneeni normaalia ylimenokautta vähemmän roskaruokaa, mutta makeita herkkuja on kuitenkin tullut popsittua aina kun siltä on tuntunut. Seuraavaa syksyä varten on ehkä pohdittava, onko tämä puoli ihan tasapainossa. Grilliruokaa ja tilauspizzoja voisi ehkä syödä enemmän, toisaalta suklaasta ja leivonnaisista voi olla vaikea lähteä tinkimään. Tällä ylimenokaudella tuli saunottua kenties normaalia vähemmän mikä näkyy myös saunaoluiden vähäisenä määränä. Henkisellä puolella jatkuva kisoihin valmistautuminen ja harjoittelupalapelin miettiminen on ylimenokaudella vaihtunut työasioihin ja näin ollen henkinen puoli on saanut muuta tekemistä. Ja sitä on riittänyt. Seuraavaa ylimenokautta ajatellen voisin ottaa jonkun jalkaoperaation syksyksi, jotta voisin makoilla sairaslomalla kotona noin niinkuin vaikka kuukauden ;-).

Ens ylimenokaudella

Seuraava ylimenokautta varten tuskin tulee isoja muutoksia. Jatkossakin ylimenokauden tavoite on lepäillä kauden rasituksista ja antaa keholle sekä mielelle lepoa ennen uuden harjoituskauden alkua. Jonkun pikkuvaivan voisi loppusyksystä ottaa, jotta jalat saisivat sopivasti juoksutaukoa ja itsekin tulis levättyä kunnolla. Se on yleensä ollut itselleni suurin ylimenokauden ongelma. Yleensä lepoviikkoon on vaadittu syysflunssa ja sittenhän se ei enää ole oikeaa lepoa. Ens ylimenokauella tavoitteena tulee olemaan harjoitella vähemmän ja tehdä entistä vähemmän tehoja.


Nyt kuitenkin edessä on pitkä harjoituskausi, aina tuonne tammikuun puoliväliin, sen jälkeen aloitetaan kilpailuun valmistava kausi, jotta olisin kunnossa helmikuun puolessa välissä ja maaliskuun alussa. Perusvoimajakso on jo tehty, nyt joulukuussa vähän määrää hiihtäen Ylläksellä, sitten enemmän mäkijuoksua, maksimivoimaa ja intervalleja. Leirikuviot ja muut harjoittelua tukevat asiat on tullut suunniteltua ylimenokauden aikana melko pitkälti valmiiksi. Parempi näkökin tuli käytyä hankkimassa, jotta enää ei kävisi näin.

Näkyy reeneis!

Kausi paketoitu

Kausi on nyt päätetty jo muutamaan kertaan. Viimeisen henkilökohtaisen eli SM-yön jälkeen, 25-mannan jälkeen ja nyt viimein Halikkoviestin jälkeen. Oma motivaatio juosta kisoja on laskenut samaan tahtiin kun kisojen tärkeys on vähentynyt. Ei sitä enää jaksa ihan samalla tavalla syttyä mannoista ja halikoista kuin nuorempana, mutta kivoja viestejä ne silti ovat. Kivempaa olisi tietysti jos jaksaisi keskittyä suunnistukseen sataprosenttisesti ja juoksu kulkisi. Tänä vuonna kulkupuolellakin on ollut syksyn loppua lähestyttäessä sama laskeva trendi. Kevyempi harjoittelu ja muutamat voimatreenit tai määräintervallit eivät ole aikaansaaneet usein nähtyä ylimenokauden kulkua. Sen sijaan kulku on kadonnut viime päivinä kuin mannan tulokset bittiavaruuteen. Mannan tulokset tosin on jo saatu kaivettua esiin. Onneksi nyt voi ottaa muutaman päivän kevyttä tai jättää voimatreenit tekemättä, jos reisissä siltä tuntuu. Ja siltä tuntuu. Ihan kun joku olisi tyhjentänyt kaikki vähätkin voimavarat.

Vaikka kisakausi on nyt aikalailla kaikilla mittapuilla päättynyt, on harjoituskautta jäljellä vielä tämä viikko. Katsellaan jaksanko mitään kuivaa kausianalyysiä kirjoitella tänne blogin puolelle. Ehkä kuluneen kauden voi antaa olla paketissa ja sen voi avata vaikka jouluna jos siltä tuntuu. Aika paljon olen jo mennyttä kautta prosessoinut päissäni. Osittain sävelet ensi kauteen valmistautumisen osalta alkavat jo olemaan selvillä. Mitään suuria muutoksia ei varmaan tule tehtyä, mutta ajatuksissa olisi että harjoituspäiväkirjan merkinnöissä näkyisi entistä useammin sana maksimi. Enkä nyt tarkoita pelkkää teho-saraketta. Nousumetrien määrää olisi myös tarkoitus kasvattaa. Lisäksi pari pienempää muutosta.

Kilpailusuunnitelman ja kunnonajoituksen suhteen suunnitelmat ovat sen sijaan melkolailla auki. Pitäisi tietää yrittääkö olla kunnossa helmikuussa, huhtikuussa, kesä-heinäkuussa, vai syys-lokakuussa. Koko aikaa ei voi olla kunnossa ja omat tavoitteet riippunevat ainakin osittain siitä, kuinka monta miestä voi juosta EM-kisoissa, miten sinne katsastetaan, missä katsastetaan MM-sprinttiin, ketä liiton valmennusryhmissä on ja kuinka monta paikkaa kussakin kisassa on kurvamerkitty alle 24-vuotiaille. Voi tässä muutaman viikon talvella viettää etelässä, mutta kaikkiin kisareissuihin saisi jo kulumaan sen verran lomapäiviä, ettei leireille enää ehtisi. Priorisointi on päivän sana, ja sitä helpottaisi jos tietäisi mihin itseään kannattaa priorisoida.

Nyt meinaan priorisoida kevyttä ensi kauden harjoitusmotivaation edelle. Jätän mm. ensi viikonlopun mammuttimarssin tänä vuonna väliin. Se on kun laittaisi rahaa pankkiin, kun loka-marraskuussa ei treenaa liikoja.

Syksyn satoa

 

Vuoden 2012 SM-yön pronssi kirkastui hopeaksi. Ero voittajaan kaventui lukemista +3'19'' lukemiin +3'05''. Sijakehityksen perusteella ensi vuonna olisi kullan vuoro. Aikojen perusteella sen vuoro tulisi tosin vasta vuonna 2026. Vai oliko tämän vuoden huima kehitys mestaruusyössä sittenkin perjantaisen 5 punajuurta sisältäneen lounaan ansiota? Punajuuren kun sanotaan parantavan hapenottokykyä (lähde mm. BBC, Runner's world)

Lepopäivä

Muista pyhittää lepopäiväsi. Siinä ohje jota tänään olen noudattanut. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen pitänyt oikean lepopäivän. Lepoa ilman, että olen ollut kipeä, tai että olisi tullut vetästyä pieni verkkalenkki tai työmatkapyöräilyt. Siksi katsoin aiheelliseksi ihan uutisoida asiasta. Sunnuntai on siinäkin mielessä harvinainen lepopäivä, että aikaa treenaamiselle olisi arkea enemmän, ja toisekseen aika monta viikonloppua menee kisojen merkeissä. Yleensä se viikon lepopäivä, tai ainakin kevyempi päivä, on maanantaina. Ja maanantait menee normaalisti töissä. Ei siis mitään täydellistä lepoa.

Lepopäivänä kun ei urheilla, niin silloinhan on hyvää aikaa puuhastella kaikenlaista. Kaupassa käynti, siivous, koiran ulkoilutus, jne. Aina löytyy tekemistä johon ei ole töiden ja treenin jälkeen aikaa. Tai sitten aikaa olisi, mutta pitää yrittää vähän palautuakin. Välillä pitää kuitenkin palautua kunnolla. Tänään kävin kaupassa, siivosin ja olin koiran kanssa pidemmällä kävelyllä. Silti olen levännyt onnistuneesti. Nyt otan lepopäivän päälle vielä huomisenkin kevyesti.

SM-pitkän päälle tuli viikolla tehtyä muutama päivä perusharjoittelua. Vähän enemmän kilometrejä juoksukengille ja pari voimatreeniä. Niitä ei oikein normaalilla kisakauden viikolla voi tehdä. Kun viikonloppuna ei kerran ollut tarve juosta oikeissa kisoissa, niin tähän väliin pystyi vielä vetäsemään muutaman päivän hyvän harjoitusjakson. Perjantaina jalat olivatkin aika lopussa ja päätin pitää sunnuntain lepoa. Lauantain Tuusulan tuplasprintissä kulki kuitenkin yllättävän hyvin. Vielä kun suunnistuskin olisi kulkenut jälkimmäisessä yhtä hyvin kuin ensimmäisessä. Joka tapauksessa oli varmasti fiksua pitäytyä suunnitelmassa ja levätä. Eiköhän näillä kuntopohjilla pari viikkoa vielä vedellä.

Suomen mestaruuskisat

Suomen mestaruudet pitkillä matkoilla ratkottiin viime viikonloppuna Suomen eteläisimmällä tunturilla Syötteellä. Tai oikeastaan Pikku-Syötteellä, joka ei ihan tunturin kriteereitä täytä. Mutta Pikku-Syötteen rinnettä hinkattiin viikonlopun aikana sen verran moneen kertaan, että etelänmies oli ihmeissään isoista rinteistä. Maasto oli harvinaista herkkua ja radat pitkälle disstanssimatkalle sopivat. Rytmitystä, reitinvalintaa ja fysiikkaa testattiin monipuolisesti. Suomen mestaruus miesten pääsarjassa meni tänä vuonna Ranskaan, hopea Viroon ja pronssi Suomeen. Itse olin 8.

Launtain karsinnassa oli lähellä, ettei viikonloppuun olisi tullut kuin yksi kisastartti. Kakkoselle tein melkein kolmen minuutin koukun ja loppuradasta olikin sitten juostava kovaa. Ihan tosissani yritin, mutta vauhti ei tuntunut riittävän muiden loppupään lähtijöiden vauhdissa pysymiseen (tai oikeastaan olin jo jäänyt melkein kaikista kakkosella). Keskisyke oli karsinnassa korkeampi kuin sunnuntain finaalissa. Garminin harjoituksen rasittavuutta kuvaava training effect oli lauantaina 4,6 kun sunnuntaina samat lukemat olivat 4,7 selvästi pidemmässä kisassa. Päiväunilta heräsin hiestä märkänä ja lihaksia särki ihan kuin olisin tulossa kipeeksi. Fiilikset eivät olleet katossa.

Finaaliin starttasin kylmässä ryhmässä numerolla 6. Eipähän tarvinut kökkiä lähtökynnyksellä. Ei tosin tarvinut odotella oman vauhtista seuraakaan. Kulku oli lauantaita parempaa, mutta siihen se sitten jäi. Ei ollut samanlaisia jalkoja kuin vaikkapa viikkoa aikaisemmin. Tai sitten heti lähdöstä tarjottu 130 metrin nousu laskettelurinnettä ylös antoi loppuradaksi hitaat jalat. Kovempipohjaisilla väleillä inovit liikkuivat suht hyvin kuten normaalistikin, mutta maaston puolella meno tuntui aika tahmaiselta. Ylämäissä taisin kuitenkin olla suht hyvä, koska en varsinaisesti pidä itseäni minään mäkimiehenä. Vielä vähemmän olin kuitenkin alamäkimies. Enemmän olisi voinut saada irti ja kisan jälkeen olsi pitänyt olla väsyneempi. Virhettä laskeskelin tulleen 3min20sek. Suunnistuksellisesti tyydyttävä suoritus, varsinkin jos vertaa muihin kärkipään kavereihin my-o:n perusteella. Kauaksi ei jäänyt toiseksi parhaan suomalaisen titteli eikä ehkä maailmancupin finaalikiertueen paikkakaan. Nyt olisi ollut sellainen kunto, että olisi voinut olla mahdollisuuksia kansainvälisessäkin vauhdissa, ainakin joillekin pistesijoille. Kansainväliseen huippuvauhtiin on tosin vielä matkaa, sen voi päätellä aikaerosta sunnuntain suomenmestariin.

 

Vaikka my-o antaa Thierryn virhesaldoksi 0:00, niin ei se mestarillakaan ihan puhtaasti sujunut (gpsseuranta.net). Suomalainen mestari sen sijaan palasi kunnioitettavasti takaisin hairahdutttuaan kielletylle alueelle 9-10 välillä..

Tässä blogissa ei ole vielä mainittu ulkomaalaisten osallistumisoikeudesta Suomen mestaruuskilpailuihin. Korjataanpa tämä puute heti. Sunnuntain neljästä parhaasta kolme olivat ulkomaalaisia, tosin suomalaisten seurojen väreissä. Kukaan heistä ei asu vakituisesti Suomessa, jolloin osallistumisoikeus (tai jopa oikeus olla virallisesti mukana tavoittelemassa mestaruutta) olisi paremmin perusteltavissa. On hienoa, että itselle tärkeissä kisoissa pystyy mittaamaan omaa tasoaan Suomen huippujen lisäksi kansainvälisiin huippuihin. Toisaalta ei ole niin hienoa, että ulkomaalaiset tulevat ja vievät kotimaassamme lajilta medianäkyvyyttä, mainetta ja muilta kilpailijoilta seuran maksamia menestysstipendejä. Suomalaisten miesten taso ei sunnuntain kisassa ollut kansainvälisellä mittapuulla mitenkään kehumisen arvoinen, mutta ei se sieltä nousekaan jos ulkkikset tulevat ja korjaavat meikäläisille katetut pöydät.

Tässä vielä pari pointtia:

• Miten voi olla mahdollista, että Suomen sääntöjen mukaan pääkapunkiseudulla koko ikänsä asunut suunnistaja ei voi koskaan voittaa Uudenmaan aluemestaruutta? AM-kisoissa pitää juosta kilpailun ulkopuolella jos edustaa alueen ulkopuolista seuraa tai jos sattuu kuulumaan ruotsinkieliseen seuraan (FSOlla omat kisat). Suomen mestaruuden voi sen sijaan voittaa, vaikka viettäisi Suomessa vain pari päivää vuodessa. Esimerkiksi yleisurheilussa edustusoikeuden SM-kisoihin saa vasta kun asuu Suomessa riittävän pitkään.
• Miten voi olla mahdollista, että sama kaveri voittaa usean eri maan mestaruuden samana vuonna? Pohjoismaisten sääntöjen mukaan suunnistaja saa edustaa vain yhtä pohjoismaista seuraa vuoden aikana (kesällä tosin saa myös vaihtaa). Muiden maiden kansalaisia tälläinen sääntö ei koske. Nytkin SM-viestiin on tulossa ukko, jolla on taskussaan jo parin eri maan viestimestaruusmitalit tältä vuodelta. Ruotsissa ollaan onneksi tiukkoja tämän suhteen: saat osallistua ainoastaan yhden maan mestaruuskisoihin vuoden aikana. Muuten saavutukset ruotsin mestiksissä hylätään. Juuri äskettäin asiasta uutisoitiin Hevoskuurissa. Koko Pohjoismaisen edustusoikeussäännön voisi muuten heittää roskiin. Siellä on sen paikka.

SM-pitkältä ei ollut kotiintuomisina plaketin lisäksi muuta. Kyllähän se pitkän plaketti tietysti mieltä lämmittää, mutta hakusessa oli kuitenkin enemmän. Nyt ei tullut edes rankingpisteitä, vaikka olin 5. paras (suomalainen). Joku ruotsissa asuva ranskalainen ilman aikaisempia rankipisteitä tuli ja vei voiton niin selvällä erolla, että kisan vertailupisteet jäivät huonoiksi. Sijavähennykset ja isot aikaerot siihen selkään. Seuraavissa SM-kisoissa (keskimatka) vajaan parin viikon päästä rankipisteitä ei liene tarjolla (ainakaan minulle) kuin korkeintaan karsinnasta. Sen verran paljon ulkomaalaisia on kärrätty paikalle. Suurin osa sellaisia, etteivät ole kilpailleet tänä vuonna Suomessa. Sellaisia nimiä, kuten: Bertuks, Gueorgiou, Kodeda, Lassen, Nordberg, Novikov, Sild*2, Sirmais, Tsvetkov. Näyttäisi muun muassa olevan kolmen edellisen vuoden keskimatkan maailmanmestarit tulossa. Niihin kun lisätään pari muuta edellä mainittua MM-mitalistia yhdessä suomalaisten MM-mitalistien kanssa, niin kymppisakki voi koostua ainoastaan mm-mitaleita ottaneista miehistä. Tai sitten se voi koostua pelkästään ulkomaalaisista. Siinä olisikin ihmettelemistä, kun SM-kisoissa 10 parhaan joukossa ei olisi yhtään suomalaista. Onneksi kisat juostaan keskisuomessa, niin Vaajakosken terän kaksikko Ikonen-Lakanen voi pystyä murtamaan ulkomaalaisrintaman. Luultavasti osa ulkkareista tulee jäämään B-finaaliin aikaisen lähtöpaikan ja kovan tason takia. Siellä on niiden paikka.

SM-viestissä joukkueessa saa olla onneksi vain yksi ulkomaalainen, joten meidän suomalaisella nelikollammekin voi olla saumaa plaketeille. SM-viestin lisäksi pitäisi keksiä muitakin tavoitteita, jotta harjoittelumotivaatio säilyisi syksyn pääkisan, SM-pitkän, jälkeen. Josko ens kauella yrittäis nostaa tasoa, ja päästä PM/nort-kisojen varamiehestä EM-kisojen varamieheksi. Ja jos oikein sattuisi hyvä harjoitustalvi, niin ehkä jopa MM-kisojen varamiehen paikka voisi olla haarukassa.

Kisakeskus