torstai 28. marraskuuta 2013

Ylimenokausianalyysi

Ylimenokausi mallia 2013 on nyt takana. On aika katsoa hieman taaksepäin ja miettiä missä onnistuin ja mikä meni pieleen. Samalla ajattelin tehdä pienen yhteenvedon siitä, mitä kulunut ylimenokausi piti sisällään.

Harjoittelu

Kaiken kaikkiaan loka-marraskuun ylimenokaudella harjoitustunteja kertyi noin 89. Se pitää sisällään suunnistuksen, vesijuoksun, pyöräilyn, vaelluksen, voiman ja juoksun. Viimeisenä mainittua lajia on vajaa 40 %. Tukiharjoittelua, kuten tasapainoa, juoksutekniikkaa, liikkuvuuta jne en ole laskenut harjoitteluksi. Enhän ole niitä juurikaan tehnyt ;-)

Ylimenokausi lähti SM-yön jälkeen suht koht hyvin liikkeelle kunnon ollessa vielä hyvällä tasolla. Melko nopeasti sain kuitenkin suorituskyvyn laskemaan perusvoimaharjoittelun aloittamisen myötä. Harjoittelu tapahtui lähinnä työmatkoilla ja punttisalilla sekä fiiliksen mukaan maasto- ja lamppulenkeillä. Muutama reippaampi treeni tuli tehtyä ylimenokauden alkupuolella. MK-puolella ei kuitenkaan tullut vierailtua kuin hölkkäkisoissa ja ehkä mannassa Kratovin perässä roikkumista yrittäessä. Marraskuun alussa kilpailuiden täydellinen loppuminen muutti harjoittelua enemmän ylimenokauden suuntaan. Marraskuussa kilsoja kertyi lähinnä fillarilla, juosten ja salilla. Taitoharjoittelu onnistui ylimenokaudelle melko hyvin, sillä marraskuussa onnistuin olemaan suunnstamatta lähes kolme viikkoa putkeen. Joinain päivinä onnistuin jopa jättämään ns. kirjoituspöytäharjoitteet tekemättä, joten uskoisin onnistuneeni saamaan uutta motivaatiota jatkoa varten ja samalla antaneeni aivotyöskentelylle rentoutumisaikaa.

Ylimenokausi oli myös aikaisempiin ylimenokausiin verrattuna erilainen, koska sairaspäiviä ja dagen efter -päiviä oli vähän.Ehkä yksi molempia. Loukkaantumispuolella sain odotella aika pitkään ennen kuin jo lähes perinteiseksi muodostunut joka ylimenokautinen pikkuvaiva ilmaantui. Tänä vuonna se oli plantaarifaskiitti, joka sai ilmeisesti alkunsa syksyn kisakauden nilkkateippauksista ja huonoista suunnistuskenkien pohjallisista. Marraskuussa jouduinkin vähentämään juoksukilsat pariksi viikoksi lähes nolliin ja tekemään ahkerasti liikkuvuutta lisääviä liikkeitä.


Kilpailut

Ylimenokaudella ohjelmassa oli muutama kilpailu, joista yksikään ei ollut henkilökohtaiselta kantilta katsoen tärkeä. 25-manna ja Halikkoviesti oli kuitenkin syytä juosta jollain tavalla hyvin, jottei näitä seuralle tärkeitä viestejä muistettaisi Antin flopeista. Ylimenokaudella juoksin lisäksi Raatojuoksun ja kävin parissa hölkkäkisassa vaihtelun vuoksi.

Muut

Harjoituksellisen ja kilpailullisen keventämisen lisäksi ylimenokaudella ravinnon merkitys on yleensä ollut tärkeä. Tänä vuonna luulen syöneeni normaalia ylimenokautta vähemmän roskaruokaa, mutta makeita herkkuja on kuitenkin tullut popsittua aina kun siltä on tuntunut. Seuraavaa syksyä varten on ehkä pohdittava, onko tämä puoli ihan tasapainossa. Grilliruokaa ja tilauspizzoja voisi ehkä syödä enemmän, toisaalta suklaasta ja leivonnaisista voi olla vaikea lähteä tinkimään. Tällä ylimenokaudella tuli saunottua kenties normaalia vähemmän mikä näkyy myös saunaoluiden vähäisenä määränä. Henkisellä puolella jatkuva kisoihin valmistautuminen ja harjoittelupalapelin miettiminen on ylimenokaudella vaihtunut työasioihin ja näin ollen henkinen puoli on saanut muuta tekemistä. Ja sitä on riittänyt. Seuraavaa ylimenokautta ajatellen voisin ottaa jonkun jalkaoperaation syksyksi, jotta voisin makoilla sairaslomalla kotona noin niinkuin vaikka kuukauden ;-).

Ens ylimenokaudella

Seuraava ylimenokautta varten tuskin tulee isoja muutoksia. Jatkossakin ylimenokauden tavoite on lepäillä kauden rasituksista ja antaa keholle sekä mielelle lepoa ennen uuden harjoituskauden alkua. Jonkun pikkuvaivan voisi loppusyksystä ottaa, jotta jalat saisivat sopivasti juoksutaukoa ja itsekin tulis levättyä kunnolla. Se on yleensä ollut itselleni suurin ylimenokauden ongelma. Yleensä lepoviikkoon on vaadittu syysflunssa ja sittenhän se ei enää ole oikeaa lepoa. Ens ylimenokauella tavoitteena tulee olemaan harjoitella vähemmän ja tehdä entistä vähemmän tehoja.


Nyt kuitenkin edessä on pitkä harjoituskausi, aina tuonne tammikuun puoliväliin, sen jälkeen aloitetaan kilpailuun valmistava kausi, jotta olisin kunnossa helmikuun puolessa välissä ja maaliskuun alussa. Perusvoimajakso on jo tehty, nyt joulukuussa vähän määrää hiihtäen Ylläksellä, sitten enemmän mäkijuoksua, maksimivoimaa ja intervalleja. Leirikuviot ja muut harjoittelua tukevat asiat on tullut suunniteltua ylimenokauden aikana melko pitkälti valmiiksi. Parempi näkökin tuli käytyä hankkimassa, jotta enää ei kävisi näin.

Näkyy reeneis!

1 kommentti:

  1. Ensi kausi on sitte lyhyempi kuin tämä vuosi kun vasta helmikuussa pitää olla kunnossa

    VastaaPoista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua