Syksyn satoa

 

Vuoden 2012 SM-yön pronssi kirkastui hopeaksi. Ero voittajaan kaventui lukemista +3'19'' lukemiin +3'05''. Sijakehityksen perusteella ensi vuonna olisi kullan vuoro. Aikojen perusteella sen vuoro tulisi tosin vasta vuonna 2026. Vai oliko tämän vuoden huima kehitys mestaruusyössä sittenkin perjantaisen 5 punajuurta sisältäneen lounaan ansiota? Punajuuren kun sanotaan parantavan hapenottokykyä (lähde mm. BBC, Runner's world)

Lepopäivä

Muista pyhittää lepopäiväsi. Siinä ohje jota tänään olen noudattanut. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen pitänyt oikean lepopäivän. Lepoa ilman, että olen ollut kipeä, tai että olisi tullut vetästyä pieni verkkalenkki tai työmatkapyöräilyt. Siksi katsoin aiheelliseksi ihan uutisoida asiasta. Sunnuntai on siinäkin mielessä harvinainen lepopäivä, että aikaa treenaamiselle olisi arkea enemmän, ja toisekseen aika monta viikonloppua menee kisojen merkeissä. Yleensä se viikon lepopäivä, tai ainakin kevyempi päivä, on maanantaina. Ja maanantait menee normaalisti töissä. Ei siis mitään täydellistä lepoa.

Lepopäivänä kun ei urheilla, niin silloinhan on hyvää aikaa puuhastella kaikenlaista. Kaupassa käynti, siivous, koiran ulkoilutus, jne. Aina löytyy tekemistä johon ei ole töiden ja treenin jälkeen aikaa. Tai sitten aikaa olisi, mutta pitää yrittää vähän palautuakin. Välillä pitää kuitenkin palautua kunnolla. Tänään kävin kaupassa, siivosin ja olin koiran kanssa pidemmällä kävelyllä. Silti olen levännyt onnistuneesti. Nyt otan lepopäivän päälle vielä huomisenkin kevyesti.

SM-pitkän päälle tuli viikolla tehtyä muutama päivä perusharjoittelua. Vähän enemmän kilometrejä juoksukengille ja pari voimatreeniä. Niitä ei oikein normaalilla kisakauden viikolla voi tehdä. Kun viikonloppuna ei kerran ollut tarve juosta oikeissa kisoissa, niin tähän väliin pystyi vielä vetäsemään muutaman päivän hyvän harjoitusjakson. Perjantaina jalat olivatkin aika lopussa ja päätin pitää sunnuntain lepoa. Lauantain Tuusulan tuplasprintissä kulki kuitenkin yllättävän hyvin. Vielä kun suunnistuskin olisi kulkenut jälkimmäisessä yhtä hyvin kuin ensimmäisessä. Joka tapauksessa oli varmasti fiksua pitäytyä suunnitelmassa ja levätä. Eiköhän näillä kuntopohjilla pari viikkoa vielä vedellä.

Suomen mestaruuskisat

Suomen mestaruudet pitkillä matkoilla ratkottiin viime viikonloppuna Suomen eteläisimmällä tunturilla Syötteellä. Tai oikeastaan Pikku-Syötteellä, joka ei ihan tunturin kriteereitä täytä. Mutta Pikku-Syötteen rinnettä hinkattiin viikonlopun aikana sen verran moneen kertaan, että etelänmies oli ihmeissään isoista rinteistä. Maasto oli harvinaista herkkua ja radat pitkälle disstanssimatkalle sopivat. Rytmitystä, reitinvalintaa ja fysiikkaa testattiin monipuolisesti. Suomen mestaruus miesten pääsarjassa meni tänä vuonna Ranskaan, hopea Viroon ja pronssi Suomeen. Itse olin 8.

Launtain karsinnassa oli lähellä, ettei viikonloppuun olisi tullut kuin yksi kisastartti. Kakkoselle tein melkein kolmen minuutin koukun ja loppuradasta olikin sitten juostava kovaa. Ihan tosissani yritin, mutta vauhti ei tuntunut riittävän muiden loppupään lähtijöiden vauhdissa pysymiseen (tai oikeastaan olin jo jäänyt melkein kaikista kakkosella). Keskisyke oli karsinnassa korkeampi kuin sunnuntain finaalissa. Garminin harjoituksen rasittavuutta kuvaava training effect oli lauantaina 4,6 kun sunnuntaina samat lukemat olivat 4,7 selvästi pidemmässä kisassa. Päiväunilta heräsin hiestä märkänä ja lihaksia särki ihan kuin olisin tulossa kipeeksi. Fiilikset eivät olleet katossa.

Finaaliin starttasin kylmässä ryhmässä numerolla 6. Eipähän tarvinut kökkiä lähtökynnyksellä. Ei tosin tarvinut odotella oman vauhtista seuraakaan. Kulku oli lauantaita parempaa, mutta siihen se sitten jäi. Ei ollut samanlaisia jalkoja kuin vaikkapa viikkoa aikaisemmin. Tai sitten heti lähdöstä tarjottu 130 metrin nousu laskettelurinnettä ylös antoi loppuradaksi hitaat jalat. Kovempipohjaisilla väleillä inovit liikkuivat suht hyvin kuten normaalistikin, mutta maaston puolella meno tuntui aika tahmaiselta. Ylämäissä taisin kuitenkin olla suht hyvä, koska en varsinaisesti pidä itseäni minään mäkimiehenä. Vielä vähemmän olin kuitenkin alamäkimies. Enemmän olisi voinut saada irti ja kisan jälkeen olsi pitänyt olla väsyneempi. Virhettä laskeskelin tulleen 3min20sek. Suunnistuksellisesti tyydyttävä suoritus, varsinkin jos vertaa muihin kärkipään kavereihin my-o:n perusteella. Kauaksi ei jäänyt toiseksi parhaan suomalaisen titteli eikä ehkä maailmancupin finaalikiertueen paikkakaan. Nyt olisi ollut sellainen kunto, että olisi voinut olla mahdollisuuksia kansainvälisessäkin vauhdissa, ainakin joillekin pistesijoille. Kansainväliseen huippuvauhtiin on tosin vielä matkaa, sen voi päätellä aikaerosta sunnuntain suomenmestariin.

 

Vaikka my-o antaa Thierryn virhesaldoksi 0:00, niin ei se mestarillakaan ihan puhtaasti sujunut (gpsseuranta.net). Suomalainen mestari sen sijaan palasi kunnioitettavasti takaisin hairahdutttuaan kielletylle alueelle 9-10 välillä..

Tässä blogissa ei ole vielä mainittu ulkomaalaisten osallistumisoikeudesta Suomen mestaruuskilpailuihin. Korjataanpa tämä puute heti. Sunnuntain neljästä parhaasta kolme olivat ulkomaalaisia, tosin suomalaisten seurojen väreissä. Kukaan heistä ei asu vakituisesti Suomessa, jolloin osallistumisoikeus (tai jopa oikeus olla virallisesti mukana tavoittelemassa mestaruutta) olisi paremmin perusteltavissa. On hienoa, että itselle tärkeissä kisoissa pystyy mittaamaan omaa tasoaan Suomen huippujen lisäksi kansainvälisiin huippuihin. Toisaalta ei ole niin hienoa, että ulkomaalaiset tulevat ja vievät kotimaassamme lajilta medianäkyvyyttä, mainetta ja muilta kilpailijoilta seuran maksamia menestysstipendejä. Suomalaisten miesten taso ei sunnuntain kisassa ollut kansainvälisellä mittapuulla mitenkään kehumisen arvoinen, mutta ei se sieltä nousekaan jos ulkkikset tulevat ja korjaavat meikäläisille katetut pöydät.

Tässä vielä pari pointtia:

• Miten voi olla mahdollista, että Suomen sääntöjen mukaan pääkapunkiseudulla koko ikänsä asunut suunnistaja ei voi koskaan voittaa Uudenmaan aluemestaruutta? AM-kisoissa pitää juosta kilpailun ulkopuolella jos edustaa alueen ulkopuolista seuraa tai jos sattuu kuulumaan ruotsinkieliseen seuraan (FSOlla omat kisat). Suomen mestaruuden voi sen sijaan voittaa, vaikka viettäisi Suomessa vain pari päivää vuodessa. Esimerkiksi yleisurheilussa edustusoikeuden SM-kisoihin saa vasta kun asuu Suomessa riittävän pitkään.
• Miten voi olla mahdollista, että sama kaveri voittaa usean eri maan mestaruuden samana vuonna? Pohjoismaisten sääntöjen mukaan suunnistaja saa edustaa vain yhtä pohjoismaista seuraa vuoden aikana (kesällä tosin saa myös vaihtaa). Muiden maiden kansalaisia tälläinen sääntö ei koske. Nytkin SM-viestiin on tulossa ukko, jolla on taskussaan jo parin eri maan viestimestaruusmitalit tältä vuodelta. Ruotsissa ollaan onneksi tiukkoja tämän suhteen: saat osallistua ainoastaan yhden maan mestaruuskisoihin vuoden aikana. Muuten saavutukset ruotsin mestiksissä hylätään. Juuri äskettäin asiasta uutisoitiin Hevoskuurissa. Koko Pohjoismaisen edustusoikeussäännön voisi muuten heittää roskiin. Siellä on sen paikka.

SM-pitkältä ei ollut kotiintuomisina plaketin lisäksi muuta. Kyllähän se pitkän plaketti tietysti mieltä lämmittää, mutta hakusessa oli kuitenkin enemmän. Nyt ei tullut edes rankingpisteitä, vaikka olin 5. paras (suomalainen). Joku ruotsissa asuva ranskalainen ilman aikaisempia rankipisteitä tuli ja vei voiton niin selvällä erolla, että kisan vertailupisteet jäivät huonoiksi. Sijavähennykset ja isot aikaerot siihen selkään. Seuraavissa SM-kisoissa (keskimatka) vajaan parin viikon päästä rankipisteitä ei liene tarjolla (ainakaan minulle) kuin korkeintaan karsinnasta. Sen verran paljon ulkomaalaisia on kärrätty paikalle. Suurin osa sellaisia, etteivät ole kilpailleet tänä vuonna Suomessa. Sellaisia nimiä, kuten: Bertuks, Gueorgiou, Kodeda, Lassen, Nordberg, Novikov, Sild*2, Sirmais, Tsvetkov. Näyttäisi muun muassa olevan kolmen edellisen vuoden keskimatkan maailmanmestarit tulossa. Niihin kun lisätään pari muuta edellä mainittua MM-mitalistia yhdessä suomalaisten MM-mitalistien kanssa, niin kymppisakki voi koostua ainoastaan mm-mitaleita ottaneista miehistä. Tai sitten se voi koostua pelkästään ulkomaalaisista. Siinä olisikin ihmettelemistä, kun SM-kisoissa 10 parhaan joukossa ei olisi yhtään suomalaista. Onneksi kisat juostaan keskisuomessa, niin Vaajakosken terän kaksikko Ikonen-Lakanen voi pystyä murtamaan ulkomaalaisrintaman. Luultavasti osa ulkkareista tulee jäämään B-finaaliin aikaisen lähtöpaikan ja kovan tason takia. Siellä on niiden paikka.

SM-viestissä joukkueessa saa olla onneksi vain yksi ulkomaalainen, joten meidän suomalaisella nelikollammekin voi olla saumaa plaketeille. SM-viestin lisäksi pitäisi keksiä muitakin tavoitteita, jotta harjoittelumotivaatio säilyisi syksyn pääkisan, SM-pitkän, jälkeen. Josko ens kauella yrittäis nostaa tasoa, ja päästä PM/nort-kisojen varamiehestä EM-kisojen varamieheksi. Ja jos oikein sattuisi hyvä harjoitustalvi, niin ehkä jopa MM-kisojen varamiehen paikka voisi olla haarukassa.

Kisakeskus

Vastahyökkäys

On aika katkaista pitkä radiohiljaisuus. Oikeastaan se on ollut mielessä jo jonkin aikaa, mutta ei ole ollut mitään erityistä sanottavaa tai ei ole ollut aikaa. Yleensähän homma menee niin, että jos blogia ei ole päivitetty pitkään aikaan, niin harjoittelurintamalla ei ole mennyt erityisen hyvin. Itsellä työssäkäyvänä ja tosissaan harjoittelevana homma taitaa mennä kuitenkin juuri toisin päin. Harjoittelu on sujunut hyvin ja fyysisesti uskon olevani valmis syksyn koitoksiin.

Tänä vuonna elokuussa on ollut sopiva sauma keskittyä harjoitteluun. Ei isoja kisoja, ei motivaatio-ongelmia, ei liian kiireistä töissä. Heinäkuun onnistuneen ja paljon suunnistusta sisältäneen vk- ja pk-harjoittelun päälle on voinut alkaa rakentamaan kuntoa syyskuuta varten. Elokuun loppupuoli on monessa mielessä kuitenkin haasteellista aikaa. Ilmat kylmenee, koulut alkaa, ihmiset palaa lomiltaan ja pöpöt aloittavat jokasyksyisen hyökkäyksen. Samaan aikaan sm-kisoihin tähtäävät suunnistajat terävöittävät harjoittelua. Kovia treenejä ja lepoa lisätään ohjelmaan. Välillä urheilijan kehoa kuormitetaan oikein kunnolla ja päälle levätään. Pöpöt moukaroivat kehon omaa puolustusjärjestelmää ja etsivät sopivaa saumaa vyöryä sisään. Tänä vuonna olin valmistautunut taisteluun erityisen hyvin ja vahvistanut puolustusta järein asein. Pöpöt kuitenkin olivat ovelia. Ne onnistuivat kukistamaan samassa sängyssä kanssani nukkuvan tasitelutoverin ja aloittivat piiritystaistelun. Viikon verran kestin, mutta tänään aamulla jouduin vetäytymään. Kova harjoitus piti perua. Ja kyllä se puolustusmuurikin heiluu aika pahasti. Taistelua ei kuitenkaan ole vielä hävitty. Keventämällä panostusta harjoitusrintamalle voin keskittää enemmän energiaa pöpöjä vastaan taisteluun ja kääntää lopputuloksen edukseni. Luvassa pari päivää tiukkaa vastahyökkäystä.

Fyysinen vire on sellainen, että parin päivän tai jopa viikon menettäminen flunssanvastaiselle taistelulle ei harmita aivan älyttömästi kuten normaalisti. Pariin seuraavaan viikkon ei enää olisi ollut tarve yrittää kehittää mitään fyysistä osa-aluetta, koska harjoittelussa ei ole tullut takapakkeja juhannuksen jälkeen (lukuunottamatta pientä nilkkavaivaa Ylläksen - Ringenin aikoihin). Sen sijaan flunssataistelun aikana sohvalla lepäillessä voisi harjoittaa taidollista puolta. Sillä puolella riittää vielä tekemistä. Ainakin jos haluaa parantaa pitkän matkan suorituksia. 15-tonnin mittakaavalla virhettä on tullut paljon, 10- ja 5-tonnisilla homma on tuntunut helpommalta kuin aikoihin (esim. o-ringen, pitkät 15-tonnisen etapit 1&3 vs. etapit 2,4 ja 5). Syötteellä parin viikon päästä maastokin on pääkaupunkilaiselle aika kaukana totutusta. Ehkä pari päivää lepoa fyysisestä harjoittelusta mahdollistaa keskittymisen taitopuoleen ja sitä kautta parempaan lopputulokseen. Mutta on tässä vielä tekemistäkin ennen 8.9. klo 14 kattausta ("SM-pitkät survotaan syyskuussa Syötteellä, Suomen eteläisimmällä tunturilla. Parjanne on jo kattanut sinne itselleen pöytää." -Etelä-Uusimaa 15.8.)

Bodenin maastoista löytyi tällaiset puolustussasemat.

viimeinen KRV

alku hyvin

Alunperin en ollut ajatellut blogata lomalta, mutta nyt kuitenkin tuntuu siltä että olisi pikaisen tilannepäivityksen aika. KRV ja mm-yleisökisojen kaksi ekaa kisaa tipasojan kankailla menivätt osaltani hyvin. sijat 1 ja 2 napsahtivat tulostaululle ja kokonaiskisassa pidin johtopaikkaa ennen siirtymistä vuokatin vaaroille. vaikka ekat kisat olivat helppoja, niin oli mukavaa saada sairasteluiden jälkeen taas itseluottamusta ja uskoa siihen että jotain on sentään kuitenkin tullut tehtyä oikein touko- ja kesäkuun aikana.

iso koukku

kolmas osakisa juostiin siis vuokatin vaaroilla. pelasin varman päälle rinnerastien kanssa ja ysillä olinkin jäänyt 2,5min kärkeen. sitten räväytin seuraavalle yli viiden minuutin koukun, samalla alueella jossa s-p fincke ja muukkonen pummasivat itsensä ulos mm-finaalista. omien maastotutkiskelujen perusteella voin todeta, että alue oli vaativa suunnistajalle, mutta vielä vaativampi kartoittajalle. en lähtisi syyttelemään noita kahta huonosta suunnistuksesta. maaston osa on vain ollut todella vaikea kuvata kartalle ja kymmenenmetriset jyrkänteet on pitänyt kuvata ylipäästäviksi pikkujyrkänteiksi jotta kaikki mahtuu kartalle. kasvillisuuskuvaus olisi tosin voinut olla helpompi saada kohdilleen.

ei juomaa

ison virheen jälkeen kisa jatkui, olinhan vielä taistelemassa vähintään kohtuullisista yhteissijoituksista. raskas maasto ja iltapäiväkisa alkoivat kuitenkin tuntumaan lihaksistossa ja aloin kaivamaan nestettä. kisaohjeissa luvattiin joka päivälle juomarasti. ekoina päivinä 54 ja 41 minuutin kisoissa en niitä vielä osannut kaivata, mutta kolmannessa tunnin lähestyessä matkaa maaliin oli vielä niin paljon, että nestettä alkoi tosissaan kaipaamaan. yhtään juomarastia ei 21e-radalle oltu laitettu. sen sijaan kartalla oli kaksi mukin kuvaa, mutta kumpikaan niistä ei sattunut matkan varrelle. tai olisi, jos olisin tehnyt reitinvalinnan juoman ehdoilla. voittoaika kisassa oli 78min ja itsellä loppu hyytyneenä könyten meni 91min. lajisääntöjen mukaan juomaa pitäisi tämän pituisissa kisoissa olla tarjolla vähintään puolen tunnin välein. jo viime vuonna KRV:llä tilanne oli sama. Joutenlammen kankailla yhtenä neljästä päivästä h21e-radalle osui juomapiste. muina päivinä olisi pitänyt juosta ylimääräistä juodakseen. annoin jo silloin palautetta maalihenkilöstölle, tiedotuspuolelle ja kenttähaastattelussa. mitään ei kuitenkaan näytetä tehneen asian eteen. viime vuoden ratamestari kertoi, että olivat käyneet asiaa läpi kilpailun valvojan kanssa. minuutin ylimääräinen mutka juomapisteelle on kuulemma vielä ihan ok! tämän kuultuani totesin, että tämä oli nyt sitten minun osaltani viimeinen KRV, ainakin eliittisarjassa. jos asenne on tuo, eikä ratoja haluta suunnitella siten, että juomaan pääsisi vaikka ihan rastilla leimatessa, niin silloin kisat on selvästi suunnattu kuntoilijoille.

leimantarkistuksessa kuulin, että kuutoselta ei ollut leimaa ja hylsy tulee. emitin tarkistuslippu ei tietenkään ollut pysynyt mukana. mutta toisaalta ihan sama. jos tästä nestevajeesta toivun ylihuomiseksi, niin olisin joka tapauksessa näistä asetelmista lähtenyt vikaan kisaan karttalenkille, juomareppu selässä tietysti.

lähetetty mobiililaitteesta.

Välitilinpäätös

Kilpailukauden 2013 ensimmäinen puolisko alkaa olemaan käsitelty. On aika arvioida kevään tuloslaskelma ja tase.

Hyvän harjoituskauden jälkeinen noususuhdanne ei jatkunut enää kilpailukaudelle enkä pystynyt lunastamaan edellisellä kaudella asetettuja tavoitteita. Edeltävän vuoden syksykaudella pääsin erinäisten vaikeuksien kautta vireeseen joka ennakoi positiivista kehitystä kauden 2013 ensimmäisille kvartaaleille. Ensimmäisen kvartaalin eli harjoituskauden jälkeen kunto oli hyvin lähellä pitkän aikavälin huippua. Varsinkin ajankohtaan ja olosuhteisiin nähden hyvä kunto näkyi kilometrivauhtien lisäksi myös yleisenä energisyytenä. Kenties jotkut analyytikot pitivät kunnon ajoitusta ennenaikaisena tai pitkän tähtäimen suunnitelmaa liian riskialttiina. Kotikisavuotena kanssakilpailijoiden panostus oli myös entistä suurempaa, joten oli selvää että ilman riskinottoa ei näillä markkinoilla voi menestyä. Uskoin kuitenkin kuntoni olevan vakaalla pohjalla. Toisin kuitenkin kävi - kevättulvat tulivat ja pyyhkäisivät kunnon ylitse jättäen jälkeensä antibioottikuurin ja ennen kaikkea tämä näkyi palautumiskyvyn heikentymisenä jonka seurauksena kunnon ylläpito vaikeutui. Suuremmalta laskusuhdanteelta onnistuin kuitenkin välttymään, vaikka kunnon päivittäiset heilahtelut olivatkin harjoittelun kannattavuuden kannalta haitallisia.

Tuloksellisuus kilpailuissa kouluarvosanoin asteikolla 4-10

Kevätkauden jälkeen tase (eli tilanne kauden päättyessä ja seuraavan alkaessa) on ennakoitua heikompi. Edellytyksiä hyvän tuloksen saavuttamiseen seuraavan kvartaalin alkupuolella voitaisiin kuitenkin pitää vähintäänkin kohtuullisina. Edessä oleva jakso tarjoaa kuitenkin mahdollisuudet pitkäjänteisempään tuloksen parantamiseen. Näkemykseni mukaan kevätkaudella usein käytettyjen lyhyen tähtäimen suunnittelun sijaan nyt kannattaa sijoittaa maltilliseen kehitykseen ja kotiuttaa mahdolliset voitot syyskuulla.

Pidempää toimintakertomusta ei ole tarpeen antaa. Tarvittavat tiedot löytyvät tämän blogin edellisistä postauksista. Lyhyt katsaus kevätkauden päättäneisiin kisoihin lienee kuitenkin paikallaan. Turku-sprintin kansallisessa ryhmässä taululle kirjattiin nimen eteen numero 1. Se ei kuitenkaan olisi riittänyt jatkopaikkaan isojen poikien sarjassa. Finaalissakin suunnistussuoriutuminen oli keskinkertaista ja eroa tuli enemmän fysiikalla. Suunto-Gamesista ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Jukola oli ja meni miten meni. Kevätkauden päätti mm-katsastukset Pohjois-Karjalassa. Keskimatkalta hain hyvää virettä siinä kohtuullisesti onnistuen sunnuntain pääkisaan. Sunnuntaina jalka ei yksinkertaisesti noussut ja juoksu oli voimatonta alusta asti. Neloselle tein ison virheen ja sen jälkeen jalka alkoi painamaan entistä enemmän. Koko radan läpijuoksuun ei olisi ollut mahdollisuuksia. Kisan lopulla reisiä särki ja käveltävä oli tasaisellakin. Ilmeisesti vaimoketta vaivannut mahatauti laittoi omankin suorituksen ainakin osittain plörinäksi.

Rullan osuutta sunnuntain tulokseen epäillään




Ilomatsista takaisin päin ajellessa piti kuunnelle radiokanavien vähyyden vuoksi cd-levyjä. Ja heti siinä 50km hiekkatien jälkeen asfaltilla musiikki alkoi kuulumaan asuntoauton aiheuttaman melutason yli. Daft Punkin kappaleen One More Time aikana ajattelin että ehkä sitä leukaa ei kannata painaa liian syvälle rintaan - varsinkin jos haluaa pitää auton juhannuksen paluuruuhkassa tiellä. Josko sitä ainakin vielä kerran yrittäisi. Ainakin syksyyn asti. Edessä on kuitenkin neljän viikon loma, joista yksi menee Vuokatissa, toinen Ylläksellä ja kolmas Bodenissa. Sen aikana visiona on luodaa pohjaa kestävälle tuloskasvulle kohti syksyä. SM-pitkän treenikartat kolahtivatkin juuri sopivasti tänään postiluukusta! Eiköhän Pudasjärvelläkin ehdi vierailemaan kesän aikana.

Daft punk - One More Time

Kartta-asiaa

Edellisessä postauksessa tuli otettua vähän kantaa ratamestarityöskentelyyn SM-sprintissä. Nyt ajattellin jatkaa vähän samalla linjalla mutta nostaa pöydälle toisenlaisen asian: karttojen laadun. Tai oikeastaan karttojen luettavuuden ja mittakaavan.

"Alkumatkasta hajosi kompassin luuppiosa, minkä johdosta en tahtonut pahimmilla alueilla nähdä 1:15000-kartalla rastipisteistä mitään, kommentoi Anjala." - Finnspring 2013

"Sopivasti vanha kartta saattaa olla opetuksellisesti parempi kuin nykystandardien mukaan piirretty ja väritetty kartta" - Jukka Sakki, Suunnistajalehti 4/2013

Edellä ainoastaan pari tuoretta kommenttia asiaan liittyen. Itsellä omakohtaista kokemusta kartan heikosta luettavuudesta juoksuvauhdissa on lähiajoilta finnspringin lisäksi kertynyt myös sprintistä ja keskimatkalta. Lähinnä ongelmia tuottaa kuitenkin 15-tonnin kartta, ja erityisesti liian täyteen ahdettu sellainen. Käytännössä 15-tonniset taitavat syntyä nykyään tekemällä kartoitus 10-tonnin mittakaavalla ja sen jälkeen muuttamalla symbolien koko 15-tonniseksi. Itselle tulee syiksi mieleen liian pikkutarkka kartoitustyyli, mutta myös uusien 15-tonnisten karttojen puute. Käytännössä 15-tonnista on tarjolla sarjoissa 16-21 vain harvoissa kisoissa vuoden aikana. Kahden eri mittakaavaisen kartan tekeminen samaan kisaan ei ole järjestäjille kannattavaa, joten usein tyydytään ainoastaan perus 10-tonniseen. Tämä taas aiheuttaa sen, että kartoittajat ovat tottuneet piirtämään kohteet kartalle mielessään tarkempi mittakaava, jolloin lopputuotteesta syntyy helposti turhan tarkka.

"Kuvaustarkkuudessa ei kartoittaja saa sortua liialliseen täydellisyyden pyrkimiseen, koska tällöin karttakuvasta saattaa tulla suttuinen ja kartan luettavuus kärsii." -Suomen suunnistusliitto

Jos 15-tonnisen kartan lukeminen edellyttää Suomen parhaimmilta ja nuorimmilta suunnistajilta luupin käyttöä, niin on syytä varmaan miettiä miksi tuota mittakaavaa käytetään. En tarkoita, että pitäisi siirtyä pelkästään 10-tonniseen kaikissa kisoissa. Mieluummin pitäisi saada lisää hyvillä 15-tonnisella juostavia kisoja ja sitä kautta hyviä karttoja pitkän matkan treeneihin. Uskallan jopa väittää, että suomalaisten heikko menestys pitkillä matkoilla viime vuosina johtuu osittain tarvittavan kisarutiinin puutteesta ja se taas osaltaan vähäisestä 15-tonnisen kartan käytöstä. Itselläni on tässä tullut sellaisiakin vuosia, että olen juossut Suomessa vuoden aikana ainoastaan kolme kisaa 15-tonnisella. Ja tähtäin on kuitenkin ollut nimenomaan pitkän matkan harjoittelussa. Fyysisesti homma on ollut hyvin hallussa, mutta kellon piipatessa lähtöviivalla homma on kaatunut kartan mittakaavaan.

Tänä vuonna alla on jo kaksi 15-tonnisen kisastarttia Suomessa. SM-erikoispitkän 15-tonninen kartta oli positiivinen yllätys. Sillähän oli suorastaan ilo suunnistaa. Ilman luuppiakin pärjäsi ja pitkin välien reitinvalintojen hahmottaminen oli helpompaa tuolla mittakaavalla. Jos pysyn terveenä, tulee tänä vuonna vielä ainakin viisi starttia (SG, MM-kats, eGames, SM-pitkä*2) 15-tonnisella kotimaan kisoissa. Kokonaismääränä seitsemän 15-tonnisen starttia on paremmin kuin vuosiin, mutta esimerkiksi o-ringenillä startteja tulee kolme (ja jos en juoksisi E-sarjassa, startteja tulisi yksi lisää). Ruotsissa kun on tapana, että pitkän matkan kisaa ei saa järjestää ilman liiton erityislupaa muulla kuin 1:15 000 mittakaavalla. Samoin ilman erityislupaa kisan on oltava joko sprintti, keskimatka tai pitkä matka. Ei mitään keväisen lyhyttä pitkää matkaa tai pidennettyä keskimatkaa. Tästä voitaisiin ottaa oppia Suomen suunnistusliitossa.

Ruotsissahan nousi pienimuotoinen kohu kun syksyn sm-lång järjestetään poikkeuksellisesti 1:10 000 mittakaavalla. Argumenttina keskustelussa esitetään muun muassa että IOF:n normien mukaan maasto ei ole sovelias suunnistuskilpailuun jos sitä ei voida kuvata 1:15 000 -mittakaavaisella kartalla. Ilmeisesti Suomen maastoista suurin osa ei sovellu lajiin ollenkaan, joten ehkä olisi parempi lopettaa koko lajin harrastaminen tässä maassa. Tai no, voihan niitä kukkapenkkejäkin kierrellä jos jostain löytyy sellainen sprinttimaasto että se voidaan kartoittaa 1:4000 mittakaavaan. 1:5000 sprinttikarttojahan nykyään ei enää ole paljoa näkynyt ja tuota neljäätonnia tarkempiin ei edes ssl ole antanut lupaa vaikka on kysytty (hyvä!).

Ja jos vielä jatketaan ruotsin karttojen ylivertaisuudesta, niin ainakin itse suunnistan mieluummin ruotsalaisille huonoilla ja yleispiirteisillä kartoilla jossa puolet kohteista puuttuu tai korkeuskäyrät ovat vähän sinne päin. Oma suunnistustekniikkani ei perustu yksittäisten apukäyränotkojen tai pistekumpareiden lukemiseen, vaan yritän lukea isompia muotoja ja etenen mielellään mahdollisimman paljon yleistäen. Esimerkiksi tämän vuoden tiomilassa kartta oli loistava kun kartoittaja oli osittain yleistänyt sitä puolestani. Tuli vähän sellainen fiilis, ettei tällä 10-tonnin kartalla voi tehdä virheitä. Pitäisiköhän muuttaa Ruotsiin...

Karttavälipala: Sama mäkialue kahden eri maan kartoitustyyleillä. Kummalla sinä haluaisit suunnistaa?