Kuulumisia

ajattelin yrittää kirjoittaa Uuden-Seelannin reissusta blogiin lyhyitä kuulumisia sen mukaan kun nettiyhteyksiä on tarjolla. Katsotaan montako lukua tulee. Pari ensimmäistä lukua lataankin tähän samaan settiin, koska ensimmäisen hotellin kivikautinen nettiselain ei suostunut päästämään minua uuden jutun kirjoituspuuhiin.

luku 1: perillä Aucklandissa

38 tunnin matkustamisen jälkeen oli helpotus päästä vihdoin perille. Lennot 7h+11h+3h menivät ihan ok, varsinkin kun kaksi ensimmäistä lentoa sattuivat yöaikaan eli niillä pystyi nukkumaan jonkin verran. Noususta menee pari tuntia ennen kuin illallinen on tarjoiltu, syöty pois ja roskat kerätty ennen kuin matkustamo hiljenee. Aamulla aamupalan kanssa sama systeemi, mutta toiseen suuntaan. Siitä voi itse kukin laskeskella paljonko esimerkiksi tuolla ensimmäisellä lennolla on tehokasta nukkumisaikaa tarjolla. Muutenkin mielenkiintoista matkustusaikataulu kun heitetään sotkemaan vielä 11 tunnin aikaero, niin on selvää että pelkkä matkustaminen ottaa koville. Aikaeroon aklimatisoitumista helpottamaan tuli onneksi päivä Pekingissä. Kone oli aamulla seitsemän aikoihin kentällä ja jatkolento lähti 10 tuntia myöhemmin, joten olimme jo etukäteen hommanneet Kiinan viisumit ja pääsimme näin ollen tekemään pikatutustumisen Pekingiin ja liikuntaa jaloille. Kielletty kaupunki ja Taivaallisen rauhan aukio -check. Oli muuten aika kylmä, -6C. Onneksi oli lentorepussa trikoot farkkujen alle ja ylimääräinen kerrasto tätä varten. Mutta väsyneenä ja kylmissään ei tuon pidempää aikaa olisikaan pystynyt tuolla olemaan. Seuraavalla lennolla nukuttikin edellistä paremmin. Sydneystä Aucklandiin olikin enää aamulla lyhyt pyrähdys. New Zealand Airlinesilla olisi voinu tosin lentää pidempäänkin. Keski-maan virallinen lentoyhtiö saisi minulta kouluarvosanan 9, Finnairille ekasta pätkästä napsahtaisi ehkä 8 ja Air Chinalle korkeintaan 7. Tähän väliin täytyy vielä ihmetellä, että miten tehokkaasti sormusten herra ja nyt hobitti on onnistuttu täällä brändäämään. Esimerkiksi Air New Zealandin turvallisuusvideossa esiintyi pelkästään haltijoita, hobittejä, kääpiöitä sun muita örkkejä. Luulisi paikallisten saaneensa kohta jo tarpeeksi hobittihihhuleista ja haltijakielen puhujista.

Paikallista aikaa majoittuminen tapahtui siinä kello viiden teen aikoihin. Lyhyen lepäilyn jälkeen kävin pienellä lenkuralla tsekkaamassa Mount Edenin, joka on korkein Aucklandin kaupungin alueella olevista noin 50 tulivuoresta. Mistään everististä ei kuitenkaan ole kyse, kun korkeus meren pinnasta on 195m. Maisemat olivat kuitenkin hienot kaupunkiin päin. Ihmettelemistä riitti myös erilaisissa kasveissa ja vasemmanpuoleisessa liikenteessä jonka kanssa pitää olla tarkkana juostessakin. Illallisen jälkeen unta ei tarvinnut odotella ja univelkoja sai vähän kuitattua reilun 9 tunnin unilla. Turismipuolella tutustumista Aucklandiin, ympäristöön ja varmaankin eläintarhaan bongaamaan kiwejä, tuituita yms vain paikallisia lajeja. Urheilupuolella tänään ”kisa” totuttelumielessä ja huomenna ehkä vähän reippaammin jos siltä tuntuu. Kulkupoliittinen ennuste on se, että mitään lentoa ei täällä tule löytymään, vaan enemmänkin mennään 750km hiihto- ja perusvoimapohjilla. Jos polviongelmia ei olisi ollut, niin varmaan terävyyttä juoksuun löytyisi nyt eritavalla.

Aucklandin cityä mount Edeniltä.

Luku 2: Kaikenlaista

Kilpailukausi käynnistyi jo ennen vuoden vaihdetta. Tai ei kai se virallisesti voi edes alkaa ennen vuotta 2013, ainakaan suomalaisen käsityksen mukaan. Täällä kesä ja kisakausi on juuri nyt parhaimmillaan. Toisaalta bäitä Pre Oceania 2013 kisoja ei edes oikein voi kisoiksi nimittää. Aikalailla iltarasti-periaatteella mentiin ja esim lähtöaikoja ei etukäteen ollut ja ilmoittautumaan pystyi paikan päälläkin. Hyvät kisat ja mukavat maastot ainakin näin alkajaisiksi Foothill forestissa. Vähän painoi jetlaaki vielä enkä ihan tosissani ollut liikkeellä, paitsi toisena päivänä vähän totisemmin päästelemässä liiat kisahöyryt pois.

Ekan kisan jälkeen (eli 30.12.) ajelimme vähän pidemmän lenkin kautta ja muutamalla pysähdyksellä takaisin hotellille päin. Kisapesun hoidin Pihalla eli kävin kokeilemassa Tasmanian meren aallot. Vesi oli juuri sopivan virkistävää. Pitkään ei olisikaan voinut uida ettei merivirrat olisi vieneet mennessään. Samalla tuli bongattua myös Lion Island.

Lion Island Pihalla

Foothill forest

Toisen kisan jälkeen vierailu eläintarhassa ennen uuden vuoden vieton tarkkailua Auckland Cityssä. Hieno ilotulitus ja paljon porukkaa liikkeellä. Ilmeisesti täällä ei saa ammuskella omia paukkuja, koska niitä ei näkynyt. Hyvä näin. Tosin pimeäähän täällä tulee vasta joskus yhdeksän jälkeen, joten paukuttelu pitäisi ajoittaa aika lyhyelle jaksolle.
Uusi vuosi alkoi monipuolisella päivällä. Aamulenkillä haetun aamupalan nautittuamme matka jatkui Aucklandista etelään päin. Ensimmäinen stoppi botanical gardenissa (eri metsässä bongatut puulajit tutuiksi - tai no ehkä kaksi muistan) ja lounasteluiden jälkeen kiiltomatoluolat. Mielenkiintoinen setti, mutta löytyy niitä karstiluolia Euroopastakin. Siitä ajelua ja illaksi National Park Villageen Tongariroon ja reilun tunnin lenkki lähipoluilla. Illalinen napaan sormusten herran tuomiovuorta katsellen (isompi mount Ruapehu näkyy muuten majoituslodgemme huoneen ikkkunaan).
Nyt vuoden toisena päivänä ohjelmassa oli pidempää lenkkiä Tongariron kansallispuistossa. Selvästi pisin juoksulenkki sitten Mammuttimarssin tuli heitettyä ja polvi oli ihan ok. Eri asia sitten on kuinka hyvin tämä palveli neljän päivän päästä alkavaa maailmancuppia (keskimatka+sprintti+keskimatka). Maisemat olivat pienestä pilvisyydestä huolimatta sellaisia, että ei niitä yksinkertaisesti voi jättää väliin. Ilman loppuvuodesta vaivannutta polvea olisin varmaan juossut itseni jumiin jo ennen ensimmäistä mc-starttia. Hyvä puoli taas on se, että jos jalat kestää, niin loppureissusta kaikkien kisojen jälkeen voi läheiseltä Taupo-järveltä käydä muutaman lenkin vetämässä näissäkin maisemissa. Valitettavasti kuuluisa Tongariro Crossing taitaa pysyä kiinni vielä ainakin seuraavat kolme-neljä viikkoa. Syynä tähän on Mount Tongariron elokuinen purkaus ja siitä asti jatkunut aktiivisuus. Kraaterijärven lämpötilaa seuraillaan jatkuvasti ja muutokset ovat kuulemma olleet sellaisia että yksi osuus reitistä on varotoimena suljettu toistaiseksi. Huomenna (3.1.) sitten matka jatkuu kohti Filedingiä ja seuraavana päivänä onkin jo taas aika sovitella suunnistuskenkiä jalkoihin.

Waitomon kiiltomatoluolan suu. Exit only.

Mount Doom eli Mt. Ngauruhoe. Ei kovin pelottava.

 Sama vuori lähempää ja karummassa ympäristössä.

   

Vasemmalla tyypillistä kunnostettua metsäpolkua, oikealla Tongariron avoimempaa tramping trackiä.