Sprint the Bay

21.1.2013

Luku 5: Sprinttaa lahti

Kaksi sprinttikisaa kolmena päivänä peräkkäin aikalailla suoraan viimeisen maailmancupin kisan päälle. Kuulostaa rankalta? Sitä se varmasti onkin jos juoksee kaikki tosissaan. Alle ja päälle tuollaiset rykäisyt vaativat tietysti kunnon verryttelyt ja ehkä aamulenkitkin herättelyksi. Omalta osaltani ohjelmaa oli helppo keventää kun ensimmäisessä sprintissä laskeuduin aidan ylityksestä hieman huonosti viistoon rinteeseen ja nilkka pyörähti hieman. Ilman teippejä olisi juoksut jääneet siihen, mutta nyt pystyin juoksemaan loputkin kisat. Toisen ja kolmannen päivän aamukisat tarjosivat sen verran muhkuraista pohjaa muutenkin kovilla oleville jaloille, että niissä jalkaa joutui väkisinkin varomaan ja siinä oli sopiva syy ottaa nämä sprintit pykälää matalammilla tehoilla.

Sprint the Baystä jäi kyllä kokonaisuutena ihan positiivinen kuva. Tarjolla olleesta kuudesta sprintistä lähes kaikki olivat erilaisia. Oikeastaan viimeinen kisa ei enää tarjonnut maastollisesti tai suunnistusteknisesti mitään uutta, mutta muuten ei päässyt kyllästymään. Ensimmäiseen, WRE-statuksen, kisaan oli saatu kartanvaihdolla melko haastavia välejä aika paljon yhden monimutkaisen rinteessä sijaitsevan koulurakennuksen ympärille. Toisessa kisassa nousua oli vain 5m ja kisa juostiin suurimmaksi osaksi Uuden-Seelannin suurimmassa vesipuistossa. Kengätkin kastuivat. Kolmannen kisan maastosta 70 % oli kuivaa joenpohjaa, jossa tiheät, läpipääsemättömät pusikot ja niiden väliset kapeat väylät muodistivat suunnistushaasteet. Neljäs kisa käytiin Napierin Art Deco –rakennusten seassa ilman suurempia monimutkaisuuksia. Kotikenttäedusta ei helpolla radalla ollut hyötyä (neljä yötä majoituimme kadun toisella puolella maalialueelta). Viides kisa juostiin ryhmäyhteislähdöllä laitumilla loppunousulla höystettynä. Viimeinen kisa tarjosi suomalaisittain perussprinttiä Hawelock Northin keskustassa. Oman kisansa jo juosseet pääsivät kannustamaan maaliintulijoita suoraan ravintolan terrasilta.

Virhettä tuli tarpeettoman paljon. Toki kahdessa aamupäivän kisassa keskittyminen ei ollut huipussaan, mutta erityisesti ekana päivänä tein muutaman ison virheen, ehkä hätäilyn tai sitten puuttuvan sprinttitatsin takia. Lisäksi tein mielenkiintoisen sprinttiteknisen huomion; maastoedellä-tekniikan miehenä ylikartoitetuilla alueilla tulee usein pelattua varman päälle ja otettu varmasti sallittu ja helposti juostava reitti jolla kuitenkin voi hävitä sekunnin tai pari. Mikäli maasto näyttää siltä, että kohde voi olla kartassa kielletty tai oma ennakko ei vastaa täysin näkymää, on edessä joko vähintään yksi ylimääräinen kartanlukukerta tai varmanpäälle-valinta. Suomessa pieni kukkapenkki voi olla kielletty, mutta täällä esim puolitoistametrinen muuri voi olla kartassa maavalli tai ylipäästävä aita yli kaksi metriä korkea. Kielletty pensasaita voi olla pari milliä ohut tai kielletty tonttivihreä pari puskaa. Kyllä siinä silti jotain logiikkaa on täälläkin, mutta kun kaikkea ei suuresta yrityksestä huolimatta saa kartalle, niin kompromisseja tulee väkisin. Osittain tämä voi johtua myös reitinvalinnallisista syistä. Kielletyn alueen nauhoja ei tietenkään näin pienissä kisoissa käytetä eikä valvontaa ole. En tiedä kuinka monta koko kuuden startin kisasetin 333 osallistujasta olisi pitänyt hylätä jostain rikkomuksesta, mutta itse veikkaisin 50 % menevän rikki että heilahtaa. Oma ratkaisu oli täällä pelata varman päälle epävarmoissa paikoissa, mutta yksittäisissä tärkeissä kisoissa pitäisi vetää aggressiivisesti riskilläkin ja toivoa ettei tule rikkoneeksi sääntöjä. Tämä edellyttää hyvää muttei ylipiperrettyä karttaa eli käytännössä sopivaa maastoa (eikun puistoa tai korttelia tietysti).

Kartat, tulokset ja väliajat löytyvät kisasivuilta.

Pari tiukinta väliä alla kuvina.

Isä lähti sprinttisarjaa ennen jo pikkuhiljaa kotimatkalle, joten siirryin lopun maajoukkueporukan matkaan. Kolme päivää meni siis aika tiukasta sprinttailun merkeissä ympäri Hawkes’ Baytä. Sanoisin, että tämän reissun suunnistukset ja kovatehoiset ja –alustaiset juoksut olivat nyt tässä ja seuraavaksi Taupolla siirrytään rauhallisempaan määrän keräilyyn. Toivottavasti jalat kestää juoksua (tai vaellustakin), jottei kurvaaviin harjoituksiin tarvitse ryhtyä.