keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Maakuntien parhaat

Edellisestä blogipäivityksestä on kulunut tarkalleen kuukausi. Sen kunniaksi ajattelin tuupata uuden jutun ihmeteltäväksi. Radiohiljaisuus ei ole johtunut siitä, että hommat eivät olisi sujuneet Strömsön tapaan, vaan oikeastaan siitä että läpileikkasin edellisessä postauksessa koko talviharjoittelun keskeisimmän annin. Urheilullisesti homma on sujunut, treeniviikot ovat samasta sapluunasta ja kolmiviikkoiset pyörivät kuin aikoinaan Lahden urheilukoulussa. Viikkotasolla jaksotus 3+1 ja päivätasolla 5+2. Jos numeroiden sisältö ei aukea, niin ei haittaa. Ei se ketään kuitenkaan kiinnostaisi.

Tällä kertaa ajattelin aiheeksi jotain perusharjoittelua kiinnostavampaa, ja mieleeni tuli ajatus Suomen parhaista suunnistusmaastoista, jota jalostin sen verran että maastoja tulisi tasapuolisesti eri puolilta Suomea ja erilaisista maastotyypeistä. Vastaavia listojahan on laadittu iät ja ajat ja niistä voi kiistellä yhtä loputtomiin kuin vaikkapa erilaisista ruokailun makuelämyksistä. Yhden henkilön laatima lista on aina subjektiivinen kyseisen henkilön näkemys, joka on muodostunut henkilön luontaisten prefernssien perusteella. No, nyt virkamiesjargon sikseen - tässä ne ovat: maakuntien parhaat suunnistusmaastot á la Pardal (vol 1)

Yksi per maakunta, edellytyksenä että olen itse juossut kartalla ja maastosta on olemassa nykystandardien mukainen suunnistuskartta.







Lappi
nimi: Karjalaisentievat / Haukiselkä
sijainti: Pellon ja Kolarin rajalla (Pellon Ponsi)
kilpailu jossa käytetty: Tornionlaakson rastipäivät 2010
perustelut: täysin poikkeuksellinen maasto etelänmiehelle. Vauhdikas pohja, erikoiset käyrämuodot, erämaassa. Toinen vaihtoehto olisi voinut olla ainakin kartan perusteella Pahajoki (Muonio), mutta siellä en ole vielä käynyt. Ehkä ensi kesänä.

Pohjois-Pohjanmaa

nimi: Keihäsoja / Hiihtomaja
sijainti: Kalajoki (Kalajoen Junkkarit)
kartan käyttö: KLL joskus, AM-yö 2011
perustelut: nopea maastopohja, pienet mutta haastavat korkeuserot vanhoilla dyyninpohjilla. Rokualta ja Virpiniemestä löytyisi kilpailijoita vastaavaan maastotyyppiin, Kuusamosta taas vähän mäkisempiin.


Kainuu

nimi: Risteli / Jämäsvaara
sijainti: Kuhmo (Kuhmon Peurat)
kartan käyttö: SM-normaali 2004, Kainuun rastiviikko 2006
perustelut: Laaja Kainuulainen vaaramaastoalue kaukana kaikesta. Parhaimpia rastiviikkomaastoja. Kangasmaastoista löytysi varteenotettavia vaihtoehtoja (mm. Joutenlampi, Pyssylampi), mutta tällä kertaa näin.
 

Keski-Pohjanmaa

nimi: Laskettelurinne / Härkälokero
sijainti: Kaustinen (Kaustisten Pohjan-Veikot)
kartan käyttö: KLL joskus kauan sitten, Nuorten Jukola joskus vielä aikaisemmin
perustelut: Keski-Pohjanmaan alueella on tullut suunnistettua aika vähän, joten tämä menee helpolla. Kokkolan sprinttimaastoilla ei sentään tarvi tätä titteliä jakaa. Lohtaja veisi varmaan voiton, mutta se on minulla vielä käymättä.



Pohjanmaa

nimi: Tjärlax
sijainti: Närpiö (Närpes OK, Malax IF)
kartan käyttö: Finnspring 2009
perustelut: Tekninen, rankka, tasainen, rannikolla. Joiltain tiukoilta rastipisteiltä maisemat avomerelle. Hyvä pitkän matkan maasto ja 15-tonninen kartta.




Etelä-Pohjanmaa

nimi: Iso-Pässilä
sijainti: Ilmajoki (Suunta-Jurva)
kartan käyttö: Jukola 2001, FIN5 2012
perustelut: Muita vaihtoehtoja löytyisi myös. Tutumpia useimmille lienee Simpsiö (Jukola 2007) ja Lakeaharju (SM-viesti 2011, Jukola 1991), mutta edellisen naapurissa oleva Vatpakka tarjoaa myös hienoa pienipiirteistä rinnettä. Myös Alavuden Hautalampi (SM-keski 2011) oli ihan jees. Tällä kertaa valinta kallistui hieman lännemmäs.





Pohjois-Savo

nimi: Savonjoki-Myhinpää
sijainti: Rautalampi (Hankasalmen suunnistuslukio)
kartan käyttö: ?
perustelut: Hieno avokalliomäki kunnon korkeuseroin. Isompaa mäkeäkin löytyy. Karttapalassa ei ehkä näy parasta mäkeä.





Loput maakunnat tulee seuraavalla kirjoituskerralla pikapuoliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua