Mammuttimarssi

Tuli tuossa perjantai-lauantai välisenä yönä käytyä vähän pidemmällä lenkillä. Tai oikeastaan en tiedä mihin treenikategoriaan treeni oikeastaan kuuluisi, olihan päässä lamppu ja kädessä kartta koko 9,5 tunnin ajan. Kyse oli Vihdissä tänä vuonna järjestetystä mammuttimarssi -nimisestä tapahtumasta, joka on tapahtuman kotisivun mukaan reipashenkinen seikkailukilpailu, mikä koostuu vähintäänkin lievää suunnistaitoa vaativasta jotoksesta ja todennäköisesti matkan varrella olevista pikku tehtävistä. Nyt palauttelen rasituksista sohvalla ja samalla on hyvä kirjoitella raporttia.

Idea osallistumisesta muhi päässä jonkun aikaa. Oikeastaan osallistumispäätöksen tein jo kun selvisi ettei Smålandskavleniin oltu tänä vuonna lähdössä. Ilmoittautumisen mammuttiin pystyi tekemään vielä pari päivää ennen starttia, kun sääennuste sekä etukäteen koordinaatein kerrotut rastipisteet olisivat selvillä. Samalla pystyi arpomaan omaa fyysistä vireyttä eikä kisaan tarvisi lähteä heikossa hapessa. Huonon sään ja vireen sattuessa ajattelin hypätä lauantaina Nuuksio Classic -maratonreitin juosseeseen porukkaan. Nyt lupailtiin kisayöksi aikamoista pakkasta, mutta oikeastaan +1C ja sade olisi ollut pahempi. Keskiviikkona päätin laittaa ilmon kehiin noin 100km marssi -sarjaan ja alkaa pakkailemaan kamoja. Rastit ja kartat tulostin perjantaina ja iltapäivän käytin lepäilyyn sekä reitinvalintojen suunnitteluun.

Varustus kisaan aiheutti aika paljon mietittävää ensikertalaiselle. Tarjolla ei tulisi olemaan minkäänlaista huoltoa lukuunottamatta uimarastin kuumaa mehua. Lisäksi reitti näytti kiertelevän Vihdistä pohjoiseen ja länteen melko harvaan asutuilla seuduilla eikä grillien, 24h huoltoasemien tai aamuyön pizza-kebab paikkojen varaan voinut laskea. Juomaa toivoin löytäväni jostain, mutta varmuuden vuoksi pakkasin muutaman vedenpuhdistustabeltin reppuun. Suurimman haasteen varustelupuolelle aiheutti kuitenkin luvatut -7C pakkaslukemat. Hikoiluun ei olisi varaa, mutta kylmäkään ei saisi tulla. Eli koko ajan olisi pysyttävä liikkeessä ja tarvittaessa varavaatetta pitäisi olla sen verran ettei hypotermia pääsisi yllättämään. Maa ei ollut päivän-parin pakkasten jälkeen ehtinyt täysin jäätyä, joten kenkien kastuminen ja sen jälkeen jäätyminen tulisi luultavasti olemaan suurin kylmettymistä aiheuttava onglema. Samoin ongelmia voisi aiheuttaa mahdollinen juomapussin ja -letkun jäätyminen neopreenisuojauksista huolimatta. Alla vähän listaa siitä mitä mulla oli päällä ja mukana (jos joskus itse vielä mietin samoja juttuja tai joku muu on lähdössä kokeilemaan).

päällä: jalassa Skins puolipitkät kompressiotrikoot, Nonamen talvitrikoot, vaellussukat ja Inov-8 212 kengät. Yläosassa ohut Catmandoon kerrasto, Ullmaxin korkeakauluksinen kerrasto ja erittäin ohut Salomonin xa-juoksutakki. Päähän buffi ja käteen hanskat. Garmin 405 & sykevyö. Otsalampuksi katsoin riittävän Retken Focus Q4 -ledilampun 125 lumenin teholla. Kunnon yösuunnistuslamppu olisi vaatinut useamman akun ja melko paljon lisää kannettavaa.

Haglöfsin LIM 18 litran repussa: polvipituiset kompressiosukat, Berghausin gore paclite housut, Sastan Polartec fleece, varabuffi, magicglove-hanskat ja fleecehanskat. 1,5 litran Sourcen lämpöeristeinen juomapussi jossa vettä. Puhelin, varaparistot lamppuun, kompassi, pelastuslakana, kerttakäyttöiset jalan lämmittimet, särkylääkettä, leukoplastia, compeedeja, voidetta, vedenpuhdistustabletteja, luottokortti&20€, mp3-soitin, nenäliinoja. Energiapuolella 4*geeli, 2*snickers, 3*myslipatukka, 2*minisalami, glukoosipastilleja ja muutama kofeiini ja magnesiumtabu.

Startti tapahtui klo 21.00 Vihdin Enä-Sepän kurssikeskuksesta. Ykkösrasti oli Salmen laskettelurinteen puolenvälin tolpassa. Karkasin heti paukusta ja sain juosta ykköselle omaa reitinvalintaa tähtikirkkaan taivaan ja lähes täyden kuun valossa muutaman millin lumikerroksen peittäessä maata. Hieno fiilis. Kakkonen oli lyhyt vain 13min väli ennen pidempää 11 kilsan (matkat juostua reittiä pitkin) väliä kolmosen uima-/sakkorastille. Tässä olisi ollut ennakkomittausten mukaan n. 700m lyhyempikin valinta tarjolla, mutta se olisi pitänyt sisällään kaksi metsäpätkää, joista toisella olisi ollut puron ylitys. Varoin kenkien kastumista ja otin alle isompaa tietä yhtä 100m metsäoikoa lukuunottamatta. Vauhti oli sellaista 5'30''/km, isoimmat mäet kävelin.

Kolmosella Haimoossa oli tarjolla mammuttimarssiin kuuluva n. 15 metrin uinti tai vaihtoehtoisesti sakkolenkki rastille nro 4 n. 1,9km päähän ja takaisin. Pelkäsin uinnin kylmettävää vaikutusta ja tieto sen hetkisistä pakkaslukemista, -11C, vain vahvisti päätöstäni lähteä sakkolenkille. Repun jätin uintirastille lämpimään kaminatelttaan. Sakkolenkki otti reilu 20 min ja matkaa tuli gps:n mukaan 4,4km. Uinnin olisi varmasti suorittanut vaatteidein vaihtoineen nopeammin, mutta toisaalta kuumaam mehua sakkolenkin jälkeen hörppiessäni kuuntelin pyöräsarjassa olevien keskytysspekulaatioita uinnin jälkeen. Suurin osa porukasta taisi uida jo hieman jäätyneessä joessa. Teltasta lyötiin vielä matkaevääksi mukavasti käsiä lämmittävä grillimakkara. Söin siitä kaksi kolmasosaa juostessani ja loput heitin mäkeen.

Vitosen kohdilla tarjottiin vähän enemmän polkua alle ja inovit alkoivat keräämään pintaansa pientä kuurakerrosta. Niillä kohdilla vedin ensimmäisen geelin ja tajusin että repun vyöhihnan taskussa ne alkoivat jo jäätymään. Myös juomaletkun kanssa piti olla tarkkana. Alkuun juomaväli oli ollut n. 30 min, mutta tihensin sitä 20 minuuttiin jäätymisen estämiseksi. Kutosella Vihtijärven kohdilla alkoi mittarissa olemaan 40km. Juomaväli oli tässä vaiheessa n. 15min, mutta silti letku oli päässyt jäätymään, ilmeisesti unohdettuani puhaltaa letkusta ylimääräiset nesteet takaisin juomapussin puolelle edellisen juomakerran yhteydessä. Kutosen leimauksen jälkeen ylämäkeen kävellessäni yritin availla tukosta puhaltelemalla ja vääntelemällä letkua. Yllättäen letkun koko pääosa lähti irti ja nesteet letkusta purkautuivat hanskoilleni paineella. Vähän aikaa kesti ennen kun sain pääosan takaisin paikoilleen. Vähän kastuneiden hanskojen lisäksi harmitti menetetty vesimääräkin. Kaivoin repun sivutaskusta ohuet alushanskat ja vedin ne kastuneiden alle. Seiskalle mennessä tiellä tuli maratonin lukemat garminiin ajassa 3h43min.

Seiskalta kasille oli tarjolla kisan pisin väli, mun suoraviivaista reittiä pitkin juostuna 14,3km ja aikaa kului 1h32min. Alkuun jonkun verran heikkoa polkua, väliin tietä ja loppupuolella lehmäaitausta, polkua ja tietä. Siinä tuli vedettyä isompaa myslipatukkaa ja hörpittyä tasaiseen tahtiin säiliöstä. Kengät pysyivät vielä suht kuivina kun koitin olla varovainen ja aina metsäpätkien jälkeen pyyhin lumet pois kenkien päältä ja sukkavarsista. Ysille Vanjärven lintutornille jatkettiin suunnilleen samanpituisella välillä. Polkupätkällä ura alkoi olemaan heikompi kun jo jonkun aikaa hyytymään olleiden lampun paristojen teho, joten paristojen vaihto piti suorittaa keskellä metsää ilman kuun valaisevaa vaikutusta. Onneksi kännykän taustavaloa pystyi hyödyntämään. Operaatio otti kaikkine säätöinen nelisen minuuttia, mikä olikin pisin tauko. Vähän kylmä pääsi tulemaan, ilmeisesti myös Garminille joka ilmoitti akkujen olevan heikot. Tielle päästyäni otin lisäenergiaa minisalamilla ja melkolailla heti perään snickersillä. Garmin ei näistä valitettavasti pystynyt ottamaan omaansa vaan lopetti toimintansa ajassa 6,5h ja 69km. Sen jälkeen aikaa katseltiin kännykästä ja kilsat mittailin jälkikäteen kansalaisen karttapaikalta ja googlemapsista.

Kymppi-ykstoistaset oli lyhyitä välejä, noin 20 minuuttisia. Ysin laavulta toivoin löytäväni joka lämmittävän nuotion tai kaivon juomapussin täyttämiseksi. Ei tullut jättipottia eikä edes sivuosumia. Tässä tapasin ensimmäiset ihmiset (pari 170km pyöräsarjalaista) uimarastin jälkeen. Kymppi oli Jokikunnan hyppyrimäessä ihan golfclubin vieressä. Valitettavasti sieltäkään ei löytynyt toimivaa vesihanaa.
Ykstoistanen oli ison mäen päällä olevalla mastolla. Helppo löytää, mutta raskas kiivetä. Samalta rastilta alkoi myös x-factor -rastitehtävä, jonka kirjalliset ohjeet annettiin lähdössä. Kompassin astelukemilla vedettiin juoksuhautahässäkkään, josta risteyksien kääntymisohjeiden (tyyliin toinen risteys oikealle) perusteella piti löytää leimaamaan rastille 12.

Rastia 13 ja Vihdin kirkonkylää lähestyessäni jo lähes varmana pitämäni maaliin pääsy koki kovan kolauksen. Loivaan alamäkeen pyörätiellä juostessani askel liukui hieman, ehkä sellainen viitisen senttiä. Seuraavaan ylämäen jälkeen kävelystä juoksuun lähtiessäni huomasin yllättäen vasemman polven sisäsyrjän olevan todella kipeä. Mitään ongelmia tai edes tuntemuksia sen kanssa ei oluut aikaisemmin, joten päättelin kivun johtuvan pienestä liukastelusta. Yritin parisataa metriä verrytellä ja venytellä ja hieroa sitä, mutta tilanne ei tunttunut paremmalta, joten kaivoin repusta särkylääkkeen. Vähän aikaa repulla kyykittyäni jatkoin matkaa ja huomasin kivun lieventyneen. Itse asiassa jalka ei tuntunut juostessa juurikaan. Rastille 13 Birgitan kirkon raunioille tullessani piti taas laittaa kävelyksi ja heti alkoi tuntumaan kipua polvessa. Rasti oli raunion muurien päällä ja ehkä pieni kiipeily verrytti sen verran, että pystyin taas juoksemaan Vihdin keskustan läpi. Pari siompaa ylä- ja alamäkeä pakotti kuitenkin kävelemään (alamäkeen ei ollut mitään mahdollisuuksia juosta tuolla polvella ja ylämäissäkin juostessa siihen sattui). Venyttelyt ja hieronnat auttoivat aina hetkeksi aikaa ja sain vielä yhden juoksupätkän aikaiseksi kakkostin ylityksen kohdilla. Sitä seurannee ison mäen päälle tilanne oli kuitenkin se, että jalalla ei pystynyt enää ottamaan minkäänlaisia askeleita. Oikeastaan pelkkä seisoskelukin sattui. Kipulääkkeen ottamisesta oli kulunut jo reilu tunti eikä kipu ollut ainakaan helpottanut. Muita vaihtoehtoja ei jäänyt kuin soittaa järjestäjien raatotaksi hakemaan ja hyväksyä kesksytyksen olevan tosiasia.

 Tokavikalle jäi kesken kun vain 8,5km oli jäljellä. Pisimmän välin 14,3 kilometriin verrattuna ei siis juuri mitään.



Hankaluudet alkoivat 87km ja 8h20min kohdilla ja siitä raatotaksin saapumiseen 1,5h myöhemmin mennessä olin edennyt 8,5km eli 95,5km tuli mittariin. Raatotaksin tilaamisen jälkeen oli ihan pakko pysyä jonkinlaisessa liikkeessä kylmettymisen välttämiseksi, joten etenin sen 15-20 minuutin aikana vielä sen verran että olin taksin saapuessa tokavikan rastin kohdilla vihtiskin risteyksessä. Laskin jälkikäteen, että siitä olisi ollut minun reitinvalintoja pitkin matkaa maaliin vain 8,5km. Se on todella vähän verrattuna siihen mennessä taitettuun 95,5 kilometriin, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Jos kyseessä olisi ollut tärkeämpi kisa, niin olisin voinut hammasta purren ja itkua vääntäen koittaa raahautua maaliin asti. Silläkin olisi varmaan irronnut voitto. Nyt keskeytys oli ainoa järkevä ratkaisu. Olin kuitenkin päässyt kokemaan koko yön kestävän ultrakisan ja huomannut että jaksoin fyysisesti ja henkisesti rasituksen hyvin. Muuten ei siis vielä tuntunut keskeyttäessä kovin heikolta, mutta polvi oli eri mieltä. Lihaksisto vain taisi olla sen verran tiukilla että pienikin äkillinen liike sai aikaan vakavaa vauriota. Harmittaa, koska olisi ollut kiva juosta maaliin ja saada elämäni pisimmäksi juoksulenkiksi kolminumeroinen luku. Nyt täytyy tyytyä tuohon reiluun 95 kilsaan. Ihan heti en ole aikeissa kokeilla uudestaan, vaikka mitenkään huono maku kisasta ei jäänyt. Aikaisintaan ensi vuonna mammuttimarssilla tai sitten jonkun vuoden kuluttua lämpöisemmissä oloissa kesällä. Suosittelen itsensä haastamista pitkillä matkoilla kuitenkin kaikille. Itse ainakin mieluummin lähdin tässä vaiheessa kautta tavoittelemaan pituusennätystä aikatavoitteiden sijasta.

Mitään varavaatteita en käyttänyt, sukat olin ajatellut vaihtaa, mutta sinä aikana olisi voinut tulla kylmä, joten vedin samoilla ja lopussa jo märillä sukilla koko kisan. Myöskään jalan lämmittimiä en ottanut käyttöön. Eenergiat riitti hyvin ja pari geeliä, snickersi ja minisalami jäi yli. Muutamt kofeiinigeelit ja tabletit pitivät mielen virkeinä eikä yksin edetessä tullut tylsää. Mp3:sta en kaivannut esille, vaan oli ihan kiva nauttia aamuyön rauhallisesta luonnosta. Aika helpolta tuntui henkisesti. Kai se on aika pitkälti kiinni asenteestakin. Muutamia tiepätkiä juoksin lamppu pois päältä kuun valossa. Hieno tunne. Länsi-Uusimaalaiset tiet tuntuvat olevan rauhallisia jopa viikonloppuöinä eikä muuta liikettä pahemmin näkynyt. Yksi hirvi, pari peuraa ja lauma lehmiä osui lampun valokeilaan.

Reilu vuorokausi kisan päättymisen jälkeen polvi on ihan kohtuullisen hyvän tuntuinen. Kävely onnistui jo eilenkin ja sauna sekä sähköstimulaatio ovat varmaankin auttaneet. Taidan lähteä vesijuoksemaan ja laittaa ilmottautumisen ensi lauantaiksi Raatojuoksuun 20 kilometrille. Se tuntuukin eilisen jälkeen pieneltä verkkalenkiltä. Näkyy treeneissä!


Ja loppuun vielä aiheeseen erittäin hyvin sopiva musiikkilinkki (yksi niistä jotka kisan aikana soivat päässäni): The loneliness of the long disntance runner