Debyytti karhupaidassa

Tapahtunut sitten viime postauksen:

• Neljä päivää Ylläksellä, 260km ja 20h.
• Nyköpingin kisareissu: Perjantaina 50min maastojuoksua lamppu päässä Nyköpingsnattenissa. Lauantaina H21 kortissa treeni. Sunnuntaina TuMen viestidebyytissä Måsenstafettenissa sija 3 (sekä lopputuloksissa että omalla osuudella).
• Kotimaisen kilapilukauden avaus Saaristorasteilla. Sija 3., virhettä 75 sekkaa. Juoksu sujui maastossa. Tästä on hyvä jatkaa kohti muita kevään kilapiluja.

 

Päivän saalis. Uudet mustat vermeet Trintexiltä ja joku pussukka Saaristorastien pakinnoksi. Joku on se varmaan ihan omin pikku kätösin ommellut. Onneksi perheeseen tuli myös greenfee vuodelle 2015 Paraisten golfkentälle, niin jäi käteen jotain muutakin kun rankingpisteet. Ai niin, ei me pelata golfia. Eikä asuta Paraisilla...

Nyt menossa on pääsiäisleiri Karhurannassa. Päivisin reenataan, öisin reenataan. Vähän joka välissä syödään hyvin, saunotaan ja nukutaan. Kivaa puuhaa, mikäs siinä. Harmi vaan että meikäläisen maastojuoksupohjilla ei tätä menoa kestä montaa päivää vaikka treenit olisivatkin alle tunnin settejä. Siksi pitää pyhien jälkeen piipahtaa töissä lepäämässä - tai siis matkustaa kauemmas suunnistusmaastoista. Mieli tekisi maastoon, mutta järki käskee salille tai tielle. Ei makeaa, mahan täydeltä; ei lihaksistoa jökkiin.

Toinen hyvä syy säännöstellä suunnistusta on rajallinen keskittymiskyky. Jos ei ole Thierry, niin on ihan turha yrittää tehdä kolmea suunnistustreeniä joka päivä. Oma keskittymiskyky ei varsinkaan näin keväällä riitä kovin pitkälle. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, niin suunnistusajattelua rajoittaa lähnnä maastojuoksutuntuman puute. Suunnistus tuppaa helposti olemaan kirjaimellisesti jaloissa. Ensin pitäisi saada maastojuoksuaskel sellaiseksi, että se olisi rentoa ja rullaisi itsekseen. Sillä saralla riittää vielä työtä, onhan tässä sellainen puolen vuoden tauko pohjoismaalaisista metsistä. 0 km maastossa 25-mannan ja nyköpingsnattenin välillä.

Pitkä tauko metsäsuunnistuksesta ei Portugalin ja Espanjan maastoissa tuntunut missään, ehkä jopa jaksoin keskittyä parin viikon ajan jokaiseen treeniin normaalia paremmin. Periaatteessa suunnistusrutiini löytyi helposti. Toisaalta pidemmän suunnistustauon jälkeen  olisi helppoa ajaa sisään uusia rutiineja koska perustekeminen ei ole välttämättä yhtälailla automaaation tasolla kuin se myöhemmin kauden aikana on. Vanha koirakin voisi oppia uusia temppuja. Se toisaalta edellyttäisi täysimittaista keskittymistä treeneissä, eikä vetelemistä sinne päin luottaen automaatioon. Erityisesti tuollainen kostautuu yöllä. Pienikin laiskottelu rastilta lähdössä tai rastinotossa, ja koukku on tosiasia. Välit pystyy vetämään hyvin kun ei tarvitse nyhrätä niin tarkasti, mutta rastityöskentelyn osalta automaatio on heikommassa jamassa. Päivällä rastityöskentelyssä laiskottelusta ei rokoteta yhtä isosti, varsinkaan keväällä kun hyvä näkyväisyys pelastaa melko paljon. Niissä parissa yötreenissä, jotka olen ehtinyt nyköpingnattenin yömaastojuoksun lisäksi tekemään, on tuntunut siltä että talvitauon aikana olen kadottanut yötatsin. Pieni yökettu sisältäni on kadonnut. Ei se ole. Ei sellaista ole. Kaikki on kiinni tekniikasta. Ja siitä miten oman tekniikkansa mukauttaa. Ja siitä missä suunnistustaidossa on puutteita.

Heikkoudet: rastityöskentely, kompassin käyttö, alamäkijuoksukyky. Vahvuudet: epävarmuuden sietäminen, vahva valovoima (Mila Vega), kokemus.

Kun yllä kirjoitin rastityöskentelyssä laiskottelusta, tarkoitin pikemminkin sitä että luottaa liikaa omaan rutiiniin. Pitkän tauon jälkeen rutiini ei ole sillä tasolla kuin normaalisti ja siksi puutteet tekniikassa korostuvat. Välillä on hyvä ottaa etäisyyttä omaan tekemiseen ja ajaa uusia toimivampia rutiineja pikku hiljaa sisään. Nälkä pitää säilyä tai muuten vedellään taas ihan liikaa automaatiolla ja väärillä toimintatavoilla.

 

Priimaa @Långhagaberget

Kohta taas Milaa päähän ja yhteislähtöyötreeniin!