sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Nastareiden teroittelua

Huhtikuu on perinteisesti se aika vuodesta kun kevään kilpailukausi käynnistyy. Kaikki odottavat innolla ensimmäisiä kisoja. Marraskuussa ollaan kenties uhottu kovemmasta harjoittelusta kuin koskaan aikaisemmin. Maaliskuussa ollaan oltu kunnossa kuten sata muutakin suomalaista ukkoa. Huhtikuussa kisataan joka viikonloppu ja juostaan muutenkin paljon maastossa. Patsi tänä vuonna.

Tänä vuonna (terminen)kevät ei ole vielä virallisesti alkanut ja eilen olisi alun perin pitänyt juosta ensimmäiset kansalliset. Ensi viikonlopun lumihankiyöviestiin en ajatellut lähteä ja seuraavana viikonloppunakin juoksen vain sprinttiä kotikapungissa. Kuun  viimeisenä viikonloppuna pääsee ehkä jo kisamaan Paimion suliin maastoihin. Ei tässä itselläni vielä mikään kiire kisoihin ole. Espanjassa tuli juostua paljon nopeissa maastoissa ja halkaistua muutama sata rastilippua. Voi oikeastaan tehdä ihan hyvää keräillä rastinälkää pari viikkoa ja keskittyä kaivamaan kisakuntoa esiin fyysisestikin. Mutta koska kausi alkaa heti merkityksellisillä kisoilla, niin perinteistä ensimmäisten rastien liiasta innosta johtuvaa hätäilyä ei tarvitsisi tänä vuonna ottaa ohjelmaan. Tosin ei sitä koskaan ole tarkoitus tehdä, mutta jotenkin innostus voittaa usein suorituksen hallinnan. Onneksi ne kevätkauden kaikista tärkeimmät kisat ovat vasta seuraavien kuukausien puolella.

Näyttäisi olevan mski-palvelun mukaan lähes koko Espoon latuverkosto vielä hyvässä kunnossa. Kai se täytyy lähteä itsekin tästä toteamaan. Espoolaisten kaupunginosien lumitilanteen olen jo todennut sellaiseksi, että kahden viikon päästä lunta tai ainakin lumikasoja on vielä luvassa Kivenlahdessakin. Suunnistaja minussa toivoo kevään pikaista etenemistä. Työminä taas toivoo mahdollisimman hidasta lumensulamista. Jos kaikki lumet sulavat viikossa, niin työkiireet lienevät sitä luokkaa ettei sulista maastoista ehdi hirveästi nauttimaan. Joten kevät, voit puolestani odotella tulemistasi vielä rauhassa!

Loppuun vielä onnistuneen 12 vuorokauden Barbaten leirin yhteenvetoarvoitus:
31:05
25
341
336+287

1 kommentti:

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua