En ole pystynyt harjoittelemaan sillä tavoin kuin olisin halunnut tai kuten onnistuneen tammi-maalikuun harjoittelun perusteella olin kuvitellut. Viimeisestä kymmenestä viikosta suunnitelmien mukaan olen harjoitellut ehkä parina viikkona. Mitään isoa vaivaa ei ole ollut - sen sijaan kaikkea erilaista pikkuhäikkää. Kunto on ihan kohtuullinen, mutta kun tiedän että olisin voinut tehdä asiat paremminkin, se vaikuttaa henkiseen puoleenkin. Tämä näkyi esimerkiksi Loviisan viikon takaisessa MM-katsastussprintissä, johon lähdin jo ehkä hieman luovuttaneella asenteella.
Tämä sapluuna alkaa olla tuttu jo edellisiltä vuosilta: talven ja kevään harjoittelu sujuu ilman suurempia ongelmia, mutta keväällä kisakauden kuluessa pienet ongelmat sotkevat kuvioita ja lupaavasti alkamassa oleva kausi lässähtää keskinkertaiseksi. Eikä kyse omasta mielestäni ole ollut liian kovasta harjoittelusta, korkeintaan kohonneesta kokonaisrasituksesta ja/tai huonosta tuurista. Kisaruljanssi jatkuu maaliskuulta käytännössä katkeamattomana joka-viikonloppu-kisoissa -putkena lokakuun loppuun. Nuorempana sen saattoi vielä kestää ja jossain välissä aina osui kulku ja taitopuoli samoihin kisoihin kohdilleen. Näin veteraanisarjoja jo lähempänä olevana kaverina olen kuitenkin joutunut toteamaan, että paikat eivät kestä. Toisaalta olen oppinut, että väkisin ei kannata vetää vielä yksiä (kisoja), koska sitä seuravana viikonloppuna on kuitenkin vielä jotain muka-niin-tärkeää kisaa tarjolla. Silloin on otettava aikalisä tai erätauko kun kroppa niin ilmoittaa. Parin viime vuoden aikana kroppa on ilmoitellut turhan usein. Ja jotain olen oppinut. Parasta laittaaa lappu luukulle jossa kerrotaan, että palaan lomien jälkeen.
Fakta on se, että MM-katsastuksissa ei minulla olisi ollut suurta sanottavaa kisalippuja jaettaessa. Sprintin suhteen liput taisivat livetä kourasta jo Särkänniemessä ja maastomatkoille ei reilun kuukauden projektilla hankita riittävää pohjaa jos lähtötaso siihen on heikompi kuin vuosiin. Toisaalta jo parin viikon tiukemmalla metsäsuunnistusjaksolla onnistuin pääsemään Anttolan kansallisten voittoon ja lähellä se olisi voinut olla Suunto-Gameksessakin jos en olisi vääntänyt nilkkaa ympäri. Jukolan yössä meinasi tulla kylmä vaikka mittari näytti +17C. Muilla kakkososuuden kavereilla ei joko tossu ollut syönnillään tai sitten tuli koukkua niin paljon, että oli itsekin karkumatkalla tehtävä yksi iso sivuunajo, jotten olisi tullut rikkoneeksi joukkueen taktiikkaa. Terävien treenien puute näkyi kuitenkin loppusuoralla jossa jäin Huovilalle kuin Jethro Rostedt Jukolan lähtökiihdytyksessä.
Noihin kisoihin peilaten olisi ollut kiva nähdä mihin rahkeet riittäisivät silloin kun kaikki kovat kaverit ovat tosissaan samalla starttiviivalla.
Varman päälle tien kautta. Vanhan kartan (oik.) ajoura oli kadonnut. Tilalle ykkösosuuslaiset olivat tampanneet uuden uran soiroon (sininen reitti).
Kainuun kisat, erityisesti pitkä matka, olisivat toimineet samalla myös hyvänä lähtötason mittarina syksyn SM-pitkää ja -yötä varten. Pari viikkoa sitten suunnittelin vielä syksyn tavoitteiksi noita pidempiä kisoja. Tosin alla oli vain yksi yli 10km suunnistus, Jukola. Sekin 70min. Toinen "pitkä matka" tuli juostua Itävallan Thermenland Openissa juhannuksena, 10,3 km/55min. Vähän eri kaliiberia kuin MM-katsastusten 15 km/92min tai syksyn SM-pitkän samanmoinen. Kisakauden alettua olen saanut kasaan säälittävät kaksi yli sadan kilometrin viikkoa. Niitä pitäisi saada kesän aikana pari lisää sisältäen mielellään pidempää rentoa vk-suunnistusta, jotta syksyn tavoitteet voisivat olla maastossa. Pienillä juoksumäärillä voisi vielä yrittää sprinttimenestystä, mutta jos lyhyiden kovien vetojen juokseminen ei onnistu, niin ei sprintissäkään taida saada irti sitä mihin parhaimmillaan pystyisi. Ehkä tässä kesän huoltotauon aikana syksynkin tavoitteet selkeytyvät. Kauden päätavoitteena on kuitenkin ollut, se että pystyisin ylipäätään juoksemaan ja suunnistamaan.
Jotain tavoitteita syksyksi pitää asettaa, jos haluan motivoida itseni kuntouttamaan jalkaa tosissaan. Toinen vaihtoehto on ottaa löysemmin rantein ilman suunnitelmaa. Silloin myös nilkkajumpat jäisivät helposti tekemättä ja juoksut juoksematta. Välivaihtoehdot eivät tule kyseeseen - turha on itseään huijata. Joko tehdään asiat hyvin tai sitten ei. Pieniä ovat silakat joulukaloiksi, sanoisi Paavo Pystynen.
Itävallan reissulla en syönyt yhtään burgeria. Silti voitin Burgerlandin sprinttimestaruuden. Yli sadan kilsan juoksut vaativat myös kunnon tankkausta, kuten puolikkaan paneroidun kanan parilla salaattilautasella.
