sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Palauttelua leirillä



Yhdentoista päivän Espanjan leiri Guardamar del Segurassa on viimeistä päivää ja kotimatkaa vaille kasassa. Sunnuntai on yleensä se päivä, jolloin tulee arvioitua päättyvän viikon treenejä ja niiden onnistumista. Viimeistään samaan aikaan tulee laadittua myös suunnitelmat seuraavan viikon treenien toteuttamisen suhteen. Nyt päättyvän viikon treenien analysoinnissa riittäisi työsarkaa. Onneksi leiriolosuhteissa suunnistustreenien jälkianalyyseille jää yleensä hyvin aikaa, eikä kaikkia viikon noin 500 rastiväliä tarvitse arvioida kerralla.

Näin muutaman vuoden työelämässä olleena leireillä tulee yleensä ihmeteltyä sitä, kuinka hyvin harjoituksista palautuu kun niiden välisen ajan voi viettää rennosti. Päivittäiset päiväunet ja Espanjan aurinkorannikon rento elämänmeno auttavat varmasti ainakin osittain. Jotenkin aina yllättyy siitä kuinka paljon kroppa kestää harjoittelua kunhan se saa välillä palautua. Sanoisin, että tämän viikon 19 tuntia ja 200 kilometriä juoksua (josta suurin osa suunnistusta maastossa) vastaa noin kymmenen tunnin treeniviikkoa kotona 38 tunnin työviikon kylkiäisenä. Eli karkeasti arvioiden leirillä voi harjoitella tuplamäärän työläisen arkeen verrattuna. Toki on hyvä muistaa, että esimerkiksi kolmen tunnin treenipäivien toistaminen pidempään ei enää ole kehittävää. Mutta jos kymmenenkin tunnin treeniviikolla jäisi aikaa palautumiselle muutamia ekstratunteja päivässä, saisi yksittäisistä harjoituksista vielä enemmän irti ja yliharjoittelun riski vähenisi. Paljon puhutaan kokonaisrasituksesta, mutta on aina yllättävää huomata mikä sen merkitys todellisuudessa on.

Otetaan toinenkin esimerkki. Pari viikkoa takaperin, hiihtololman aluksi eli muutama päivä ennen Espanjaan lähtöä, lensin työviikon päätteeksi Ylläkselle. Kyseessä oli tiivis visiitti: perjantai-illasta sunnuntai-iltaan. Koska joululoma kului Etelä-Afrikassa ja pääsiäisenä on tarkoitus olla Sloveniassa, oli tämän reissun toiveissa päästä täydentämään itsenäisyyspäivän pidennetyn viikonlopun aikana kertyneitä kilometrejä Ylläksen laduilla. Edeltävinä talvina olen hiihdellyt Ylläksen laduilla 2-4 viikkoa talvessa. Tämän talven saldo taitaa jäädä kuuteen päivään, mutta kilometrejä per päivä on tullut ihan hyvin. No asiaan: Tavallinen turisti menee Lappiin, hiihtää 7 päivässä 20 kilometriä per päivä, on etelään palattuaan tyytyväinen ja rentoutunut. Itse hiihdin 2 päivässä 70 kilometriä per päivä ja palasin etelään tyytyväisenä ja rentoutuneena. Eli 10 tuntia urheilua viikonloppuun ja tunsin itseni pirteämmäksi ja vähemmän stressaantuneeksi. Matalatehoisilla harjoituksilla sekä tietysti ympäristöllä oli varmasti iso osa tässä, mutta silti tässä on hyvä esimerkki liikunnan positiivisista vaikutuksista sekä ihan tavallisen arkielämän kuormituksesta, ainakin näin urheilijan kannalta.

Suunnistushan on siinä mielessä hyvä laji, että jos lähdet kuntorasteille työpäivän jälkeen, pääset metsään, jonka on tutkitusti todettu lievittävn stressiä. Myös liikunta vähentää stressiä ja tuottaa mielihyvää. Suunnistuksessa on vielä keskityttävä rastien löytämiseen, joten se toimii hyvänä ajatusten nollaajana. Keskittyminen seuraavan rastin löytämiseen ei anna sijaa muille ajatuksille. Toki keskittyminen suoritukseen ei aina välttämättä ole helppoa jos paikan päälle on tullut kiireellä suoraan tiukan työpäivän jälkeen ja hieman kiireellä. Näin leiriolosuhteissa olen taas huomannut senkin, että kun jokaiseen suunnistusharjoitukseen on mahdollista lähteä riittävän hyvin valmistautuneena ja keskittyneenä, jaksaa kymmenenkin päivän jälkeen keskittyä jokaiseen rastilta lähtöön ja rastinottoon yllättävän hyvin. Eli taito ja rutiinit tarttuvat eri malliin. Tänään aamulla juoksin vielä ekstrana 100 rastin treenin ja kymmenen päivän saldona komeilee nyt 565 rastia + 3 väylätreeniä. 60 rastia päivässä -luulisi rutiinit olevan pikku hiljaa kunnossa. Huomenna kotia kohti. Pitää koittaa varmistella, että keho ja mieli palautuvat tästä kun huippu-urheilijalle sopivat olosuhteet muuttuvat arkisemmiksi, lämpötila putoaa 20 astetta ja aurinkokaan ei paista enää 12 tuntia päivässä. Mutta koen taas itseni rentoutuneeksi.


Pari leirin kohokohdista: Hyvin sujuvaa yötä ja 14 vuoden takaista junnu-mm pikamatkaa

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua