maanantai 20. tammikuuta 2014

Aika riittää kaikkeen todella tärkeään

Edellisestä postauksesta on kulunut melkein kaksi kuukautta. Nyt on pakko laittaa jotain tekstiä, jotta porukat eivät luule tämän blogin hiljentyneen lopullisesti. Hiljaisempi jakso kertoo siitä, että mitään kovin ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta myös siitä, että on ollut parempaakin tekemistä. Blogin pitäminen ajan tasalla ei ole ollut ihan ykkösprioriteettejä viime aikoina. Etusijoille ovat menneet treenien lisäksi työt, uni, lihashuolto ja kaikenlainen urheilun ulkopuolinenkin elämä. Treenipohjien lisäksi olen yrittänyt hoitaa muita asioita sille mallille, että nyt olisi mahdollisuus keskittyä normaaliin urheilulliseen arkeen. Osan treeneistä päivitin tuohon oikean reunan palstaan.

Viimeiseen pariin kuukauteen on mahtunut pari Ylläksen keikkaa ja tämän talven hiihtokilsat ovatkin omalta osaltani jo aikalailla kasassa. Yksi lyhyt pohjoisen reissu on tosin vielä maaliskuulla tulossa. Sitä ennen edessä on kuitenkin lähes kolmen viikon Portugalin ja Espanjan reissu. Talven leirikuviot olivatkin tänä vuonna helppo päättää. MC-kisoihin ei näytöt riittäneet ja muut näyttömahdollisuudet ovat Espanjassa ja Portugalissa parin viikon välein helmi-maaliskuussa. Siihen meneekin sopivasti talven lomat jos haluaa näyttää sprintti- ja maasto-osaamista. Suoraan Andalucia o-meetinkiin ja POM:sta sitten kotiin. Välissä rastinottotreenejä 1:7500 mittakaavalla, jotta voi iskeä pitkän matkan näyttökisan 8,8km ja 29 rastin radalla riittävät näytöt. Ja jos se ei onnistu, niin seuraavien päivien 5,5km ja 30 rastia radoilla voi yrittää keskarin näyttöjä. Pitkät kevyet juoksulenkit jätinkin jo pois tämän kauden harjoitusohjelmasta. Nykyään juoksen reippaasti, spurtaten tai en ollenkaan.

Blogia päivitän taas kun sopivaa aikaa löytyy, toivottavasti silloin syntyy mielenkiintoisempaa tekstiä. Enhän mä jaksais lukea tätä itekään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua