sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Taupo

Luku 6: Taupo

Uuden-Seelannin reissun viimeinen viikko 18.1.-25.1. tuli vietettyä Taupo -järven ympäristössä. Urheilullisesti juoksua tuli enemmän kuin pitkiin aikoihin ja turismipuolella tarjolla oli kaikenlaista luonto- ja elämysaktiviteettia. Harjoitustunnit kertyivät trail runningista, palautuminen kuumista kylvyistä ja päikkäreistä, syöminen grillailuista. Yksi kovempi harjoite tuli tehtyä, muuten tarkoituksena oli totuttaa jalkoja suurempiin määriin. Kilometrejä ei kertynyt kuitenkaan älyttömästi, siitä piti huolen nousumetrit ja mutkaiset polut. Sellaisia 30km päiviä tuli kuitenkin ainakin muutama. Paikoitellen tuntui jopa siltä, että kohta kilometrejä on alla sellainen määrä että juoksu tuntuu taas juoksulta. Paitsi että hermosto ja tukilihakset olivat jo aika hyytyneitä ja lenkkikaverit juoksivat liian kovaa. No nyt on joka tapauksessa perusjuoksua sulilla maastoilla alla ja Suomen talvessa voi keskittyä laatuun.

Edellisissä reissun postauksissa on ollut paljon tekstiä ja liian vähän kuvia. Nyt parempien nettiyhteyksien ääreltä voi keskityn visuaaliseen puoleen jaarittelun sijasta. Alla kuvia viimeiseltä NZ-viikolta. Katsotaan josko vielä kirjottelisin jonkun matkayhteenvedon jetlagista toivuttuani.

Hunua falls, lenkki+uinti

 
 lenkilllä Hukassa

Rotorua, haiseva piknikki

Mt. Doomin (Mt. Ngauruhoe) huipulla

Mt. Doom

Tongariro crossing volcanic hazard zone 

lenkkimaisemaa 1

lenkkimaisemaa 2

lenkkimaisemaa 3

Kaituna river rafting
 
treenihien huuhtelua kuumassa purossa

Orakei Korako thermal park

majoituksen hot pool

paikallinen tapa suoristaa ruoto ennen lentomatkaa


Nyt olen siis jo kotona, töihinkin pitäisi vissiin mennä huomenna viiden viikon loman jäljiltä. Lennot sujuivat hyvin ja nopeasti. Olin perillä samana päivänä kuin lähdinkin (01:00-14:30). Lähipäivien ohjelmassa töihin totuttelun lisäksi lepoa ja ehkä muutenkin pitää totutella taas arkielämään. Ja Suomen harmaaseen talveen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua