Kisakausi päättyi osaltani viime viikonloppuna. Lienee paikallaan kirjoitella muutama sana viime viikonloppujen kisoista ja syksystä yleisestikin. Edelliset postaukset ovat olleet negatiivissävytteisiä, joten tällä kertaa olisi ollut kiva tarjota jotain positiivisempaa luettavaa. Sellaista en kuitenkaan viime viikonloppujen kisojen perusteella pysty näppäimistölläni tuottamaan. Sen verran koitin kuitenkin tulla lukijoita vastaan, että sensuroin negatiiviset osiot.
Aloitetaan siitä mihin viimeksi jäätiin: SM-pitkästä. Edellisessä blogitekstissä toivoin etten tule kipeäksi. Toiveeni toteutui. SM-pitkän fyysinen monttutila meni ohi parissa päivässä. Sunnuntain b-finaalin sijasta nukuin kolmet päiväunet, maanantain lepäsin ja tiistainkin otin kevyesti. Viikonloppuna olikin sitten siistiä treenailla muutama päivä Ylläksen ruskassa ja käydä välillä hienoissa häissä Levillä. Toisaalta selkeää syytä tuolle tilapäiselle montulle ei löytynyt, .
Kesällä olin pystynyt harjoittelemaan melko nousujohteisesti ja heinä-elokuulle sain hyvän pidemmille matkoille valmistavan jakson aikaiseksi. eGames viikkoa ennen Karjaata antoi vielä sopivasti itseluottamusta. . SM-sprinttiin lähdin kuitenkin luottavaisena omaan kuntooni ja uskoin kevään sprinttisatsauksen vielä auttavan taidollisella puolella. Karsinta menikin aika lailla suunnitelmien mukaan, mitä nyt . Iltapäivän finaaliin valmistautuessa jaloissa tuntui hyvältä ja terävältä, joten pystyin keskittymään vain suoritukseen valmistautumiseen. Päällimmäisenä lähtöviivalla oli tunne, että on kiva päästä ratkomaan ratamestarin minulle asettamia haasteita. Homma tuntui lähtevän hyvin käyntiin, mutta . Ajanhukka oli kuitenkin pieni vaikka . . Itseluottamus ja näytämisen halu (lähinnä itselleni) olivat sen verran kovia, että sanoin managerille olevani valmis juoksemaan seuraavan päivän viestissä ankkurina ja olevani valmis taistelemaan mitaleista. Katseiden kääntämisessä viestiin auttoi vielä illalla tehty lyhyt tutustuminen mallimaastoon ja kisakeskuksen tuijottelu suoraan majapaikan ikkunoista.
Viesti . Toisella osuudella Jussi kuitenkin juoksi osuuden nopeimman ajan ja siitä sitten itsekin motivoiduin näyttämään että kyllä sitä kuitenkin jotain osataan. Sain alkuverryttelyn sijasta seurailla naisten plaketistien maaliintulot. Omaa alkuverryttelyä säästin vielä metsän puolelle, taktiikkana säästellä kroppaa SM-yövalmistautumiseen. Ykköselle jäin noin 15 sekunnin pikku varmistuskaarroksella Tranchandille 1min50sek, mutta sen jälkeen rastivälitappiot olivat huomattavasti pienempiä vaikka en ihan satalasissa juossutkaan. Osuusaika ja erityisesti pieni ero muihin suomalaisiin oli iloinen yllätys. Tuntui, että olisi voinut hyvinkin jatkaa toisen kymmenen kilsaa samalla vauhdilla heti perään.
Ennen SM-yötä alla oli tältä syksyltä Nighthawkin yöosuuden lisäksi viisi yötreeniä, joten karsintaan oli melko turvallinen olo lähteä. Homma olikin hyvin hallussa alusta alkaen ja juoksu tuntui helpolta. Vähän . Toisaalta koukku oli hyvä muistutus finaalia varten ja ilman sitä olisin joutunut odottelemaan maalileimausta minuutin verran. Vanha totuushan on, että ainoa kisa jota ei kannata voittaa on SM-yön karsinta. Siitä ei seuraa kuin tyhjä metsä eikä seuraa hajonnoille finaalissa.
Vaikka , tunsin jo herätessäni olevani pirteä ja valmis illan kisaan. Päivä kului mukavasti mökillä lähinnä lepäillen. Kisapaikalle ajellessani kävin vielä läpi tulevan kisan taktiikkani ja vakuuttelin itselleni, että taito & tikki ovat riittävällä tasolla. Muiden suorituksiin en voisi vaikuttaa, vaan tehdä ainoastaan omaa perusduunia joka riittäisi korkealle tai juuri siihen mitä olisin ansainnut. Vaikka , en antanut sen häiritä, sillä koko alkubaana näytti vaikealta ja tiesin muidenkin tekevän virheitä. Lisäksi vilkaisu loppurataan kertoi sen sopivan minulle todella hyvin. Vaikka , olin silti väliaikojen mukaan seiskalla toisena. Kasille lähtiessä . Vaihdoin suunnitelmaa lennosta koska totesin ojan olevan selkeä johdatteleva kohde. . Luotin kuitenkin itseeni enemmän kuin kompassiin, harmi vaan että . Onneksi kuitenkin oli varakompassi mukana. .
Vaikka , totesin henkisen hyvinvoinnin kannalta olevan tärkeää pystyä päästelemään ylimääräisiä höyryjä pois, joten suuntasin Koirakiven kierrokselle. Neljän
vuoden takaa tiesin kyseessä olevan mukavan kylähölkän, jossa
palkinnotkin ovat kohdillaan. Juoksu kulkikin ihan hyvin ja 6,1km
reitillä ajakseni tuli 19min25s. Aika on 19 sekuntia parempi kuin neljä
vuotta sitten vaikka alla olikin nyt kaksi (okei, puolitoista) yökisaa
ja kahteen yöhön yhteensä yhdeksän tuntia unta. Kovempaakin olisi voinut
päästä, mutta nyt voitto ratkesi oikeastaan jo puolentoista kilometrin
kohdalla eikä minun sen jälkeen tarvinut kuin pitää ero takanatuleviin
riittävänä. Kunto siis on tai hyvä. Tänään iltaa kohti on tuntunut siltä, että . Toisaalta se ei ole mikään yllätys viikonlopun fyysisen ja henkisen rasituksen jälkeen.
Koko syyskausi meni . Pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että pystyn juoksemaan ilman ongelmia ja nilkkakin pelaa ihan hyvin maastossa. Tästä on hyät edellytykset jatkaa harjoittelua ja fiilistellä hyviä treenejä syyskeleissä. Katseita ensi kauteen voi suuntailla joskus syksyn pimeimpään aikaan.
ps. piti oikein testata, kyllä se balsamico kirvelee haavassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua