maanantai 8. kesäkuuta 2015

Alkukesän vuoristorata 2015



Päivälleen vuosi sitten kirjoitin blogiini jutun otsikolla "Alkukesän vuoristorata". Vaikka tällä hetkellä alkukesä tuntuu menneen aika pitkälti viimevuotisilla raiteilla ylös alas, ei tilanne ole kuitenkaan yhtä ikävä kuin silloin. Tämä vuoden rata on ollut tasaisempi. Ja mikä tärkeintä, olen päässyt nauttimaan ulkoilmaurheilusta

 (c) Anttolan Urheilijat.

2014 kevät meni pitkälti sivu suun suunnistustouhuista ja sitä myötä myös kauden tavoitteet jäivät vain kaukaisiksi unelmiksi. Pari vammakuukautta ja treenaamistä lähinnä vain kuntosalin hämärässä. Tänä vuonna ainakin ensimmäiset tavoitteet jäivät saavuttamatta, mutta vammaisena on mennyt vaan pari viikkoa ja saman verran flunssassa. Molempina keväinä Tiomilaan olen lähtenyt kokeilemaan juoksua, SM-keskarin olen juossut sijoille ynnä muut. Pisteenä i:n päälle 2014 ja 2015 Suunto-Gamesin pitkät matkat Jukolaa edeltävän sunnuntaina ovat päättyneet keskeytykseen. Viime vuonna reissu jäi kesken vähän ennen kymppirastia. Tänä vuonna selvisin 50m kymppiä pidemmälle. Viime vuonna siitä seurasi kuukauden juoksutauko, tänä vuonna riittänee pari päivää. Kyllähän näitä yhtäläisyyksiä löytysi vielä muitakin, mutta pääpointtini on kuitenkin se, että viimevuotisten vaikeuksien jälkeen osaan silti nauttia urheilusta silloinkin kun kaikki ei mene ihan putkeen. Toisaalta huonot kisasuoritukset harmittavat nyt ehkä enemmän. Johtuiskohan siitä että kunto on hyvä mutta en ole saanut hommaa natsaamaan? Hyvät kisat ovat olleet taidollisesti todella hyviä, joten rima saattaa olla tällä hetkellä aika korkealla. Itsehän sen sinne olen asettanut ja yli meinaan mennä. Rutiinilla ja kerta toisensa jälkeen.

Pitää muistaa keskittyä positiivisiin tekijöihin suorituksissa tai hakea onnistumisia hyvin menneistä kisoista. Suomalaisiin tai suomalaiseen kulttuuriin on ehkä turhan paljon sisäänrakennettua negaatiota. Realisti pitää olla, ei pessimisti (eikä itäsuomalainen...). Sprintissä pitäisi olla agressiivisempi, maastossa rauhallisempi. Siinä voi olla välillä vaikea tasapainoilla. Pienet asiat voivat heilauttaa balanssia jompaan kumpaan suuntaan. Omalla ajatuksella se pitäisi saada korjattua. Suunnistusteknisesti siis suhteellisen tasaisen vuoristoradan kyydin pitäisi olla tuloksia tuottava. Sopivasti jarruttelee oikeissa kohdissa ja välillä saa ottaa kunnolla mahanpohjastakin. Kuitenkin hallitusti. Yhtä huippua tai kunnon nousukiitoa kuitenkin huutais just nyt. Taidan laittaa sellaisen tilaukseen ens viikonlopuks.

 (c) Hiironen

Tässä kirjoitellessa tuli mieleen, että en ehkä ole blogin puolella jakanut kiitosta niille ihmisille joiden ansiosta viimevuoden kaltaista jalan aiheuttamaa vuoristorataa on ollut helpompi hallita. Läheisten lisäksi tärkeässä roolissa ovat olleet hieroja Aki Rissanen, Sun Osteopatian Eero Palevaaraa, Kiropraktikko Anders Åkerman sekä fyssarit Jasmine Lönnroth ja Juha Parikka. Suosittelen ja kiitän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua