Kausi auki

Vaihtoehtoinen otsikko olisi ollut ranteet auki, ja vaikka viikonlopun tulosten perusteella kakkosvaihtoehto olisi ollut osuvampi niin pitäydyn tuossa alkuperäisessä. Tilanne ei ole niin huono kuin mitä tulokset kertoo. Älkää uskoko niitä, tai edes tv-kommentaattoria. En ole pelkkä sprintteri.

Jotta homma ei menisi selittelyn puolelle, niin tarkastellaan asiaa vähän analyyttisemmältä kannalta. Finnspringin ja hupiliigan kakkososakisan tulostaululla seisoo nimeni edessä numero 27. Se kertoo sijoituksen ja seuran jäljessä +14.39 eron kärkeen. Ei aivan sitä mitä odetettiin. Tai edes sitä mitä itse odotin. Suorituksena kuitenkin ihan kelvollinen pitkä matka, mutta kaikki jälkeeni lähteneet liikkuivat metsässä siihen tahtiin etten kovin kauaa pysynyt perässä. Tilanne rasteilla vaihteli välillä 22-33 ja rastivälisijoitusten keskiarvo oli 22 (35 kilpailijaa). Parhaat rastivälisijat olivat 5,7, ja 9. Alkuun ja pitkillä väleillä olin huono.

Viikko Finnspringiä ennen juostiin hupiliigan avaus Espoon Kivenlahdessa eSprintin merkeissä. Nimen edessä seisoo 6. ja perässä +32. Ei aivan sitä mitä itse odotin. Monet eivät tosin tainneet odottaa tuotakaan. Tuollaisen sprinttisuorituksen helpohkoilla radoilla juoksisin vaikka keskellä yötä. Ja siltä se melkein tuntuikin viiden tunnin unien jälkeen. Agressiivisuus puuttui ja jalat liikkuivat liian hitaalla frekvenssillä. Tilanne rasteilla vaihteli välillä 1-5 ja rastivälisijoitusten keskiarvo oli 10 (48 kilpailijaa). Parhaat rastivälisijat olivat 1, 2 ja 2. Alkuun ja pitkillä väleillä olin hyvä.

Millä tämä kaikki selittyy? Päättyvällä viikolla sairastettu flunssa selittää osan. Happi ei kulkenut, syke oli mk:lla ja vauhti pk:lla. Toinen selittävä tekijä on vähäinen maastotuntuma suomalaisiin maastoihin. Entä miten olisin voinut valmistautua paremmin, pysyä terveenä ja juosta enemmän maastossa ennen ensimmäisiä kisoja? Tekemällä vähemmän töitä. Molemmat edellä mainitut syyt ovat hektisten työviikkojen tulosta.
Valitettavasti en ole sillä tasolla että pystyisin elämään edes osittain kuin ammattiurheilija. Nyt vaan kävi niin että lumet sulivat nopeasti ja kevättulvista tuli pahimmat noin 30 vuoteen. Itselle se tarkoitti pahinta työviikkoa noin 30 vuoteen. Muutamat viiden tunnin unet, ja muutamat 12 tuntiset työpäivät. Ylitöitä tuli viiteen vuorokauteen 24 tuntia. Siinä seassa juoksin eSprintin ja yhden sprinttitreenin Kruunuhaassa. Siihen selkään kurkkukivut ja yötyöt. Kun yöllä yhden aikaan töistä tullessa yrittää avata kotiovea työpaikan kellokortilla, niin tajuaa viimeistään että on levon tarpeessa. Harjoittelun suhteen lepääminen on nykyään helpompaa. Jos olo tuntuu väsyneeltä, niin treenin voi jättää väliin. Mutta kun olo tuntuu väsyneeltä, on töihin silti mentävä. Vaikka valmistauduin jo ennakkoon tiukkaan taisteluun flunssapöpöä vastaan, ei noista puolustusasetelmista ollut näköjään kovin paljon tehtävissä. Tauti tuli, mutta onneksi myös meni nopeasti kun työstressi helpotti.
Perjantaina alkoi jo tuntumaan siltä, että lauantaina voisi startata kisaan ihan numerolappu rinnassa. Perus keskimatkalle en ehkä olisi lähtenyt, mutta pitkän matkan kisoja 15-tonnisella kartalla on tarjolla sen verran harvoin, että niitä ei tee mieli missata. Seuraavan kerran pitkää tarjoillaan MM-katsastuksissa juhannuksena, sitten eGames ja SM-pitkä. Ei näitä pitkänmatkan kisoja osaa juosta jos siihen ei tarjota mahdollisuuksia kuin pari-muutama kerta kaudessa. Tämän päivän viestissä kulku oli virheistä huolimatta parempaa, joten voi olla että ensi viikonlopun tiomilaan toivun jo kohtuulliseen pitkän maastomatkan kuntoon. Joka tapauksessa negatiivinen kuntokierre pitäisi nyt saada katkaistua. Kokonaisrasituksen pitäisi ainakin helpottaa tulvatilanteen helpottumisen myötä.
Ja jos totta puhutaan, niin olo tuntuu paremmalta nyt kuin perjantaina. Mukavia tällaiset kevyet viikonloput ;-)

HuLi1. (kuva: Petteri Kähäri)